Piispa Simo Peura

Synnyin vuonna 1957 hiippakunnan itäreunalla Laukaassa, ja siellä vietin lapsuuteni ja kävin kouluni. Lukion jälkeen aloitin opinnot Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa. Opintojen aikana perehdyin Martti Lutherin teologiaan ja ekumeniikkaan. Puolisoni Annin kanssa meillä on kolme aikuista lasta. Lapsenlapset ovat suuri ilomme. Harrastuksiani ovat lukeminen ja nikkarointi.

Piispa Yrjö Sariola vihki minut papiksi vuonna 1983. 1980- ja 1990-luvulla työskentelin yliopistolla eri tehtävissä kirkkojen ykseyspyrkimysten eli ekumeniikan tutkijana ja opettajana. Väittelin Martti Lutherin teologiasta 1990. Yliopistolta siirryin vuonna 1997 Kirkon koulutuskeskuksen johtajaksi. Toimin monissa ekumeenisissa tehtävissä, kuten Kirkkojen maailmanneuvoston keskuskomitean ja hallituksen jäsenenä sekä Suomen luterilais-katolisen dialogikomission luterilaisena puheenjohtajana. Olen myös Suomen ekumeenisen neuvoston jäsen. Johdan puhetta kirkon lähetystyön toimikunnassa ja kirkolliskokouksen hallintovaliokunnassa.

Vuonna 2004 minut valittiin Lapuan hiippakunnan neljänneksi piispaksi. Piispan virka on minulle ennen kaikkea ykseyden virka. Ykseyden vaaliminen mainitaan jopa kirkkojärjestyksessä piispan ensimmäisenä tehtävänä. Ykseyttä on rakennettava sekä kirkon sisällä että kirkkojen välillä. Mieleeni nousee Raamatun kuva paimenesta, joka kulkee laumansa kanssa. Tarkoitus on, että niin vahvat, epäröivät, vastahankaiset kuin uskossaan arat pysyvät mukana. Paimenena haluan kuulla lauman keskenään erilaiset äänet ja etsiä kärsivällisesti yhteistä reittiä kuljettavaksi.

Ykseyden virkaan kuuluu sitoutuminen kirkon uskoon ja tämän uskon vaaliminen. Kristinusko ei ala meistä; olemme yksi lenkki sukupolvien vuosituhantisessa ketjussa. Reformaation luterilainen perintö kannattelee uskoamme yhä tänään. Se ei erota meitä omaksi erityisryhmäksi vaan liittää meidät toisiin kirkkokuntiin niin Suomessa kuin maailmanlaajuisesti. Ykseyttä tarvitaan, jotta kirkko voi kertoa Kristuksesta ja hoitaa sille uskottua tehtävää.

Elämme vaativaa aikaa. Toivon, että seurakunnat kehittävät jumalanpalveluselämää kärsivällisesti ja pitkäjänteisesti. Minulle erityinen ilonaihe ovat lasten äänet messussa. Lapsille pitää olla tilaa ja osallistumisen mahdollisuuksia. Odotan messulta luontevuutta, inhimillistä lämpöä ja hengellistä syvyyttä.

Minusta kirkon tulee olla aidosti missionaarinen. On mentävä sinne, missä Kristusta ei vielä tunneta, ja sinne, missä häntä ei enää tunneta. Tämä merkitsee uskaltautumista epämukavuusalueille. Olkaamme lujat ja rohkeat.

Haluan seurakuntien huomaavan jäsenensä ja kannustavan heitä vastuun kantamiseen. Tulevaisuudessa entistä useammin kirkon työn tekevät seurakuntalaiset, luottamushenkilöt ja palkatut viranhaltijat yhdessä. Ota sinäkin paikkasi seurakunnassa. Sinua tarvitaan.