Simo Peura

MT-lehti (29.7.2016) nosti esille viljelijöiden ja erityisesti nuorten tuottajien tilanteen. Se on merkittävästi vaikeutunut viime vuosien aikana. Epätoivosta kertoo, että lyhyen ajan sisällä kaksi uupunutta nuorta tuottajaa riisti hengen itseltään.

Tapaan vuosittain joulun alla nuoria tuottajia. Jo pidemmän ajan he ovat kertoneet kasvavista hankaluuksista. Mitä voisimme tehdä nuorten tuottajien hyväksi?

Kun Suomesta tuli EU:n jäsen ja maatalous joutui myllerrykseen, Etelä-Pohjanmaalle luotiin tuottajien ja seurakuntien yhteistyönä tukiverkosto. Sitä tarvittiin. Nyt on aika päivittää tilanne ja koota tukijoukko nuorten tuottajien avuksi. Nuoruuteen kuuluu usko omiin voimiin ja yrittämisen rohkeus. Nuorta yrittäjää ei pidä lannistaa, mutta ikä lisää myös todellisuuden tajua.

Ihminen itsessään on haavoittuva, inhimillinen tekijä. Ongelmat eivät ratkea kovalla työnteolla. Ihminen väsyy, ja toisinaan hän arvioi voimansa väärin. Yrittämisen yhtälöstä tulee armoton, jos yllätykset kestää vain yhä enemmän venymällä. Vaikka nyt on hankalaa, niin kokemus opettaa, että vaikeuksista voi selviytyä.

Ja kuulumisia voi jokainen kysellä toiselta ja siten osoittaa kiinnostusta. Ahtaalle joutunutta ei saa jättää yksin mietteineen.

Kirkko haluaa pysyä niin nuorten kuin vanhempien tuottajien rinnalla. Olemme valmiit kuuntelemaan ja etsimään heitä, jotka kykenevät antamaan konkreettista apua. Kuten MT:n artikkelissa todettiin, aina on toivoa.

Isoisäni osti keväällä 1929 uuden maatilan velaksi. Vanhaa tilaa hän ei ehtinyt myydä ennen Amerikan pörssiromahdusta. Lainojen lyhennykset alkoivat. Puun hinta laski laskemistaan. Pankit vaativat saamisiaan. Isoisäni risti kätensä usein noina kuukausina. Kun lisälaina sitten evättiin, hän käveli ulos pankista epätoivoisin miettein.

Ennen kuin hän ehti irrottaa hevosen lieasta, yksi pankin isännistä juoksi perään sanoen: ”Kyllä sä sen lainan saat.”

On inhimillisiä ihmisiä, jotka pysyvät rinnalla. On Jumala, joka ei hylkää. Siksi on aina toivoa.

© Simo Peura