Simo Peura

Kokouksen järjestivät KMN ja YK:n järjestöistä Unicef, UNFPA ja UNCHR. KMN:n näkökulmasta kokous oli jatkoa viime syksyn neuvottelulle, jossa kartoitettiin Euroopan kirkkojen toimia pakolaisten hyväksi. Kokoukseen osallistui lähes 120 osanottaja kirkoista, kansainvälisistä avustusjärjestöistä sekä KMN:n ja YK:n järjestöjen henkilöstöä ja valtioiden edustajia.

Kokouksen tarkoitus oli vahvistaa eri toimijoiden yhteistyötä pakolaisongelman hoitamiseksi. Tällä hetkellä toimista puuttuu koordinaatio. Alkuperämaat, läpikulkumaat ja vastaanottavat maat – ja vastaavasti myös kirkot – tekevät parhaansa toisistaan riippumatta. Siten pyrkimys oli mobilisoida käytössä olevat voimavarat – niin aineelliset, inhimilliset kuin moraalisetkin – niin, että pakolaisten elämä voitaisiin turvata.

Kokouksen avasi KMN:n keskuskomitean puheenjohtaja Agnes Abuom. Hän korosti, että tavoitteena on kehittää koordinaatiota ja pyrkiä konkreettisiin esityksiin. Lähtökohtana ovat eurooppalaiset arvot, kuten ihmisen arvokkuus, ihmisoikeudet ja demokratia. Jean Claude Legrand (Unicef) totesi puheenvuorossaan, että Euroopan pakolaiskriisissä on enenevässä määrin kyse lapsiin ja naisiin kohdistuvasta kriisistä. Vuoden 2015 lopulla pakolaisista oli lapsia 25%. Kriisin hoitamista hankaloittavat mm. se, että valtiot muuttavat koko ajan säädöksiään. Tavanomaisia toimintatapoja on kehitettävä, koska ei toimita vain pakolaisleireillä vaan myös matkaavien joukossa. Hän tähdensi myös, että pakolaisilla on oikeus kansainväliseen suojeluun. Alanna Armitage (UNFPA) vahvisti, että pakolaisuus vaarantaa erityisesti naisten ja tyttöjen terveyden.

Kokouksen pääpuhuja oli Saksan sisäministeri Thomas de Maiziere. Hän korosti, että vastuu pakolaiskriisin hoitamisesta on yhteinen. Maiziere korosti realismia: eurooppalaisilla valtioilla ei ole rajoittamattomia mahdollisuuksia ottaa vastaan pakolaisia ilman, että yhteiskunnat murtuvat. Hän oli hyvin tietoinen siitä, että arvot joutuvat ristiriitaan keskenään. Saksassa kasvaa paine kansallisten keinojen käyttöön ottamiseksi. Tällä hetkellä ratkaisuja etsitään yhdessä Turkin kanssa.

Maiziere peräänkuulutti ratkaisuja Euroopan tasolla: eurooppalainen turvapaikkajärjestelmä on uudistettava ja sen on oltava yhteinen, Euroopan rajojen valvontaa on vahvistettava, ongelmat on hoidettava yhdessä ja on parannettava elinolosuhteita lähtömaissa. Maizieren mukaan kirkoilta tarvitaan tukea kotouttamiseen ja estämään pakolaisiin kohdistuvaa väkivaltaa.

 

Vastauspuheenvuorossa Volker Türk (UNCHR) jakoi Maizieren tilannearvion. Lisäksi hän korosti, että tarvitaan enemmän ennakoivaa yhteistä politiikkaa. Lähtömaiden elinolosuhteita tulee parantaa ja leireillä on voitava elää, ja Syyriaan on saatava pikaisesti poliittinen ratkaisu. Alexandros Alexandris (Kreikan YK-suurlähettiläs) vaati yhteisen taakankantojärjestelmän luomista ja juurisyihin puuttumista. Keskustellessani hänen kanssaan kävi ilmi, että Kreikassa tavalliset kansalaiset avustavat viranomaisia esim. saarilla, jonne pakolaiset saapuvat. Sen sijaan Kreikan valtion lisäpanostus taitaa jäädä vähäisemmäksi. Arkkipiispa Antje Jackelen (Ruotsin kirkko) piti ongelmallisena Maizieren ajatusta, että pakolaisvirta on tyrehdytettävä. Hän kiinnitti huomion islampelon ja vihapuheen kasvuun ja jakoi Mezieren näkemyksen, että uskonnot ovat tärkeä osa yhteistyötä.

Pääpuheenvuorojen jälkeen tarkasteltiin tämänhetkisiä realiteetteja. Lähtömaat, läpikulkumaat ja vastaanottomaat ovat hyvin eri tilanteessa. Xavier Creach (UNCHR) osoitti turvapaikkajärjestelmän toimimattomuuden: monet periaatteet ovat murentuneet, EU:sta puuttuu solidaarisuus, turvapaikanhakuprosessi ei ole tarkoitettu näin suurille määrille, kotouttaminen ei toimi, turvapaikat politisoituvat ja rasismi nostaa päätään. Euroopan olisikin pikaisesti luotava vahva, toimiva turvapaikkajärjestelmä. Tarek Mitri (Libanon) totesi, että Lähi-Idässä on ainakin 4 milj. pakolaista, joista monet saattavat lähteä Eurooppaan. Metropoliitta Gabriel (Kreikan ort. kirkko) sanoi, että Lähi-Idän väestö on säilytettävä ja että alueelta on esimerkkejä kristittyjen ja muslimien rauhallisesta rinnakkainelosta.

Huolimatta siitä, että kokouksen tarkoitus oli nostaa esille hyviä käytäntöjä, anti jäi vähäiseksi. Pakolaisongelman ratkaisujen arvioinnissa Pauliina Parhiala (ACT) korosti, että niin hallitusten kuin kaikkien muidenkin tulee sitoutua humanitäärisiin keinoihin ja periaatteisiin. Hänen mielestään hallitusten tulisi erityisesti investoida uskontoperusteisiin organisaatioihin (fbo). Keskustelussa vallitsi laaja yksimielisyys siitä, että pakolaisiin tulee suhtautua humaanisti ja että toisin ajattelevien kanssa on käytävä asiasta keskustelua. Avoimeksi kysymykseksi jäi, kuinka toimia uskottavasti suhteessa hallituksiin. Tähän kiinnitti huomiota erityisesti piispa Heinrich Bedford-Strohm (EKD).

Kokouksen toisena päivänä työskentelyä jatkettiin etsimällä vastauksia pakolaisongelman koordinointiin. Mielestäni keskustelussa ei juuri päästy eteenpäin, vaan pääpaino pysyi ongelman kuvauksessa ja analysoinnissa. Poikkeuksena oli kuitenkin Massimo Gnone (Italian valdolaisten avustusjärjestö FCEI). Hänen järjestönsä yhdessä St. Egidion ja Italian valtion kanssa pyrkii valikoimaan Marokosta, Libanonista ja Eritreasta tulevista kaikkein haavoittuvimmat pakolaiset ja varmistamaan heille turvallisen pääsyn Italiaan. Projektia kutsutaan nimellä Mediterraneen Hope.

Doris Peschke (CCME) vaati EU:ta investoimaan pakolaisjärjestelmään. Keskustelussa monet toivoivat samaa: tarvitaan yhteinen eurooppalainen turvapaikkapolitiikka. CCME on keskeisessä asemassa kirkkojen vaikuttamistoimintaa koordinoitaessa. Puheenvuoroissa kiinnitettiin huomiota siihen, että pakolaisten uudelleensijoitus ei toimi: he eivät halua siirtyä maasta toiseen, vaan haluavat valita vastaanottomaansa. Tällä kohtaa näkemykset erosivat: jos vapaan valinnan periaatetta halutaan, se on ristiriidassa pakolaisten jakojärjestelmän kautta. Avoimeksi jäi, mikä on kirkkojen näky asiasta. Dublinin sopimus ei toimi, ja se tullaan päivittämään marraskuussa 2016.

Ekumeeniselle työskentelylle on usein tunnusomaista idealistisuus. Tällä kertaa monet sanoivat yllättyneensä siitä, että keskustelu oli realistista. Humitääristä suhtautumistapaa ja tilanteen vaikeutta pyrittiin yhteensovittamaan, ja niiden välille etsittiin tasapainoa. Esimerkkinä tästä on keskustelu ”vapaasta valinnasta” ja ”jakojärjestelmästä”. Kokouksessa kävi selväksi, että EU:n on pikaisesti luotava yhtenäinen turvapaikkajärjestelmä ja pakolaispolitiikka. Kirkkojen tulee paitsi tehdä parhaansa pakolaisten kotouttamisessa myös vaikuttaa hallituksiin ihmisen arvokkuuden ja ihmisarvon toteutumisen hyväksi.

Kokouksen päätteeksi hyväksyttiin julkilausuma Europe´s Response to the Refugee and Migrant Crisis (liitteenä). Siinä vedotaan kansainväliseen yhteisöön erityisesti Euroopan pakolaisongelman ratkaisemiseksi. Kokouksen osanottajat vaativat mm. järjestämään pakolaisille turvallisia ja laillisia pääsyteitä Eurooppaan. Rajojen sulkeminen ei auta, koska se vain siirtää ongelman toiseen valtioon. EU:a vaaditaan parantamaan ja vahvistamaan yhteistä turvapaikkajärjestelmää. Julkilausuma korostaa, että pakolaisilla on oikeus etsiä turvaa kansainvälisen pakolaissopimuksen perusteella. Valtioiden tulee pitää kiinni kriisiaikoina kansainvälisen lain periaatteista. Yhteistyössä tulee vastustaa muukalaispelkoa, rasismia ja islamfobisia lausuntoja ja toimia. Julkilausuma tähdentää myös kansalaisyhteiskunnan ja uskontoperusteisten järjestöjen roolia, kun reagoidaan humanitäärisiin kriiseihin.

© Simo Peura