Simo Peura

Pariisien iskujen aikaan olin Sveitsissä, Ranskan naapurissa. Takana oli työntäyteinen päivä Kirkkojen maailmanneuvoston kokouksessa.  Eri puolilta maailmaa tulleiden kokousedustajien kanssa jaoimme hämmennyksen ja seurasimme uutisia epäuskoisina. Tunsimme surua ja rukoilimme läheisensä menettäneiden tuntemattomien puolesta.

Valmistelimme myös kannanoton, jossa terrori tuomitaan selvin sanoin. Väkivalta ei ole ratkaisu ihmiskunnan ongelmiin. Sille ei ole oikeutusta, ei minkään uskonnon tai Jumalan nimissä. Luojasta ei voi tehdä ihmisen pahuuden takaajaa. Toisen surmaaminen on aina väärin.

Kannanotossa todetaan, että Pariisin tapahtumat eivät ole ainutlaatuisia maailmalla. Vastaavaa on äskettäin tapahtunut Libanonissa ja Nigeriassa. Nyt pahan voimat jylläsivät lähempänä, keskellä historiallista ja sivistynyttä Eurooppaa. Onko niin, että ummistamme silmämme pahalta, joka on meistä etäällä? Näin ei saisi olla.

Monen muun tavoin kyselin mielessäni, mitä tässä tilanteessa voi ja tulee tehdä turvallisemman maailman hyväksi?

Nopeimmat ovat jo ehdottaneet yksioikoisia ratkaisuja: Laitetaan rajat kiinni. Lisätään turvamiehiä, poliiseja ja sotilaita ylläpitämään järjestystä. Käynnistetään terrorismin vastainen sota. Tuhotaan Isis ilmaiskuilla Syyriassa. Sanotaan tiukka ei maahanmuutolle ja vierasmaalaisille. Rakennetaan turva-aidat kotiemme ympärille.

Saattaa olla, että joistakin mainituista keinoista on hetkeksi apua, kun pahaa pitää suitsia. Silti en usko, että ne lisäävät pitkällä aikavälillä valtioiden turvallisuutta ja kansalaisten turvallisuuden tunnetta. Varsinainen ongelma on edelleen olemassa: ihmisen itsekkyys ja sen seuraukset. Ihmisen pitäisi muuttua.

Ehkäpä nyt on katsottava 30 vuoden päähän eteenpäin. Vielä ehdimme vaikuttaa tulevien sukupolvien asenteisiin. Vielä ehdimme kasvattaa lapset ja lastenlapset tahtomaan hyvää toisille. Se tarkoittaa väkivallasta ja vihasta pidättäytymistä. Välittämisen mallilla, jonka heihin istutamme, on siis merkitystä. Jos rakastamme heidät oikeudenmukaisiksi ja rauhantahtoisiksi, he ymmärtävät, että pahaan ei pidä vastata pahalla.

Lapset ja nuoret tarvitsevat toivon näköaloja vihan ja pelkojen sijasta. Heidän soisi kasvavan todellisuuden tajuisiksi mutta ei epäileviksi. Emme saa riistää heiltä tulevaisuutta ja sen suomia mahdollisuuksia pelon siemeniä kylvämällä. Maailmaa on voitava katsoa avoimin silmin.

Pahan jyllätessä mielessäni soi usein ääni toisenlaisesta maailmasta. Kun saksalainen pappi Dietrich Bonhoeffer kirjoitti virren 600 sanat, pahuus piti Eurooppaa otteessaan. Tarvittiin vastavoima. Siitä on puhe virressä: ”Hyvyyden voiman ihmeelliseen suojaan olemme kaikki hiljaa kätketyt.”

Virsi ja sen sävelmä ovat valoisat. Ne julistavat, että Jumala ei ole jättänyt kärsivää maailmaa omaan kurjuuteensa. Armollisen Jumalan hyvyys on sittenkin suurempaa ja voimakkaampaa kuin ihmisten pahuus.

Nyt on aika veisata hyvyyden voimasta ja toimia päättäväisesti. Hyvyyden voima karkottaa pois pelon.

© Simo Peura