Viime viikkoina on keskusteltu siitä, voiko seurakunta tarjota turvapaikan pakolaiselle.  Mielikuvaksi on muodostunut kansalaistottelemattomuus: sydämettömät viranomaiset epäävät turvapaikan ja uhkaavat passittaa pakolaisen sinne, mistä tämä on tullut – mutta kirkko rientää apuun! Tämä mielikuva on väärä.

Huomiotta on jäänyt kirkon luottamus viranomaisten arviointikykyyn. Suomi on demokraattinen yhteiskunta, jossa oikeudenmukaisuus ja hyvinvointi turvataan laeilla. Virkamiehet hoitavat tehtäviään asianmukaisesti. Heitä ei osteta rahalla. Luotan siihen, että turvapaikkapäätöksiä tehdessään poliisit ja maahanmuuttoviranomaiset hoitavat työnsä niin kuin pitääkin.

Luottamus viranomaisiin on ollut kirkon pitkä linja. Puolen vuosituhannen ajan luterilainen eetos on muokannut suomalaista elämänmuotoa. Sen avulla on hahmotettu tapa ymmärtää maailmaa. Julkinen vallankäyttö on nähty Jumalan työvälineenä. Ja on rukoiltukin: presidentin, hallituksen ja eduskunnan puolesta.

Lait, oikeuslaitos, turvallisuudesta vastaavat viranomaiset ja yhteiskunnan eri virat ovat Jumalan työrukkasia. Niiden välityksellä Hän ylläpitää hyvyyttä ja oikeudenmukaisuutta maailmassa.

Myös meillä ihmisillä on vastuumme: niin viranhaltijoina kuin kansalaisina. Työrukkaset on yhdessä pidettävä kunnossa ja toimintakykyisinä.

Viranomaisilta voi myös pyytää tarvittaessa uutta harkintaa. Joskus olennaiset seikat jäävät huomiotta. Viranomaisten toimia on lupa arvostella, jos virassa toimitaan taitamattomasti. Esimerkiksi maatalouden tukien maksatuksen lykkääntyminen oli kohtuutonta.

Emme siis lähde piilottelun ja laittomuuden tielle, jos kielteisen turvapaikkapäätöksen saanut hakeutuu seurakunnan suojiin. Kerromme tilanteen viranomaisille. Toimimme avoimesti yhteistyössä heidän kanssaan ja rinnallaan.

Puhumme myös hyvän kohtelun puolesta. Turvapaikanhakija voi tarvita apua hakemuksen uusimiseen. Hän voi tarvita tukea siihen, että suostuu kielteiseen päätökseen. Pysymme hänen, ihmisen, rinnalla.

© Simo Peura