Siihen aikaan
18.12.2017
Vuosi 2017 jää mieliin. Olemme juhlineet isänmaan itsenäisyyttä, joka julistettiin 100 vuotta sitten. Siihen aikaan päättäjät toimivat viisaasti ja tarttuivat hetken suomaan mahdollisuuteen.
Juhlavuonna olemme palauttaneet mieliin, mistä suomalaisina voimme olla iloisia ja tyytyväisiä. Tässä maassa on ollut hyvä elää, ja miksi ei olisi vastakin. Kiitollisuudella muistamme edellisten sukupolvien työtä ja uhrauksia vapaan Suomen ja sen tulevaisuuden hyväksi.
Yhteisvastuu on ollut meille suomalaisille tärkeä osa isänmaan rakentamista. Toivottavasti se pysyy luovuttamattomana periaatteenamme. Merkityksellistä on, että yhä edelleen pidämme huolta heikoimmista.
* * *
Vuosi 2017 jää muistoihin myös reformaation merkkivuotena. Tuli kuluneeksi puoli vuosituhatta kuuluisien teesien naulaamisesta. Siihen aikaan Luther asettui rohkeasti puolustamaan ihmistä mahdottomien vaatimusten alla.
Muistovuosi on merkinnyt paneutumista luterilaisuuden antiin. Toki edelleen kuulee vedottavan luterilaisuuteen, kun arvostellaan kohtuutonta puurtamista ja elämän ilottomuutta. Silti kuva ankeasta uskonnollisuudesta on vähitellen muuttumassa värikkääksi ja valoisaksi.
Suomalainen sivistys on rakennettu perustalle, jonka kulmakivenä on lukutaito. Sen luterilainen kirkko opetti kansalle. Yhteisön sosiaalisen vastuunkannon juuret ovat Lutherin reformaatiossa. Ilman sitä pohjoismaista hyvinvointiyhteiskuntaa tuskin olisi.
* * *
Vuosina 1517 ja 1917 vietettiin myös joulua. Tämän juhlan viettoon on aihetta vuosiluvusta riippumatta. Jokainen joulu on ilon, valon ja lähimmäisistä huolehtimisen juhla.
Jouluevankeliumin ensimmäiset sanat määrittävät ajankohdan, jona Jumala syntyi ihmiseksi.
Siihen aikaan, kun Rooman keisarina oli Augustus, Jumala katsoi hyväksi toteuttaa suunnitelmansa ihmisen pelastamiseksi. Jumalan Poika tuli luoksemme, yhdeksi meistä. Pelastus ei ole vain utuinen idea. Siihen aikaan Taivaallinen Isämme uskoi vastasyntyneen Vapahtajan Marian ja Joosefin käsiin.
Siinä hän on – Jumalan hyvyys, Jumala meille ja meitä varten tähän aikaan.
Joulun iloa toivottaen
Simo Peura
Lapuan hiippakunnan piispa