Eläkeliiton Keski-Suomen piirin Joulutervehdys (Simo Peura)

Tänäkin jouluna kristillisen ilon ja ihmettelyn keskus on Jeesus-lapsi, ihmiseksi syntynyt Jumala. Samalla muistamme niitä ihmisiä, jotka elivät ja toimivat Jeesuksen ympärillä. Mieliinpainuva oli hetki, jona Simeon ja Hanna kohtasivat Jeesuksen.

Simeon ja Hanna, kaksi kokenutta ja elämää nähnyttä ihmistä, olivat odottaneet Jumalan lupausten täyttymistä. Jerusalemin temppelissä he näkivät vauvan, joka ei ulkoisesti erottunut muista lapsista. Hänessä nämä kaksi näkivät kuitenkin aikakauden käänteen. Evankelista Luukas (2:25–38) kertoo tästä kohtaamisesta. Simeon otti Jeesus-lapsen käsivarsilleen, ylisti Jumalaa ja sanoi:

– Herra, nyt sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä,
niin kuin olet luvannut.
Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi,
jonka olet kaikille kansoille valmistanut:
valon, joka koittaa pakanakansoille,
kirkkauden, joka loistaa kansallesi Israelille.

Samassa paikalle tuli myös iäkäs naisprofeetta Hanna. Hän ylisti Jumalaa ja puhui lapsesta kaikille, jotka odottivat Jerusalemin lunastusta.

Joulun ilo välittyy voimakkaasti juuri näistä kohtaamisista. Simeon ja Hanna tunnistivat ehkä kaikkein selvimmin, kuka Jeesus-lapsi oli. Esimerkiksi Jeesuksen vanhempien oli vaikea käsittää sitä, mitä lapsesta sanottiin. Simeonille ja Hannalle kaikki oli kuitenkin selvää, Pyhän Hengen kirkastamaa.

Eikö tänäänkin ole usein niin, että isovanhemman ja lapsen välinen suhde voi muodostua erityislaatuiseksi? Vaikka omia jälkeläisiä ei olisikaan, iän kartuttua saattaa nähdä jokaisessa lapsessa sellaista, joka kiireisinä työvuosina jäi näkemättä. Herkkyys lisääntyy.

Aiemmin tänä vuonna selvitettiin kyselytutkimuksessa yhtäältä yli 65-vuotiaiden, toisaalta nuorten näkemyksiä. Molemmista ryhmistä selvä enemmistö toivoi tutustuvansa paremmin toisen ikäryhmän edustajiin. Nuoret halusivat oppia vanhemmilta sitkeyttä ja kädentaitoja sekä kuulla entisajan elämästä. Ikäihmiset puolestaan toivoivat oppivansa nuorilta muun muassa luottavaista elämänasennetta.

Isovanhempien ja lastenlasten maantieteellinen etäisyys vaikeuttaa usein sukupolvien kohtaamista. Joulu voi sisältää harvinaisen ja odotetun tapaamisen. Kaikilla ikäihmisillä ei ole lastenlapsia eikä kaikilla lapsilla elossa olevia isovanhempia. Valitettavasti nykykulttuuriin ei enää luontevasti kuulu se, että eläkeläinen pistäytyisi naapurin lapsiperheen luona, tai päinvastoin. Tarvetta kohtaamiseen kuitenkin on. Monilla seurakuntien leireillä olikin viime kesänä mukana leirimummoja ja -pappoja. Eri sukupolvien vuorovaikutus oli kaivattua ja rikasta.

Tärkeää on, että työvuosien jälkeen elämässä säilyy sisältö. Simeonia ja Hannaa yhdisti se, että heillä oli selvä näky elämän tarkoituksesta: he olivat omistautuneet odottamaan Israelille luvattua lohdutusta. Jerusalemin temppelissä heidän odotuksensa täyttyi, ja he näkivät itse Lohduttajan.

Voisimmeko me kokea jotakin samaa? On paikka, jossa voimme kohdata Jeesuksen yhtä läheisesti kuin Simeon ja Hanna – ja vielä läheisemmin. Ehtoollispöydässä Kristus lahjoittaa itsensä leivässä ja viinissä. Tähän pöytään ovat tervetulleita eri-ikäiset, ja tällöinkin eri sukupolvien kohtaaminen on vastavuoroista. Elämää nähnyt ihminen voi saattaa lapsen tai nuoren ehtoolliselle, olla rohkaisijana ja esimerkkinä. Lapsi tai nuori voi puolestaan omalla läsnäolollaan vahvistaa vanhempaa uskossa.

Temppelissä Jeesus-lapsen kohdannut Simeon ylisti ja rukoili Jumalaa: ”Herra, nyt sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä, niin kuin olet luvannut.” Jeesuksen kohtaaminen ehtoollisessa tuo yhä tänäänkin Herran rauhan. Yhteisestä pöydästä lähdetään rauhassa Simeonin tapaan.

Simeonin rukous oli Jumalan ylistystä. Kukaan meistä ei tiedä elinpäiviensä määrää, mutta ihmiseksi syntynyt Jeesus on luvannut pysyä luonamme. Kristuksen vuoksi meillä on rauha, elimmepä sitten elämän aamua, keskipäivää tai iltaa.

Rauhaisaa ja siunattua Vapahtajan syntymäjuhlaa!

© Simo Peura