Puhe Matti Salomäen 50-vuotisjuhlassa

5. Moos. 31:6-8

Hyvä Matti, hyvät seurakuntalaiset,

Syntymäpäivähaastattelussaan Lapuan Sanomissa totesit, että kirkossa on havaittavissa monenlaista kehitystä kielteiseen suuntaan. Se onkin totta. Väkimäärä vähenee, sen mukana talous on kierteessä alaspäin, ja opillisesti kirkko uhkaa jakautua kahtia. Muitakin esimerkkejä voisi mainita.

Emme ole ensimmäisiä teologeja, jotka kantavat huolta kirkon tulevaisuudesta. Yli 50 vuotta sitten teologisen tiedekunnan dogmatiikan prof. Osmo Tiililä kirjoitti kirjasen nimeltä ”Kirkon kriisi” (1962). Siinä hän kävi läpi kirkon elämän epäkohtia. Kirkko oli tullut välinpitämättömäksi Raamattua ja tunnustustaan kohtaan. Pelätessään menettävänsä ihmiset se oli muuttanut toimintaansa ja sanomaansa. Muutos, jota kirkko läpieli, tuntui Tiililästä vaikealta. Sittemmin hän teki henkilökohtaisen ratkaisun ja erosi kirkosta.

Tiililän assistenttina, avustajana, toimi tuohon aikaan Seppo A. Teinonen. Hänestä tuli myöhemmin Tiililän seuraaja dogmatiikan professorin virassa. Näytää siltä, että professorit keskustelivat julkisuuden kautta. Teinonen nimittäin vastasi esimiehensä kirjoitukseen kirjoittamalla kirjasen nimeltä ”Kriisin kirkko” (1964). Hänen ajatuksensa oli, että kirkon kokemassa kriisissä ei ole mitään tavatonta eikä uutta. Tässä maailmassa ja tässä ajassa kirkko ajautuu yhä uudelleen kriiseihin. Niitä on mahdoton välttää. Vaikeudet, ristiriidat ja ongelmat kuuluvat kirkon olemukseen. Se ei ole täydellinen, virheetön ja puhdas, vaan täynnä puutteita. Se on taisteleva ja kilvoitteleva kirkko. Juhlan aika kirkolle koittaa vasta tulevassa elämässä.

Oma aikamme muistuttaa yllättävän paljon Tiililän ja Teinosen 1960-lukua, Matin syntymän vuosikymmentä. Mitä tässä tilanteessa odotetaan seurakunnan johtajalta, niin täällä Lapualla kuin muuallakin kirkossamme? Kuinka kirkkoherra selviytyy, kun lauma on ristiriidoissa ja ajautunut vastakkainasetteluun?

Lukemani Vanhan testamentin kohta liittyy tilanteeseen, jossa nuori Joosua saa tehtäväkseen johtaa Israelin kansa perille Luvattuun maahan. Esteenä ovat kuitenkin vieraat kansat, jotka ovat asettuneet pysyvästi Luvattuun maahan. Edessä on vastakkainasettelu ja taistelu. Silloin kansanjohtaja Mooses sanoo Joosualle tärkeät, häntä ja hänen tehtäväänsä kannattelevat sanat. ”Ole vahva ja rohkea. … Älä lannistu, älä pelkää.”

Näinä kriisin vuosina, joita meillä näyttää olevan edessä, seurakunnan johtajalta kysytään lujuutta ja rohkeutta. On uskallettava asettaa oma itse alttiiksi ja otettava rohkeasti askeleita eteenpäin seurakunnan ja sen jäsenten parasta kysellen. On uskallettava uudistaa seurakunnan elämää ja kuitenkin säilyttää se, mikä on olennaista ja perustavaa. Vaikeuksien ei pidä antaa lannistaa eikä pelolle pidä antaa sijaa. Uhat on käännettävä uudistumisen mahdollisuuksiksi. – Nämä ovat suuria haasteita kenelle tahansa seurakunnan johtajalle, mutta myös seurakunnan vastuunkantajille, lopulta myös seurakuntalaisille. Kuinka niistä voi selvitä?

Ennen kuin Mooses rohkaisi Joosuaa tarttumaan toimeen, hän kiinnitti kuulijoidensa huomion ihmisten mahdollisuuksien, kykyjen ja voimien sijasta Jumalaan. Mooses sanoi koko kansalle näin: ”Olkaa vahvoja ja rohkeita, älkää pelätkö älkääkä säikkykö… sillä Herra, teidän Jumalanne, kulkee teidän kanssanne. Hän ei jätä teitä yksin eikä hylkää teitä.”

Mooseksen peräänkuuluttaman rohkeuden ja pelottomuuden perustana oli Jumalan läsnäolo. Jumala itse oli sitoutunut kansansa kohtaloon. Sama koskee kristillistä seurakuntaa. Kaiken perustana on Kristus, joka pysyy seurakuntansa ja sen jäsenten rinnalla. Kristus, joka kantaa ja yllä pitää kirkkoaan silloinkin, kun se kärsii sisäisistä ristiriidoistaan, kun se epäröivänä etsii tietä eteenpäin, kun se tekee virheitä tai kun sen usko on arkaa ja heikkoa.

Tänään olemme kiitollisia sinusta Matti ja siitä hyvästä työstä, jota Kristus on 50 vuoden ajan tehnyt sinun elämässäsi. Toivotamme sinulle voimia ja viisautta työhösi tuomiokirkkoseurakunnan kirkkoherrana. Et ole yksin; Kristus on kanssasi, siispä älä pelkää äläkä lannistu!

Haastattelusi päättyi seuraavaan ajatukseen. ”Tämä on Kristuksen kirkko ja hän pitää siitä huolen, tulee mitä tulee.” Se on totta: hän pitää sinusta ja meistä kaikista huolta. Hyvä veli, 50 vuotta on hyvä alku – monia armorikkaita vuosia.

© Simo Peura