Saarna Alajärven piispantarkastuksessa

Matt. 6:14-15

Tämän juhlapäivän evankeliumi on lyhyt ja ytimekäs. ”Jos te annatte toisille ihmisille anteeksi heidän rikkomuksensa, antaa myös taivaallinen Isänne teille anteeksi.” (Matt. 6:9-14) Jeesuksen lausahdus kuuluu jaksoon, jossa hän selittää Isä meidän -rukousta. Sen viides pyyntö koskee meidän velkaamme Jumalalle ja lähimmäistemme velkaa meille.

Ytimekkyydestään huolimatta Jeesuksen näkemys herättää monenlaisia pohdintoja. Matteuksen ilmaisussa velka vaihtuu rikkomusten anteeksiantamiseen. Miksi?

Miksi velan sijalla ovat rikkomukset?

Matteuksen evankeliumia lukivat eri äidinkielen omaksuneet. Arameankielisille lukijoille ja kuulijoille velkaa koskeva kielikuva oli tuttu. Jeesuksen aikana maksamaton velka saattoi ajaa koko perheen velkavankeuteen tai velkaorjuuteen. Oli kyse todelliseen ahdinkoon joutumisesta. Siitä voisi vapautua vain saamalla velkansa anteeksi. Vastaava kokemus on mahdollinen myös tämän päivän Suomessa.

Sen sijaan ei-juutalaisille kristityille velkaa koskeva kielikuva oli vieras. Matteus tunnisti ongelman. Siksi hän selitti rukouksen pyyntöä ja muutti velan rikkomuksiksi. Suomenkielinen käännös kuuluu näin: ”Jos te annatte toisille ihmisille anteeksi heidän rikkomuksensa, antaa myös taivaallinen Isänne teille anteeksi.” Mikäli ihminen kieltäytyisi antamaan toisen rikkomusta anteeksi, myöskään Jumala ei kuulisi hänen omaa anteeksipyyntöään. (L. Thuren)

Ihmisen tilanne

Kysymys anteeksiannosta on yksi kristillisen elämän perustavimmista asioista. Yrityksestä huolimatta emme kykene elämään Jumalan tahdon mukaan. Luther ottaa tämän näkökulman vakavasti. Se näkyy myös hänen laatimissaan rukouksissa.

Lutherin aamurukousta hallitsee syntiä ja pahaa koskeva pyyntö. ”Rukoilen sinua, että varjelisit minua tänäänkin synnistä ja kaikesta pahasta, niin että kaikki mitä teen, koko elämäni, olisi sitä mitä tahdot.” Rukouksesta voimme huomata, että kristityn elämä on uhanalaista. Ihminen tarvitsee varjelusta synnistä ja kaikesta pahasta. Hän tarvitsee apua, jotta hänen elämänsä ja tekonsa toteuttaisivat kokonaisvaltaisesti Jumalan tahtoa. Tätä pyydämme yhä uudestaan, siis joka aamu.

Illalla arvioidaan kuluneen päivän vaellusta. Iltarukous poikkeaa aamurukouksesta. Siihen sisältyy kaksi näkökulmaa: ensin kiitos Jumalan armollisesta suojelusta. Sitten rukous jatkuu näin: ”Rukoilen sinua: Anna minulle kaikki minun syntini anteeksi, kaikki, mitä olen tehnyt väärin”. Jälleen näkökulma on kokonaisvaltainen: anna anteeksi kaikki, mitä olen tehnyt väärin. Ja niinhän sen täytyy olla: ei vain osaa rikkomuksesta vaan kaikki rikkomukset on saatava anteeksi.

Rukouksesta huomaa, että päivän vaellus ei siis ole sujunut kaikilta osin niin kuin aamulla toivoi. Otaksun, että jaamme tämän kokemuksen: joka ilta olemme velassa ja meidän on pyydettävä rikkomuksiamme ja syntejämme anteeksi niin Jumalalta kuin lähimmäisiltä.

Tällaista asennetta sanotaan kristillisessä perinteessä parannuksen tekemiseksi. Kasteessa saimme kerran kaikki syntimme anteeksi. Joka päivä kertyy kuitenkin uutta velkaa. Sen vuoksi kristilliseen elämään kuuluu jatkuva parannuksen tekeminen. Se on anteeksi pyytämistä, se on anteeksi antamista, ja se on anteeksi saamista. Parannus on elämäntapa. Sitä ilmentää kristitystä käytetty sanonta: Jumalalla on vain yhden päivän ikäisiä lapsia.

Onko anteeksianto ehdollinen?

On toinenkin kysymys, jonka Jeesus herättää käyttämällä sanaa ”jos” ja vertaamalla Jumalan ja ihmisen toimintaa. Hänen sanansa saavat meidät kysymään, onko Jumalan anteeksianto ehdollinen.

Palataanpa evankeliumiin, miten se menikään. Jeesus julisti näin: ”Jos te annatte toisille ihmisille anteeksi heidän rikkomuksensa, antaa myös taivaallinen Isänne teille anteeksi. Mutta jos te ette anna anteeksi toisille, ei Isännekään anna anteeksi teidän rikkomuksianne.”

Keskustelin harvoin oman Eero-isäni kanssa kristillisen uskon kysymyksistä. Isä meidän -rukouksen viidenteen pyyntöön hän kuitenkin palasi useamman kerran. Hänen mielestään rukouksen sanoitus ei ollut kohdallaan. Siinä nimittäin ihmisen toiminta ohjasi Jumalaa: ”Anna meille meidän syntimme anteeksi niin kuin mekin annamme anteeksi…”. Voiko rukoilija vedota omaan toimintaansa ja velvoittaa Jumalan toimimaan tahtomallaan tavalla? Isäni tulkitsi kohtaa niin, että siinä ihminen neuvoi Jumalaa.

Ei ollut aivan helppoa vastata hänen ”niin kuin mekin” kysymykseensä. Isäni kanssa emme tosin ole ainoita vaikeuksiin joutuneita Raamatun tulkitsijoita. Saman kysymyksen kanssa paini uskonpuhdistaja. Paremman tulkinnan puuttuessa otan hänet tuekseni. Vähässä katekismuksessa hän selittää syntien anteeksi antamisen pyyntöä näin: ”Pyydämme tässä rukouksessa, ettei taivaallinen Isä ottaisi huomioon syntejämme eikä niiden vuoksi torjuisi pyyntöjämme. Sillä me emme ensinkään ansaitse sitä, että saisimme mitä pyydämme, vaan Jumala tahtoo antaa meille kaiken armosta.”

Lutherille on selvää, että rikkomusten huomiotta jättäminen ei voi missään tilanteessa perustua ihmisen ansioihin. Emme voi teoillamme hyvittää syntejämme. Hän haluaa ihmisten oivaltavan, että anteeksianto perustuu Jumalan lupaukseen. Tämä tahtoo antaa kaiken, myös syntien anteeksiantamuksen, armosta ja lahjana.

Yhtä olennaista on kuitenkin se, että armolla on keskeinen paikka myös siinä, miten suhtaudumme lähimmäisiin. Luther jatkaa: ”Samoin haluamme mekin todella sydämemme pohjasta armahtaa niitä, jotka ovat rikkoneet meitä vastaan, sekä mielellämme tehdä heille hyvää.”

Mistä armon voi löytää?

Viimeinen kysymys, johon tänään etsimme vastausta, kuuluu näin: mistä armon voi löytää?

Tässä messussa armo on esillä monta kertaa. Se on todettu jo tämän juhlapäivän teemassa: Antakaa toisillenne anteeksi. Sama teema toistui yhteisessä ripissä. Liturgi johdatti meidät synnintunnustukseen, pyysimme anteeksiantoa laulamalla ja vetoamalla Jeesukseen, Vapahtajaamme. Meille vakuutettiin Jumalan anteeksiantoa sekä luvattiin ilo ja rauha. Jatkoimme laulamalla Herra armahda. Se ilmaisi jatkuvaa parannuksen tekemistä.

Armo ja anteeksianto toistuivat päivän rukouksessa, raamatunlukukappaleissa ja virsissä. Hetken kuluttua lausumme Uskontunnustuksen: samalla tunnustamme yhden kasteen syntien anteeksiantamiseksi. Ja vieläkin parempaa on luvassa. Ehtoollisrukouksessa ylistämme Jumalaa siitä, ettei hän ole hylännyt luotujaan synnin ja kuoleman valtaan. Päinvastoin: täydellisellä uhrillaan Kristus on maksanut velkamme. Ehtoollinen asetettaessa kuulemme, kuinka papin käsissään pitelemä malja on vuodatettu puolestamme syntien anteeksiantamiseksi. Isä meidän -rukouksessa ja Jumalan Karitsa -hymnissä armo ja anteeksiantamus toistetaan.

Jumalan armo ja anteeksiantamus on siten tarjolla tässä kirkossa joka sunnuntai. Saat tarttua siihen rikkomuksistasi huolimatta, tehdä parannusta ja uskoa kaikki syntisi anteeksi. Jos näin teet, ilo ja rauha valtaavat sydämesi. Käännä tämän jälkeen katseesi lähimmäiseen ja anna sinua vastaan rikkoneelle anteeksi.

Tätä sanomaa Kristuksessa olevasta armosta julistettakoon Alajärven seurakunnassa yhä uudestaan. Aamen.

© Simo Peura