Eläkeliitto 50-vuotta

Hyvä juhlaväki!

Lämpimästi onnea 50 vuoden iän saavuttaneelle liitolle ja sen vastuunkantajille ja jäsenille!

Liitto taitaa ollakin paikallaolijoista nuorin, koska itsekin olen vanhempi ja te eläkeiän saavuttaneet olette todennäköisesti vielä vanhempia.

Siitä huolimatta 50 vuoden ikäkin kertoo jo pitkästä matkasta. Onhan maailmassa ehtinyt tapahtua yhtä ja toista sen jälkeen, kun liitto perustettiin vuonna 1973. Silloinkin elettiin energiakriisin aikaa, Kekkonen sai jatkokauden ja ensimmäinen Uuno Turhapuro -elokuva julkaistiin, nopeusrajoituksia kokeiltiin muutamissa lääneissä. Englannin kuningatar Elisabet oli silloin vallassa ja Ruotsin nykyinen kuningas aloitti valtakautensa. Muuten nimet ovat paljolti vaihtuneet ja Elisabetkin on vastikään haudattu.

Työnteko on ollut ihmisen osa ja tehtävä maailman alusta lähtien. Ensimmäinen työaikalaki takasi myös sen, että yksi viikon päivistä on lupa ja oikeus pyhittää levolle. Työnteolla on monenlaista merkitystä. Paitsi että sen kautta voi ansaita elannon, se tuo elämään tarkoitusta ja tärkeitä ihmissuhteita. Entä sitten kun työura on tehtynä, onhan samat tarpeet senkin jälkeen.

Kotiaskareet, lapset ja lastenlapset ja harrastukset tuovat varmasti monelle tarkoitusta työelämän jälkeiseen vaiheeseen. On hienoa, että voitte kokoontua yhteen myös Eläkeliiton merkeissä. Huomasin, että teillä on monipuolista toimintaa: jäsenille on tarjolla matkoja, retkiä ja teatterielämyksiä. On liikuntaa, käsillä tekemistä, kuoroa, karaokelaulua, bocciaa, lentopalloa sekä säännölliset kuukausitilaisuudet. Myös vapaaehtoistoiminta on yksi yhdistyksen toiminnan kulmakivistä. Jäsenmäärä on useita satoja. Yksin ei tarvitse harrastaa!

Olen kuullut lähes pelkästään positiivisia kokemuksia niiltä tuttavilta, jotka ovat jo päässeet eläkkeennauttijoiksi. Tämä työelämän jälkeinen elämänvaihe on kuin uusi mahdollisuus elämässä, mikäli kohtuullisesti terveyttä riittää. Saa käyttää aikaansa niin kuin itse haluaa ja rauhoittua kiireisestä työrytmistä, samalla antaa aikaansa läheisille ja niille asioille, joita pitää itse tärkeänä. Keski-iän noustessa ja terveydenhoidon kehittyessä moni saa elää varsin hyväkuntoisena vielä jopa kymmeniä vuosia eläköitymisen jälkeen. Esimerkiksi oma äitini on ollut eläkkeellä jo yli kolmekymmentä vuotta. Joku iäkäs pariskunta, jonka elämä omasta mielestäni oli jo aika haurasta, totesi, että nämä ovat elämän parhaita vuosia.

Eläke ei ole aivan uusi keksintö: Eläkkeitä maksettiin kuninkaan palveluksessa olleille suomalaisille virkamiehille jo 1600-luvulla. Pääosin aatelistosta koostuneen virkamieskunnan eläkeikä laskettiin 70:stä vuodesta 65:een vuonna 1826. Käytännössä moni työskenteli kuolemaansa saakka, sillä keskimääräinen elinajanodote oli 1800-luvun Suomessa oli vain 40 vuoden tietämillä.

Neljä vuosikymmentä myöhemmin virkamiesten eläkeikä laskettiin 63 vuoteen, ja se oli julkisen alan yleinen eläkeikä vielä yli sata vuotta myöhemmin, 1990-luvulle saakka. Viime vuosina eläkeikää on nostettu ja nousupaineita taitaa olla edelleen. Mutta edellä mainittu osoittaa sen, että jos 1800-luvun puolella harva edes saavutti eläkeikää, niin nyt eliniän kasvaessa eläkkeellä oloajan osuus ihmisen elämänkaaressa on kasvanut jatkuvasti.

Eläköitymisen mahdollisuutta eivät kaikki halua tai voi kuitenkaan käyttää. Moni yrittäjä tekee hommia niin kauan kuin voimia riittää. Toisaalta vasta vihitty kuningas Charles aloitti varsinaisen elämäntyönsä, kuninkaan tehtävän, 74-vuotiaana. Mikäli Yhdysvalloissa on pääehdokkaina vastakkain saman sankarit kuin edellisissä vaaleissa, heidän ikänsä on 76 ja 80 vuotta. Ehkä tähän sopii sanonta siitä, että ikä on vain numeroita…

Hyvä juhlaväki!

Maassamme aletaan monilla aloilla olla aikamoisessa työvoimapulassa. Siinä kaivataan monilla aloilla myös eläkeläisten apua. Toki mitään pakkoa tai velvollisuutta ei enää ole, mutta mikäli intoa ja voima riittää, voi eläkeikäisten panos tuoda tärkeää apua tähän tilanteeseen. Samalla se voi antaa merkitystä ja sisältöä eläkepäiviin, tosin nyt jo itse määritellyllä rytmillä ja täysin vapaaehtoisuuteen pohjautuen. Myös kirkon puolella esimerkiksi eläkkeellä olevat papit ja kanttorit ovat antaneet merkittävän panoksen seurakuntien työhön.

Olen myös miettinyt muutaman vuoden päästä omallekin kohdalle osuvaa eläköitymisen vaihetta siitä näkökulmasta, että se on aikaisempiin elämänvaiheisiin verrattu siitä erilainen vaihe, että se on viimeinen elämänkaaren vaiheista. Siihen liittyy suuria elämänmuutoksia ja lopulta elämänmuutoksista syntymän jälkeen se suurin, kuolema. Niihin vuosiin sisältyy useimmilla monenlaista luopumista: terveydestä, ikätovereista, sukulaisista, ajokortista, ehkä muutto pois omakotitalosta. Voi tulla yhtä ja toista kremppaa, voi tulla luopuminen elämänkumppanista. Mutta samalla saa seurata uuden sukupolven nousemista ja heidän elämänvaiheitaan. On valtava rikkaus saada nähdä, kuinka he löytävät oman paikkansa vähitellen.

Usein nuoremmat toteavat, että sitten vanhuuden päivinä voi olla aikaa myös uskonasioille. Hyvä jos niin on, tosin suuret elämänkatsomukselliset ratkaisut tehdään usein jo lapsuudessa tai nuoruudessa.  Mutta toki seurakunnan toiminnassa on monenlaista paikkaa tarjolla myös eläkeikäisille, joko vastuunkantajana tai osallistujana. Monille seurakunnan luottamustehtävät tarjoavat sopivaa haastetta tai kuorolaulu tai erilainen ryhmätoiminta tai auttamistoiminta diakoniatyössä tai muissa tehtävissä. Jumalanpalvelus tulee monelle tärkeämmäksi iän karttuessa.

Tänä muuttuvana ja haastavana muutoksen aikana on paljon pelkoa ja huolta ilmassa. Vanhempi ihminen voi elämänkokemuksellaan tuoda tietynlaista turvaa, näkökulmaa ja muistutusta jatkuvuudesta nuoremmille sukupolville. Te voitte viestittää siitä, mistä kansamme on ennen saanut voimia ja viisautta koettelemusten keskellä. Siitä puhuu tämän viikon aihe kirkossa, joka on rukous. Roomalaiskirjeessä sanotaan luvussa 8:

”Meidät on pelastettu, se on varma toivomme. Mutta toivo, jonka jo näkee täyttyneen, ei enää ole toivo. Kukapa toivoo sellaista, minkä jo näkee! Jos taas toivomme jotakin mitä emme näe, me myös odotamme sitä kärsivällisesti.
Myös Henki auttaa meitä, jotka olemme heikkoja. Emmehän tiedä, miten meidän tulisi rukoilla, että rukoilisimme oikein. Henki itse kuitenkin puhuu meidän puolestamme sanattomin huokauksin. Ja hän, joka tutkii sydämet, tietää mitä Henki tarkoittaa, sillä Henki puhuu Jumalan tahdon mukaisesti pyhien puolesta.
Me tiedämme, että kaikki koituu niiden parhaaksi, jotka rakastavat Jumalaa ja jotka hän on suunnitelmansa mukaisesti kutsunut omikseen”.

Apostoli puhuu siinä toivosta, kärsivällisyydestä, rukouksesta ja suunnitelmasta. Toivoon liittyy aina odottaminen, muutenhan se ei olisi toivoa. Sellaista, joka jo on, ei enää toivota. Kristittyinä saamme suunnata toivomme sellaiseen, mitä Jumala on luvannut toteuttaa.

Se kyllä vaatii kärsivällisyyttä, mutta Jumalaa odottava ei koskaan joudu pettymään odotuksessa.

Rukous antaa väylän välittää vaikeitakin asioita itseä suurempiin käsiin. Rukouksen voima ei ole sanoissa tai niiden paljoudessa, vaan rukouksen kohteessa. Onneksi rukoukseenkin luvataan auttaja: Henki itse puhuu puolestamme. Emme ole siis oman osaamisen tai jaksamisen varassa rukouksenkaan suhteen.

Vielä hän puhui toivosta sanoin, jotka ovat mielestäni hyvin rohkaisevia: Kaikki koituu niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat. Myös ne asiat ja tapahtumat, joita on ollut vaikea ymmärtää ja hyväksyä. Niitäkin vaiheita varmasti useimmilla on elämän matkalta. Jumala voi kääntää nekin lopulta palvelemaan hyvää suunnitelmaa.

Hyvä juhlaväki! Toivon teille kaikkea hyvää tuleviin vuosiin. Toivotan teille siis Jumalan siunausta!

Matti Salomäki