Saarna Pietarsaaren suomalaisen seurakunnan piispantarkastuksessa (Matti Salomäki)
  1. Jeesuksen haastavat sanat

Eilen pohdimme työntekijöiden kanssa seurakunnan brändiä. Miten kannattaisi mainostaa kristinuskoa ulkopuoliselle: Tervetuloa ristinkantajaksi! Tervetuloa luopumaan kaikesta! Tervetuloa vainottujen joukkoon! Jeesus sanoo haastavat sanat kuulijoilleen: ”Joka rakastaa elämäänsä, kadottaa sen”. Kannattaako näin kutsua kuulijoita seuraajikseen? Vai onko juuri tuossa jotain tavallista syvällisempää, joka kiinnostaa vielä tänäkin aikana?

Laskiainen aloittaa ristin tien seuraamisen. Joulun kertomuksissa olemme seuranneet vuosisatojen kultaamaa tarinaa pienen lapsen syntymästä ja varhaisista vuosista. Niihin on ollut helppo liittyä, vaikka ei Jeesuksen perhe silloinkaan päässyt aivan helpolla. Mutta pieni lapsi herättää myönteisiä tunteita.

Mutta nyt kuvaan astuu ristin, luopumisen ja vainon tie. Jeesuksen polku lähtee kulkemaan vääjäämättä kohti Jerusalemia, missä odottaa kuulustelu, kidutus ja risti. Ja Jeesus sanoo: ”Jos joku tahtoo olla minun palvelijani, seuratkoon minua”.

Jeesuksen sanat eivät ole helppoja. Ne tuntuvat vastakkaiselta kaikelle, mitä meille opetetaan: pidä kiinni eduistasi, turvaa elämäsi, varjele itsesi, nauti elämästä. Paastonajan kynnyksellä evankeliumi ei tarjoa kevyttä ohjelmaa, vaan kutsuu suunnanmuutokseen. Kristillinen usko ei ala sankaruudesta, vaan hämmennyksestä ja pelosta. Se kutsuu itsensä unohtamisen ja omastaan luopumisen tielle. Sillä ”joka tässä maailmassa panee alttiiksi elämänsä, saa osakseen ikuisen elämän”.

  1. Jeesus puhuu omasta tiestään

Toisin kuin monet maailmanparantajat tai esikuvan näyttäjät, Jeesus ei puhu jostakin teoriasta tai ismistä, vaan hän puhuu omasta tiestään ja näyttää itse esimerkkiä omalla elämällään. Hän ei vaadi sellaista, mitä ei itsekin tekisi. Hän ei usuta väkeä edellään jollekin oudolle tielle kuin heikolle jäälle, vaan hän kulkee itse edellä ja kutsuu seuraajiaan jälkeensä. Tässä hän poikkeaa monista opettajista.

Näemme tässä kertomuksessa myös hyvin rehellisen ja inhimillisen Jeesuksen. Hän järkyttyy edessä odottavasta tiestä ja pyytää vapautusta siitä. Vaikka Jeesus oli Jumalan Poika, hän ei elänyt jotain näennäiselämää, jossa hän olisi ollut vapaa ihmisen tunteista tai kärsimyksistä tai kiusauksista tai jossa hän olisi voinut taikavoimillaan poistaa vastustajat ja viholliset ympäriltään. Hyvin puhuttelevaa on huomata hänen ahdistuksensa vaikean tien edessä. Juuri tähän liityen heprealaiskirjeessä todetaan: ”Koska hän on itse käynyt läpi kärsimykset ja kiusaukset, hän kykenee auttamaan niitä, joita koetellaan” (Hepr 2:18). Hän kuitenkin voittaa sisäisen taistelun, jossa oli kiusaus luopua ristin tiestä ja lähtee kohti edessä odottavaa synkkyyttä.

Tässä on Johanneksen evankeliumin kuvaamana Getsemanen taistelu: pelko, taistelu, rukous – ja rohkaisu. Hän tunnustaa: ”Juuri tähän elämäni on tähdännyt!” Hän näki sen hetkistä tilannetta laajemmalle koko elämänsä tarkoituksen. Juuri tämän takia hän tuli maailmaan ja syntyi ihmiseksi. Hän suostuu omaan osaansa ja siihen paikkaan, joka oli häntä varten valmistettu. On jaloa löytää oma kutsumus ja suostua kaikkeen siihen, mitä se vaatii ja tuo mukanaan – jos samalla saa kokea, että tämä on Jumalan valmistama tie, siunattu tie, vaikka ei aina olekaan helppo tie.

Paastonajan keskuksena ei ole kuitenkaan meidän luopumisemme ja kieltäytymisemme, vaan Jeesuksen antautuminen sille tielle, joka hänelle on valmistettu. Hän kulkee sitä tietä, joka antaa koko maailmalle pelastuksen. Hän jättää meille esimerkin ja kutsuu meitä ristin tielle. Meitä ei pelasta oma ristintiemme, vaan Jeesuksen ristintie.

  1. Kadottaminen ei tarkoita tuhoa, vaan luottamista

Elämän paneminen alttiiksi ei tarkoita itsetuhoa. Se tarkoittaa luopumista elämän itsekkäästä hallinnasta, se on oman elämän antamista Jumalan varaan ja lähimmäisten palveluun. Näin ovat tosissaan kutsumuksen ottaneet kristityt aina toimineet. Edessä ei ole välttämättä ollut helppo tie, mutta se on ollut siunattu tie. Vaikeuksien välttäminen ei ole sillä tiellä ensisijaista, vaan niiden läpi kulkeminen Jumalan armon avulla.

Näin myös näemme, miten Jeesuksen tiellä risti ei ole tappio, vaan Jumalan kirkkauden paikka. Jumalan kirkkaus ei näy vallassa, vaan rakkaudessa, joka antaa itsensä.

Taivaallinen ääni kuuluu Jeesuksen matkan varrella kolmeen kertaan. Joka kerralla kyse on kuolemasta. Ensimmäisen kerran se kuuluu kasteen yhteydessä. Toisen kerran se kuuluu kirkastusvuorella. Ja kolmannen kerran se kuuluu tässä yhteydessä. Jeesuksen elämä tähtäsi kuolemaan, sillä siitä tuli maailmalle pelastus. Siksi Isä lähetti Poikansa tänne maailmaan.

  1. “Kun minut korotetaan, minä vedän kaikki luokseni”

Korotus tarkoittaa yleensä nostamista toisten yläpuolelle. Jeesuksen korottaminen tarkoitti ristiinnaulitsemista. Se näytti ihmisten silmissä tappiolta, mutta Jumalan pelastussuunnitelman kannalta katsottuna se tarkoitti Jeesuksen nostamista kaikkien yläpuolelle koko maailman pelastajana.

Tuomio, jonka Jeesus kantaa, ei ole ensisijaisesti ihmisten tuomio, vaan pahan vallan tuomio. Jeesuksen kuoleman kautta tämän maailman ruhtinas syöstiin vallasta.

Tämä nostaa esiin paaston ajan toivon. Ristin tiellä on tarkoitus. Kärsimyksen tie tuo lopulta tälle maailmalla ja itse kunkin elämän kärsimyksille toivon. Se nostaa esiin kirkon tehtävän maailmassa, joka on helpottaa kärsimystä, jakaa kärsivien kärsimystä ja tuoda sanomaa ajasta, jolloin kärsimys jää taakse.

Tänäänkin voimme piispantarkastuksen loppumessussa muistaa, että täällä Pietarsaaressakaan kirkko ei elä itseään varten, vaan se on olemassa vetääkseen ihmisiä Kristuksen luo. Tänä viikonloppuna olemme saaneet hyvän kuvan seurakunnan toiminnasta tällä alueella. Haluamme rohkaista teitä eteenpäin edustamaan täällä edelleen evankeliumin sanomaa sanoin ja teoin.

Yksi tämän kirkon tunnusmerkki on Suomen suurin seitsenhaarainen kynttilänjalka. Sen raamatullisena taustana on Vanhan testamentin pyhäkköjen käyttöesine, joka muistutti Jumalan läsnäolosta ja Jumalan sanan valosta. Toisessa Mooseksen kirjassa (esim. 2. Moos. 25) kerrotaan, miten Herra antoi Moosekselle tehtäväksi tehdä liitonarkku ja telttamaja ja tiettyjä niihin tarvittavia esineitä, muun muassa seitsenhaaraisen lampun. Sen muodon ajatellaan viittaavan esimerkiksi elämänpuuhun ja viikon seitsemään päivään, joista keskimmäinen / ylin on sapatti. Viikon aikana juutalaiset saattoivatkin sytyttää eri päivinä eri kynttilän ja sapattina keskimmäisen kynttilän menoraan. Menoran valo edustaa viisautta, valistusta ja tietoa. 1800-luvulla sionistit ottivat menoran tunnuksekseen, ja 1900-luvulla siitä tuli Israelin valtion virallinen tunnuskuva. Se tulee vastaan myös Tel Avivin lentokentällä heti maahan saavuttaessa.

Raamatussa luku seitsemän liittyy usein täydellisyyteen, Jumalan täydelliseen palvelemiseen ja Hengen lahjoihin. Kristillisessä perinteessä menoraa on verrattu myös Ilmestyskirjan kohtaan, jossa Jeesus seisoo seitsemän kynttilänjalan keskellä – tuo symboli yhdistää seurakunnan (seitsemän seurakuntaa) ja Jeesuksen kirkon valona maailmassa.

Tämä historiallinen ja arvokas aarre täällä muistuttaa, että Jumalan sana ja valo loistavat kirkossamme, kutsuen ihmisiä yhteyteen Kristuksen kanssa; seurakunta elää Jumalan läsnäolon valossa, ei omien ansioidensa tai voimansa varassa. Kuten vanhassa temppelissä lamppuja hoidettiin ja ylläpidettiin, meidän tehtävämme on pitää Jumalan valoa elossa ja jakaa sitä lähimmäisille. Tämä tekee seitsemänhaaraisesta kynttilänjalasta kauniin symbolin myös kutsulle levittää Jumalan valoa, sanaa ja armoa maailmaan. Se on teidän tehtävänne täällä Pietarsaaren seurakunnassa. Psalmissa sanotaan osuvasti: 119:105 ”Sinun sanasi on minun jalkaini lamppu ja valkeus minun tielläni”. Ilman tätä valoa kuljemme pimeässä tai keinovalossa, joka eksyttää väärään suuntaan.

  1. Palvelijan tie – seurakunnan ja kristityn kutsu

Hyvät sisaret ja veljet! Jeesus sanoi: “Jos joku tahtoo olla minun palvelijani, seuratkoon minua.”. Tällaiselle tielle meitä Jeesus kutsuu. Palvelu ei ole sankaruutta, se on uskollisuutta arjessa, pysymistä Kristuksen lähellä, ristin varjossa ja valossa kulkemista. Ja tällä tiellä kuuluu myös lupaus: ”Missä minä olen, siellä on myös palvelijani oleva”. Tämä on paastonajan lahja: emme kulje yksin.

Paasto ei ole suoritus. Se on matka kohti ristiä – ja sen läpi elämään. Kristus vetää meitä puoleensa, ei pakota seuraansa ja ristin tielle. Me voimme pyytää: Isä, kirkasta nimesi – myös meidän elämässämme, kirkossamme, maailmassamme.