Elämää suojeleva Jumala

”Minä uskon Jumalaan”. Näin alkavat tutut sanat, jotka lausumme messussa yhdessä. Vaikkakin alle puolet suomalaisista enää ilmoittaa uskovansa Jumalaan joko kristinuskon opettamalla tavalla tai muulla tavalla, yhä kuitenkin moni jollakin tavalla uskoo Jumalaan, ja jos otetaan epävarmat vastaajat mukaan, niin kolme viidestä mahtuu edelleen tähän joukkoon.

Mutta minkälainen tai mikä on se Jumala, johon me uskomme? Millä perusteella voimme sanoa, että Hän on elämää suojeleva Jumala? Tässä maailmassa näemme paljon kärsimystä ja kuolemaa, sotaa ja sairautta. Usein kuuluu kysymys, missä on Jumala tai onko Jumalaa, kun täällä asiat menevät tuhoa kohti. Usein käsitystä Jumalasta on muokannut esimerkiksi omat vanhemmat tai suhde omaan isään. Taivaan Isään heijastetaan samoja ominaisuuksia kuin omaan isään. Silloin kuva Jumalasta voi jäädä eri tavoin vajaaksi, jos oma isä on ollut vaikka erityisen ankara tai välinpitämätön tms.

Kristillisen näkemyksen mukaan Jumalaa voi oppia kunnolla tuntemaan vain siten, että hän ilmoittaa itsestään meille. Inhimillinen ajatus ei voi häntä saavuttaa. Kuten katekismuksessa todetaan, ”Se, mihin ennen muuta turvaudumme, on meidän jumalamme. Omat jumalamme ovat kuitenkin toiveidemme ja unelmiemme heijastuksia. Ne eivät voi antaa, mitä lupaavat.” Siksi Jumalan tuntemiseksi on paitsi katseltava ympärillä olevaa elämää ja omia vanhempia myös ennen kaikkea Jumalan ilmoitusta. Minkälaisena hän ilmoittaa meille itsensä? Vastaako se sitä, mitä olemme omien vanhempien kautta tai muuten eletyn elämän kautta kokeneet? Jos ne kokemukset ovat keskenään ristiriidassa, kumman mukaan muokkaamme omaa jumalakuvaamme. Tässä opetuksessa tuon esiin joitakin piirteitä siitä, mitä Jumala ilmoittaa itsestään ja miten teologiassa häntä on luonnehdittu. Onko hän tämän ilmoituksen mukaan elämää suojeleva Jumala?

Elämä

Elämää suojeleva Jumala on itse elämä. Athanasioksen uskontunnustuksessa sanotaan Jumalasta, että hän on luomaton, häntä ei ole kukaan tehnyt, luonut eikä synnyttänyt. Moosekselle ilmestyessään Jumala sanoo: ”Minä olen se, joka minä olen.” Uskontunnustuksessa tunnustamme uskon Jumalaan, taivaan ja maan Luojaan. Hän ei ole itse saanut elämää keneltäkään, vaan hän on sen antanut kaikille muille, koko luomakunnalla ja kaikelle mitä siihen kuuluu, koko universumille ja koko maailmankaikkeudelle.

Luomiskertomuksessa kerrotaan, kuinka Jumala alussa loi taivaan ja maan. Sillä jakeella alkaa koko Raamattu. Lähtökohta on siis, että Jumala oli, ennen kuin oli mitään. Kun hän sanoi, syntyi muuta elämää. Kaikella oli tarkoitus ja järjestys ja viimeisenä luomistyönään hän loi ihmisen omaksi kuvakseen ja kaltaisekseen. Elämä loi siis elämää. Näin syntyi elämä tähän maailman kaikkeuteen ja näin sitä syntyy jatkuvasti. Elämän ensimmäistä alkua ei ole kukaan vielä selvittänyt. Mikä sai aikaan mahdollisen alkuräjähdyksen ja mitä oli ennen sitä.  Tässä on selvästi Jumalan kokoinen aukko. Taas olemme saaneet todistaa luomista, kevään ja kesän alun ihmettä, kasvua ja luonnon ääniä. Totta kai Jumala myös suojelee sitä, minkä on luonut.

Elämän vastakohta on kuolema. Vanhassa testamentissa se näyttäytyy ihmiselle annettuna osana, Jumalan säätämänä järjestyksenä. Uudessa testamentissa kuolema on selkeämmin synnin rangaistus, Jumalan vastainen turmiovalta, joka vallitsee langennutta ihmiskuntaa ja jonka tuhoava ja vääristävä väkivalta uhkaa ihmistä joka hetki hänen vihollisenaan. Taistelu elämän ja kuoleman välillä kilpistyy Jeesuksen ristinkuolemaan ja ylösnousemukseen. Vaikka kuolema senkin jälkeen näkyy maailmassa, ratkaiseva voitto on jo saatu ja aikojen lopussa se menettää kokonaan asemansa, kuten todetaan Ilmestyskirjassa ”ettei kuolemaa enää ole”(Ilm 21:4).

Elämän Suojelija ja Ylläpitäjä

Elämän Antajan ominaisuuksiin kuuluu, että hän ei vain kerran luonut, vaan hän luo edelleen. Vaikka luomiskertomus päättyykin seitsemänteen päivään ja luominen kuudenteen päivään, luominen ei loppunut siihen, vaan se jatkuu edelleen. Luomiskertomuksen selityksessä Vähässä katekismuksessa Luther opettaa, että paitsi että Jumala on luonut kaiken niin hän myös pitää niitä yllä. ”Hän suo minulle joka päivän runsaasti ruumiin ravintoa ja kaikkia elämän tarpeita, suojelee kaikilta vaaroilta, turvaa ja varjelee kaikesta pahasta.” Ja kaiken tämän hän tekee ”yksinomaan isällisestä, jumalallisesta hyvyydestään ja laupeudestaan, vaikka en sitä lainkaan ansaitse enkä ole sen arvoinen.” Kuuluu siis Jumalan olemukseen ja luonteeseen toimia noin. Hän todella on taivaallinen Isä tai Isi, kuten sana Abba voidaan kääntää.

Iso katekismus syventää opetusta: ”Jumala on luonut minut eli antanut minulle elämän ja pitää sitä jatkuvasti yllä. Hän on antanut ruumiin ja sielun, pienet ja suuret ruumiinjäsenet, kaikki aistit, järjen ja ymmärryksen ja muun, mitä elämään kuuluu. …Lisäksi hän on antanut koko luomakunnan tyydyttämään elämämme tarpeita: auringon, kuun ja taivaan tähdet, päivän ja yön, ilman, tulen, veden ja maan sekä kaiken, mitä ne kantavat ja tuottavat. …kaiken muunkin ruumiillisen ja ajallisen hyvän hän on antanut, kuten hyvän hallituksen, rauhan ja turvallisuuden. …hän myös suojelee ja varjelee sitä joka päivä kaikelta pahalta ja kaikilta onnettomuuksilta.” Kuva Jumalasta muotoutuu siis hyvin aktiiviseksi. Hän ei vain tehnyt töitään ja käynyt lepäämään, vaan hän jatkuvasti ja joka päivä luo, suojelee ja ylläpitää luomaansa elämää.

Luomisessa Jumala jakaa elämän antajan tehtävää myös eteenpäin, hän antaa ihmiselle tehtäväksi viljellä ja varjella, lisääntyä ja täyttää maan. Hän kutsuu meidät työtovereiksi suojelemaan ja ylläpitämään elämää. Miten olemme siinä selviytyneet, on tärkeä itsetutkistelukysymys?

Huoli maapallomme ekologisesta tilasta on viime vuosina noussut ennen kuulumattomalle tasolle. Tutkimus osoittaa nopeasti tapahtuvia muutoksia, joihin on herätty ehkä liian myöhään. Minkälaisen perinnön jätämme lapsillemme ja tuleville sukupolville. Toisaalta samaan aikaan kun hätä tämän maapallon pelastamisesta on noussut, varsinkin länsimaissa usko tämän ajan jälkeiseen todellisuuteen, iankaikkisuuteen ja taivaaseen on romahtanut. Vastuuta luonnosta ja uskoa tulevaan maailmaan ei pidä asettaa toisiaan vastaan, mutta välillä herää kysymys, liittyykö niin valtava huoli tästä näkyvästä jotenkin siihen, että monien mielestä tämän elämän jälkeen ei ole enää odotettavissa mitään muuta. Täällä kohtaamme taivaan ja helvetin.

Kuolema

Luomiskertomuksen jälkeen kuolema tulee tarinaan mukaan. Paha saa houkuteltua ihmisen valtoihinsa ja paratiisin portit joudutaan sulkemaan. Jumala etsii kadoksiin ja kuoleman valtaan joutunutta ihmistä ja pukee heidät. Hän antaa ohjeet, miten selvitä syyllisyyden taakasta. Siitä alkaa kertomus pahuuden lisääntymisestä maan päällä – mutta myös kertomus siitä, kuinka elämä jatkuvasti taistelee kuolemaan vastaan. Nooa, Abraham, Mooses saavat olla välikappaleita, kun elämä tulee kuoleman keskelle.

Jos Jumalan olemus on olla Elämä ja luoda ja suojella elämää, niin hänellä on vastustaja, joka pyrkii päinvastaiseen lopputulokseen. ”Käärme oli kavalin kaikista eläimistä, jotka Herra Jumala oli luonut. Se sanoi naiselle: Onko Jumala todella sanonut: Te ette saa syödä mistään puutarhan puusta.” Tämän keskustelun jatkon ja lopputuloksen tiedämme. Käärme joutui rangaistukseksi matelemaan vatsallaan ja syömään maan tomua ja lisäksi Jumala pani vihan naisen ja tämän välille ja heidän sukujensa välille. Ilmestyskirja selittää käärmettä, että se on ”paholainen ja saatana, koko ihmiskunnan eksyttäjä (Ilm 12:9).” Tämä taistelu on nähtävissä tässä maailmassa tänäkin päivänä. Meillä on kolme vastustajaa, synti, kuolema ja perkele – ja vielä neljäntenä oma liha.

Laki

Kun Mooses saa tehtäväksi viedä kansan orjuudesta luvattuun maahan, Jumala antaa entistä selvemmän ilmaisun tahdostaan. Hän antaa Mooseksen kautta kansalle elämän käyttöohjeet. Kymmenen käskyä ilmaisevat Jumalan tahdon, mutta myös sen, miten meidän tulee rakastaa lähimmäistämme. Käskyt ovat elämän oma laki. Ne ovat ihmisen ja luomakunnan suojeluohjelma. Ne ovatkin olleet monien maiden lainsäädännön pohjana. Ne rajoittavat itsekkyyden ja synnin valtaa. Niiden kautta Jumala suojelee elämää.

Katekismuksessa käskyjen merkitystä perustellaan niin, että ne ilmaisevat, millä ehdoilla kaikkien on hyvä elää. Niissä esiintyvä lähimmäisenrakkauden periaate tunnetaan kaikissa uskonnoissa ja kulttuureissa ja toisaalta käskyjen rikkomisen ja noudattamisen seuraukset ulottuvat laajemmalle kuin vain ihmiseen itseensä.

Jumalan laki on hyvä ja se suojelee ja suojaa elämää. Lain käskyt ovat kuin tienviitat, jotka ohjaavat turvalliselle reitille. Paavalikin toteaa, että laki on hyvä ja pyhä, vaikka siitä ei ollutkaan pelastuksen tieksi. Sen sijaan se osoitti ja osoittaa, että me kaikki olemme syntisiä, lainrikkojia. Mutta edelleen laki osoittaa Jumalan tahdon ja se tiivistyy rakkauden kaksoiskäskyyn.

Psalmien sanoma ja ristin teologia

Vanhan testamentin puolella erityisesti psalmit tuovat hienosti esiin Jumalan ominaisuuden elämää suojelevana toimijana. Psalmissa 65 sanotaan: ”Sinä pidät huolta maasta ja annat sille sadetta, sinä teet sen hedelmälliseksi. Jumala, sinun virtasi on vettä täynnä. Sinä kasvatat sadon ihmisille, pidät maasta huolen. …Sinä seppelöit vuoden hyvyydelläsi. Missä vaunut kulkevat, siellä maa tiukkuu runsautta”.

Erityisen puhutteleva on psalmi 139, jota luetaan usein ristiäisissä: ”Sinun silmäsi näkivät minut jo idullani, sinun kirjaasi on kaikki kirjoitettu. Ennen kuin olin elänyt päivääkään, olivat kaikki päiväni jo luodut”. Samaa Jumalan huolenpitoa kuvaavaa psalmia luetaan myös hautajaissa: ”Minne voisin mennä sinun henkesi ulottuvilta, minne voisi paeta sinun edestäsi? Vaikka nousisin taivaaseen, sinä olet siellä, vaikka tekisin vuoteeni tuonelaan, sielläkin sinä olet.”

Myös Jobin kirjassa tulee esiin Jumalan huolenpito. Vaikka Job saa kannettavakseen äärettömän raskaan osan ja menettää käytännössä kaiken, hän saa kokea Jumalan huolenpitoa. Kun Jumala vastaa kirjan lopussa Jobin puheisiin, hän osoittaa, miten hän – siis Jumala – huolehtii villieläimistä, saa villihärät tottelemaan, nostaa haukan korkeuksiin ja niin edelleen. Samoin hän piti huolta Jobista myös kaiken koetun jälkeen.

Tämä on sitä ristin teologiaa, josta Luther muun muassa Paavalin opetuksiin vedoten puhuu monessa kohtaa. Se tarkoittaa sitä, miten Jumala toimii vastakohtiensa kautta:  toisaalta Jumala saattaa syntiseksi, heikoksi, sairaaksi, hulluksi, ei-miksikään – ja sekin on rakastavan Jumalan työtä – ja toisaalta tekee vanhurskaaksi, vahvaksi, terveeksi ja viisaaksi. Edellinen on Jumalan vasemman käden työtä eli vierasta työtä. Jumalan laki Raamatussa ja elämänkohtaloissa tekee tätä meille näin työntäen sekä vetäen meitä yhä uudestaan Kristuksen hankkiman armon varaan. Jälkimmäinen on Jumalan omaa työtä eli oikean käden toimintaa. Tämä on evankeliumin tehtävä sanan ja sakramenttien kautta.

Luther toteaa: ”Jumala on sellainen rakennusmies, että hänellä on taito muuttaa ne asiat, jotka vahingoittaisivat tai estäisivät meitä sellaisiksi, että ne auttavat ja edistävät meitä”. Ja hän jatkaa, miten ”Herra voi sanoa: kuolema ja hauta, muuttukaa elämäksi; myrkky, muutu balsamiksi ja lääkkeeksi; paholainen ja maailma, ole sinä parempi palvelija minun rakkaille kristityilleni kuin enkelit ja pyhät…”

Elämän ja kuoleman taistelu

Kuten huomaamme jo Vanhasta testamentista, taistelu elämän ja kuoleman välillä alkaa jo paratiisista. Se jatkuu, kunnes tullaan Uuden liiton aikaan. Tätä taistelua kuvaa Johanneksen evankeliumin jae: ”Varas tulee vain varastamaan, tappamaan ja tuhoamaan. Minä olen tullut antamaan elämän, yltäkylläisen elämän” (Joh 1:16). Jeesuksessa taistelu elämän ja kuoleman välillä tiivistyi. Hän näytti häviävän taistelun kuolemalla ristillä, mutta kolmas päivä osoitti, miten elämä kuitenkin voitti.

Jeesus joutui itsekin suojelun tarpeeseen jo pienenä. Herodes olisi halunnut tuhota hänet, mutta enkelin ohjeesta Joosef vei perheensä turvaan toiseen maahan. Aikuisena Jeesus joutui paholaisen kiusattavaksi, mutta Jumala antoi lupaustensa ja enkeleidensä kautta avun noihin hetkiin.

Jeesuksen opetukset ja toiminta osoittivat, miten hän oli elämän puolella, pienen ja hauraan elämän puolella. Hän näki kukat ja linnut ja kedon ruohon ja opetti niiden kautta. Hän näki muiden hylkäämät, yksin sairautensa keskelle uupuneet, muiden halveksimat ja alistamat. Hän julisti evankeliumia, joka ei ollut vain sanoma tulevasta valtakunnasta, vaan myös haaste toimia jo tässä ajassa elämän suojelemiseksi. Jesajan kirjaa selittäen hän julisti: ”Hän on lähettänyt minut ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman, julistamaan vangituille vapautusta ja sokeille näkönsä saamista, päästämään sorretut vapauteen (Lk 4:18).”

Jeesus

Uuden testamentin luomiskertomus löytyy Johanneksen evankeliumin alusta. Siinä kerrotaan Sanasta, joka oli Jumalan luona. Kaikki syntyi hänen kauttaan. ”Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valo”.

Jos Jumalassa oli itsessään elämä, niin näin oli myös Jeesuksessa. Sillä ”kaikki syntyi Sanan voimalla. Mikään, mikä on syntynyt, ei ole syntynyt ilman häntä (Joh 1).”

Jeesus kohtaa vastustajansa sanan voimalla ja vallalla. Hän ajaa riivaajat ulos, hän herättää kuolleita, hän parantaa sairaita, hän vapauttaa syntien sitomat. Hän paljastaa niiden ihmisten epäjumalat, jotka luottavat elävän Jumalan sijasta rahaan, asemaan tai viisauteen. Hän tuo elämää kuolleen uskonnollisuuden keskelle. Hän antaa esimerkin käytännön rakkaudesta perinnäissääntöjen sitomille opettajille.

Joutuessaan vangituksi hän huolehtii siitä, että muut saavat mennä vapaasti ja vielä ristillä hän asettaa opetuslapsen huolehtimaan äidistään. Ja ylösnoustuaan hän lohduttaa, rohkaisee ja antaa uuden tehtävän.

Helluntain viesti

Vielä voimme katsahtaa tämän aiheen näkökulmasta helluntain sanomaa. Samaa työtä, jota Jeesus teki tuodessaan Jumalan valtakunnan maan päälle, hän lähetti jatkamaan seuraajansa. Ennen lähettämistä hän varusti heidät Pyhän Hengen voimalla ja lahjoilla. Myös Pyhän Hengen tehtävä on suojella elämää, sekä tätä näkyvää elämää että myös sisällämme vaikuttavaa hengellistä elämää, uskoa. Lupauksensa mukaan Jeesus lähetti Isän luota Hengen Puolustajaksi, Auttajaksi ja Lohduttajaksi meille. Pyhän Hengen kautta Isä tekee eläväksi synnissä kuolleet ihmiset ja herättää heidät kerran ikuiseen elämään. Siitä on kaunis vertaus profeetta Hesekielillä, kun hän kertoo näystä kuolleista luista (Hes 37).

Pyhä Henki tekee pyhittävää työtään meissä saaden meidät mielellään toteuttamaan Jumalan hyvää tahtoa.  Hän synnyttää uskon ja rakkauden, lähettää meidät työhön julistamaan elämää ja suojelemaan elämää.

Yhteenveto

Hyvät kesäjuhlan osallistujat! Virressä sanotaan: ”Kun on turva Jumalassa, turvassa on paremmassa, kuin on tähti taivahalla, lintu emon siiven alla (Vk 397).” Vaikka me elämme täällä kuoleman varjon laaksossa ja sodat ja sairaudet riehuvat ympärillä, me voimme turvata hyvää Jumalaan, joka suojelee ja synnyttää elämää.

Hän tekee niin, koska hän on itse Elämä, kaiken elämän lähde ja uuden elämän tuoja. Hän kutsuu meitä työtovereiksi suojelemaan elämää. Se on hyvin konkreettinen kutsu, sillä moni uhkaa jäädä jalkoihin tässä yhteiskunnassa kiireen, tehokkuuden ja monien vaatimusten keskellä. Voimme suojella elämää välittämällä eteenpäin evankeliumia sanoin ja teoin. Tuo evankeliumi antaa arvon, vapauttaa ja voimistaa.

Usko on kyllä välillä koetuksella. Usein nousee ilmoille kysymys, miksi Jumala sallii. Jos hän on kaikkivaltias Jumala, miksi hän sallii sodan tuhoavan ihmisiä, kyliä ja kaupunkeja, miksi hän sallii luonnon kärsivän, miksi hän sallii sairautta ja kuolemaa. Tähän ei ole lopullista vastausta, mutta kaksi asiaa on tärkeä muistaa: Jeesus tuli tämän kaiken keskelle tuomaan toivon ja elämän, jakamaan kärsimyksen kuormaa. Ja toiseksi, meilläkin on vastuumme toimia elämän suojelemiseksi ja kärsimyksen helpottamiseksi siellä, missä olemme. Meidänkin tehtävä on auttaa, suojella, pelastaa, rakastaa.

Korona-aika muistutti koko maanpiirin asukkaita siitä, että elämä ei ole omissa käsissä. Edelleenkin tarvitsemme Jumalan suojaa ja sitä hän meille tarjoaa lupauksissaan ja läsnäolossaan.

Tähän loppuun siitä muutama sanan lupaus:

Psalmin 91 otsikkona on sanat ”Korkeimman suojelus”. Sen haluan antaa teille muistoksi tästä opetushetkestä. Se alkaa sanoilla: ”Se, joka asuu Korkeimman suojassa ja yöpyy Kaikkivaltiaan varjossa, sanoo näin: ”Sinä, Herra, olet linnani ja turvapaikkani. Jumalani, sinuun minä turvaan.”

Psalmin 121 otsikko on: ”Herra on varjelijasi.” Psalmi päättyy lupaukseen: ”Herra varjelee sinut kaikelta pahalta, hän suojelee koko elämäsi. Herra varjelee kaikki sinun askeleesi, sinun lähtösi ja tulosi nyt ja aina”.

Ja vielä Roomalaiskirjeen luvussa kahdeksan on lupaus: ”Me tiedämme, että kaikki koituu niiden parhaaksi, jotka rakastavat Jumalaa ja jotka hän on suunnitelmansa mukaisesti kutsunut omikseen” (Room 8:28).

Jääkää siis hyvää turvaan, Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimessä!

Matti Salomäki