Elämän rikkaus löytyy jakamisesta

Evankeliumista Johanneksen mukaan, luvusta 12

Jeesus sanoi:
”Joka rakastaa elämäänsä, kadottaa sen, mutta joka tässä maailmassa panee alttiiksi elämänsä, saa osakseen ikuisen elämän. Jos joku tahtoo olla minun palvelijani, seuratkoon minua. Missä minä olen, siellä on oleva myös palvelijani, ja Isä kunnioittaa sitä, joka palvelee minua.
Nyt olen järkyttynyt. Mitä sanoisin? Isä, pelasta minut tästä hetkestä! Ei! Juuri tähän on elämäni tähdännyt. Isä, kirkasta nimesi!”
Silloin kuului taivaasta ääni: ”Minä olen sen kirkastanut ja kirkastan jälleen.” Paikalla oleva väkijoukko kuuli äänen ja sanoi ukkosen jyrähtäneen. Jotkut kyllä sanoivat: ”Enkeli puhui hänelle.” Silloin Jeesus sanoi: ”Ei tämä ääni puhunut minun tähteni, vaan teidän tähtenne. Nyt tämä maailma on tuomiolla, nyt tämän maailman ruhtinas syöstään vallasta. Ja kun minut korotetaan maasta, minä vedän kaikki luokseni.” Näillä sanoilla Jeesus ilmaisi, millainen tulisi olemaan hänen kuolemansa.

SAARNA ”Elämän rikkaus löytyy jakamisesta”

Kun Kauhajoki ja Lapua on viime aikoina kohdannut, on usein ollut kyse kahden petoeläimen kohtaamisesta. Karhut ja Kobrat ovat ottaneet yhteen. Karhu on metsän kuningas, mystinen ja pelottava kulkija, joka ei usein antaudu nähtäväksi, vaikka itse näkeekin ihmiset. Kobra on myrkkykäärme, joka käärmeittein tavoin pakenee, jos mahdollista, mutta uhkaavassa tilanteessa käy jopa ihmisen kimppuun ja iskee terävästi uhriinsa. Onneksi pelivälineenä näissä karhun ja kobran kohtaamisissa on kuitenkin ollut pallo, joka on ottanut vastaan pääosan iskuista. Koripallo innostaa väkeä molemmilla paikkakunnilla! Saimme tutustua perjantaina uuteen upeaan koripalloareenaan.

Kauhajoki tunnetaan karhusta, yli satavuotiaasta urheiluseurasta. Samoin tunnetaan kotipaikkakuntani Lapuakin. Lapuan kaupungin vaakunassa on karhu ja partiolippukunnan nimenä on jo sotien jälkeen ollut Simpsiön karhut. Näitä petoeläimiä on näillä lakeuksillakin liikkunut ja karhun voimat ja mystinen liikkuminen on tullut tutuksi. Karijoki on puolestaan tunnettu Susiluolasta ja Susivuoresta. Metsän eläimiä on täällä kulkenut ja kulkee vieläkin.

Evankeliumissa Jeesus ei kuitenkaan puhu metsän ruhtinaasta, vaan tämän maailman ruhtinaasta. Johanneksen evankeliumin näkökulma tähän maailmaan on hyvin kaksijakoinen. Enemmin kuin kauniista Jumalan luomasta maailmasta evankelista puhuu maailmasta, joka on pahan vallassa. Jo evankeliumin alussa todetaan, miten Jeesus ”tuli omaan maailmaansa, mutta hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan”. Johannes ei puhu maailmasta niinkään Jumalan luomistyön ja huolenpidon näkökulmasta, kuin syntiin langenneena ja Jumalaa vastaan kapinoivana ihmisjoukkona. Tämä maailma kulkee tuhoaan ja tuomiotaan kohti, mutta Jeesus on tullut tuomaan pelastuksen juuri tämän maailman keskelle. Johannekselle elämä maailmassa merkitsee elämä ilman Jumalaa, elämää, jonka ihminen tahtoo säilyttää itsellään, vaikka on saanut sen Jumalalta elääkseen sen Jumalan yhteydessä. Pienoisevankeliumi kertoo, miten Jumalan rakasti tätä maailmaa antaen Poikansa kuolemaan, ettei yksikään häneen uskova joutuisi kadotukseen.

Siinä langenneessa maailmassa käärmeellä on oma tunnettu roolinsa. Sielunvihollinen lähestyi jo paratiisissa ihmisiä käärmeen hahmossa ja sai heidät epäilemään Jumalan sanaa ja toimimaan sitä vastoin. Myöhemmin erämaassa israelin kansa joutui kohtaamaan myrkkykäärmeitä, mutta Mooses sai ohjeen tehdä vaskikäärmeen ja ripustaa sen tangon päähän. Joka sitä katsoi, säilyi hengissä. Tämä oli esikuva Jeesuksen ristin pelastavasta voimasta. Myös Jeesuksen kiusauksia kuvatessa sielunvihollinen kuvataan elokuvissa usein käärmeen hahmossa. Tämä maailma on pahan vallassa ja me elämme ihmisinä tämän maailman keskellä. Vapahtaja ei ole jättänyt meitä kuitenkaan yksin tänne vihollisten ja myrkkykäärmeiden ja petojen keskelle, vaan hän on luvannut olla kanssamme ja pelastaa meidät.

—

Syntiinlankeemus on lyönyt leimansa myös meihin ihmisiin, niin että mieluummin katsomme ja näemme itsemme ja oman etumme, kuin lähimmäisen hädän ja tarpeet. Juuri tähän Jeesus antaa toisenlaisten esimerkkiä meille laskiaissunnuntain evankeliumissa ja sanomassa. ”Joka rakastaa elämäänsä, kadottaa sen, mutta joka tässä maailmassa panee alttiiksi oman elämänsä, saa osakseen ikuisen elämän”. Näin meidät on kutsuttu kristittyinä elämään, katsomaan enemmän toisten kuin omia tarpeita, näkemään omat syntimme suurempina kuin naapurin synnit, kantamaan toisten taakkoja ja selittämään asiat parhain päin mieluummin kuin mustamaalaamalla lähimmäistä.

Laskiaisaika vie meidät seuraamaan, kuinka Jumalan Poika taivaan loiston ja rikkauksien keskeltä tulleena käy aina vain syvemmälle tämän maailman kärsimykseen ja asettuu alhaisimmalle paikalle. Hän kulkee tietä, jossa luopuminen seuraa toistaan. Siinä toteutuu Paavalin kirjoittamat sanat: ” Hänellä oli Jumalan muoto, mutta hän ei pitänyt kiinni oikeudestaan olla Jumalan vertainen, vaan luopui omastaan. Hän otti orjan muodon ja tuli ihmisten kaltaiseksi. Hän eli ihmisenä ihmisten joukossa, hän alensi itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, ristinkuolemaan asti.…”.  Tiedämme, mihin tämä tie johti. Edessä oli pilkkaa, kärsimystä, häpeää, janoa ja nälkää ja lopulta ristin kuolema. Näytti siltä, että kaikki hylkäsivät hänet, lopulta Jumalakin. Mutta sillä tiellä hankittiin meille elämä ja pelastus.

—

Meitä Jeesus kutsuu kulkemaan samaa tietä. Hän sanoi: ”Joka tahtoo kulkea minun perässäni, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua”. Elämä tarjoaa monia vaiheita, joissa itseen katsomisen sijaan voinkin kääntää katseen toisiin ja lähteä palvelun ja luopumisen tielle. Viime päivinä olemme nähneet surullisia kuvia Turkista ja Syyriasta, jossa hätääntyneet omaiset tekevät sen mitä voivat, kaivavat käsin valtavia betoniraunioita etsien sieltä rakkaitaan ja yrittäen auttaa loukussa olevia. Sen he tekevät omaa turvallisuutta uhmaten vaarallisten raunioiden keskellä. Sanotaan, että kauneinta ihmisessä on hänen laupeutensa tai toisessa sanonnassa todetaan: hädässä ystävä tunnetaan… Kun lähimmäinen pyytää apua, siinä koetellaan, minkälainen sydän meillä on.

Ihmisen elämässä tulee vastaan monia vaiheita, jossa lähimmäisen tarve kutsuu auttamaan ja kieltämään itsekkyys. Itse asiassa avioliittokin on vapaaehtoinen lupaus luopua monesta toisen hyväksi. Jo avioliiton syntysanoissa sanotaan: ”Mies luopukoon isästään ja äidistään..”. Jos avioliittoa solmiessa ei ymmärrä luopua vain omien etujen ajamisesta, ei se lupaa hyvää jatkoa. Täytyykin alkaa ajatella minän sijasta meitä, itsensä sijasta sitä, miten voisi auttaa toisen elämää ja helpottaa ja tuoda toiselle iloa ja onnea. Toki usein omasta jakaessa saa myös itse iloa ja onnea. Jos perheeseen saadaan lapsia, se tietää aikamoista luopumista omasta mukavuudesta ja itsenäisestä elämästä. Sen jälkeen pieni ihminen tarpeineen määrittää paljon arkea. Jos saa pitää vanhempiaan korkeaan ikään, heidän tarpeensa voivat tulla monella lailla läheisten hoidettavaksi. Jos saa elää puolison kanssa vanhaksi, voivat viimeiset vuodet olla täynnä omaishoitajan vaativaa arkea.

Se tie, mitä Jeesus lähtee evankeliumikertomuksissa laskiaisen jälkeen käymään, on sama tie, mille hän kutsuu meitä, hänen seuraajiaan. Kaiken edellä mainitun lisäksi kristityn on oltava valmis kohtaamaan myös pilkkaa, halveksuntaa ja jopa vainoa uskonsa takia. Meillä Suomessa se on vielä vähäistä, mutta osa maailman kristityistä joutuu valitessaan tämän tien varautumaan myös kärsimään henkistä ja fyysistä kipua ja äärimmillään jopa kuolemaan uskon takia. Tämän kaiken keskellä Jeesus sanoo meille: ”Joka rakastaa elämäänsä, kadottaa sen, mutta joka tässä maailmassa panee alttiiksi elämänsä, saa osakseen ikuisen elämän”. Jos vain yrittää päästä helpolla ja nauttia mukavaa elämää, se johtaa elämän menettämiseen. Silloin elämästä puuttuu jotain olennaista, lähimmäinen jää kohtaamatta ja elämän tarkoitus löytymättä. Elämän alttiiksi paneminen on rohkeutta tarttua niihin tehtäviin ja rooleihin, mitä elämä ja mitä Jumala eteemme tuo.

—

Jeesuksen osa oli raskas. Mitä hän sanoikaan tämän tehtävän edessä? Reaktio on hyvin inhimillinen: ” Isä, pelasta minut tästä hetkestä!” Ei ole aina helppoa ottaa vastaan sitä osaa, mitä elämä tarjoaa. Ei se ollut inhimillisesti helppoa Jeesuksellekaan. Hän pyysi vapautumista tuosta osasta. Mutta kohta hän kuitenkin muistaa tehtävänsä ja toteaa: ”Ei! Juuri tähän on elämäni tähdännyt. Isä, kirkasta nimesi!” Tärkeämpää kuin helppo tie on se, että voi toteuttaa Jumala tahtoa. Lopulta sillä tiellä löytyy kuitenkin suurin onni. Kun saa olla sillä paikalla, mille Jumala on asettanut ja johdattanut. Näin voi ajatella jokainen omalla kohdallaan.

Jeesuksen kohdalla tämän vahvisti vielä taivaasta kuulunut ääni, joka tuntui toisista kuin ukkosen jyrähdykseltä. Osa kuuli siinä kuitenkin Jumalan viestin. Jumala itse kirkastaa nimensä Jeesuksen kautta. Ja Jeesus lupasi korotessaan maasta vetää myös muut luokseen. Näin hän paitsi ilmaisi kuolemansa ristillä, myös sen, miten hän nousisi ylös taivaaseen ja auttaisi sinne asti omansa. Ristiin naulitut kädet ovat myöhemmin ylhäältä siunaavat kädet, jotka kutsuvat meitä Jumalan armon turviin ja taivaan kotia kohti. Nyt hän on perillä vaivojen jälkeen ja odottaa rukoillen meitä sinne.

—

Hyvät seurakuntalaiset! Seurakunta on Kristuksen ruumis. Seurakunnan tehtävä on toteuttaa sitä, mitä Kristus itse täällä ollessaan toteutti. Seurakunta on täällä palvelemassa ja auttamassa, jakamassa taakkoja ja kuuntelemassa murheita, julistamassa toivoa ja kertomassa taivaasta. Seurakunta tarkoittaa yhdessä meitä kaikkia Kristukseen kastettuja ja häntä seuraavia, työntekijöitä, luottamushenkilöitä, seurakuntalaisia. Me olemme se kulkue, joka kulkee tämän maailman halki kohti toivon tulevaisuutta ja kirkkautta.

Tuore seurakuntaliitos on tuonut uuden vaiheen niin Kauhajoen kuin Karijoen seurakuntaan. Oikeastaan tämä yhteistyökin on kuin tuota Jeesuksen osoittamaa tietä, jossa vahvempi kantaa heikompaa ja huolehditaan siitä, ettei kukaan jää yksi ongelmiensa keskelle. Näin lähimmäisenrakkauden ajatus toteutuu myös organisaatioiden kautta. Sillä seurakunta ei ole mikä tahansa organisaatio, vaan se on rakkauden ja välittämisen organisaatio. Tämä on yhteisvastuuta.

Olette saaneet käydä liitosneuvottelut hyvässä hengessä. Kiitos siitä kaikille osapuolille! Siitä on hyvä lähteä rakentamaan yhteistä tulevaisuutta. Elämä ja myös seurakuntaelämä jatkuu myös Karijoella, mutta takana on vahvemmat hartiat ja enemmin särkymävaraa.

Tänään on myös juhlapäivä, jossa voimme yhdessä siunata kappalaisen virkoihin siirretyt Tuomas Ala-Oppaan ja Anitta Vuorelan. Kappalaisen virka on perua vanhasta menettelystä, jolla seurakuntakirkkoa tai kappelia kohti oli oltava yksi riittävää kokemusta ja suoritettua kirkollista jatkokoulutusta edellyttävä papinvirka, jona toimi juuri kappalaisen virka. Näin turvattiin, että jokaista kirkkoa kohti oli vähintään yksi kokenut pappi.  Teillä, Tuomas ja Anitta, on työkokemusta ja koulutusta, niin että voitte lähteä hoitamana näitä virkoja. Jumalan sanalla ja kätten päälle panemisella teidät saatetaan uusiin virkoihin. Te saatte nyt ottaa erityisesti omalla kohdallenne Jeesuksen sanat: ”Jos joku tahtoo olla minun palvelijani, seuratkoon minua. Missä minä olen, siellä on oleva myös palvelijani, ja Isä kunnioittaa sitä, joka palvelee minua”. Tunnustatte uskon ja sitoudutte tehtävään, mutta saatte myös luottaa lupauksiin, jotka Jumala sanansa kautta antaa teille. ”Isä kunnioittaa sitä, joka palvelee häntä”. ”Minä olen teidän kanssanne!” Nämä lupaukset kantakoon teitä ja teidän läheisiänne, kun hoidatte vaativaa ja tärkeää papin tehtävää! Siunatkoon hyvä Jumala palvelutyönne!

Matti Salomäki