Puhe Kuismankartanon käyttöönsiunaamisessa Kuortaneella

Jes. 46:4

Hyvät kuulijat,

Te, Kuisamankartanon asukkaat olette päässeet palaamaan uusiin ja entistä ehompiin tiloihin. Vaikka viekin oman aikansa tottua uuteen, tästä varmasti tulee teille oma koti, jossa hoito toimii. On siis kiitoksen ja ilon aika!

Julkisessa keskustelussa ikääntymisestä kertovia lukuja esitetään usein vakavin kasvoin ja huolestuneina. Ikääntyminen näyttäytyy yhteiskunnalle isona taloudellisena haasteena ja tehtävänä. Täällä Kuortaneella on ollut toisin. Olette toimineet nopeasti ja halunneet varmistaa, että oman pitäjän ikääntyvien joukkoa hoidetaan mahdollisimman hyvin myös elämän viimeisinä vuosina.

Teemme ison virheen, jos tarkastelemme ikääntymistä pelkkänä huolenaiheena. Silloin jäävät huomaamatta mahdollisuudet, jotka liittyvät ikääntymiseen. Yksi näistä on elämän tarinat. Monet meistä nuoremmista ovat kuulleet ikäihmisiltä, kuten isovanhemmiltaan, monta puhuttelevaa tarinaa. Nämä ovat piirtyneet mieleen pysyvästi. Niiden välityksellä on saanut omaan elämäänsä uusia näköaloja ja tuntuman historiasta. Tarinat ja niiden jakaminen ovat liittäneet nuoremmat sukupolvien ketjuun. Niiden avulla on oivaltanut, mikä kantaa elämässä ja mikä on kestävää. Tarinat ovat ikään kuin edeltävien sukupolvien antamia lahjoja.

Olen päässyt kuulemaan näitä tarinoita vieraillessani piispantarkastusten aikana vanhusten luona. Teilläkin, Kuismankartanon asukkaat, on kerrottavana useita mieleenpainuvia kertomuksia elämän matkalta. Toivottavasti lapsenne, lapsenlapsenne ja ystävänne käyttävät hyväksi tätä mahdollisuutta, kun vierailevat luonanne.

Ajatus sukupolvien ketjusta liittyy erityisellä tavalla seurakunnan elämään. Seurakunta ei elä vain tässä ja nyt, vaan sen olemukseen kuuluu yhteys eri sukupolvien välillä kaukaisesta historiasta tulevaisuuteen asti. Vaalimme perintöä, joka on monituhatvuotinen. Olennainen pitää muistaa. Siihen kuuluu tietoisuus siitä, että Jumala on uskollinen, hyvä ja armollinen. Profeetta Jesaja kiteytti tämän seuraavasti: ”Teidän vanhuutenne päiviin saakka minä olen sama, vielä kun hiuksenne harmaantuvat, minä teitä kannan. Niin minä olen tehnyt ja niin yhä teen, minä nostan ja kannan ja pelastan.” (Jes. 46:4.)

Tämän perinnön, elämänuskon ja luottamuksen siirtämisessä te voitte yhä edelleen olla mukana. Jos isoisä, isoäiti tai muu vanhempi ihminen lukee lapsen kanssa iltarukouksen, tämä lapsi todennäköisesti osaa sen myöhemmin elämässään. Jos lapsen kanssa lauletaan virsiä tai vaikkapa joululauluja, hänen on helpompi löytää tiensä kirkkoon tai laulamaan kauneimpia joululauluja. Kun kerrotaan, kuinka Jumala on varjellut ja siunannut elämänmatkalla, nuoressa sukupolvessa vahvistuu tulevaisuuden toivo. Tällainen elämäntapa opitaan luontevasti kodin piirissä ja usein juuri vanhemmilta sukupolvilta. Seurakunnan näkökulmasta ikäihmisillä on arvaamattoman tärkeä tehtävä opettajina, kasvattajina ja kristillisen perinteen siirtäjinä.

Tänä päivänä työtä vanhusten hyväksi tehdään yhdessä. Kuismankartano ja sen käyttöön siunaaminen ovat tästä hyvä esimerkki. Seurakunta ja kunta toimivat yhdessä, ja mukana ovat myös järjestöt ja jopa yritykset.

Työnjaossa kirkolle jää yksi erityinen tehtävä, joka meidän tulee hoitaa huolella. Meistä jokaisen ikääntyminen päättyy jonakin hetkenä. Kun ikää karttuu, kun sairaudet painavat ja kun joutuu saattelemaan ystäviä ja ikätovereita haudan lepoon, alkaa aiempaa useammin ajatella omaa lähtöä.

Lutherin, uskonpuhdistajan, ohjeen mukaan ihmiselle on hyväksi, ettei hän väistä kuoleman pohtimista ja siihen valmistautumista. Olennaista on kuitenkin valita sille sopiva aika. Tällainen aika on silloin, kun ihminen on vielä voimissaan ja vahva. Kuoleman pohdinta kuuluu siis meille nuoremmille, voiman tunnossa eläville. Sen sijaan silloin, kun kuolema on jo lähellä, tulee ajatella sen vastakohtaa.

Elämällä Luther tarkoittaa voittoa, jonka Kristus on saanut kuoleman voimista. Hän on itse noussut ylös kuolemasta ja elää. Meillä on sama toivo. Kerran nukahdamme kuoleman uneen, mutta myös heräämme siitä. Ylösnousemus toteutuu meissä Kristuksen esimerkin mukaisesti.

Kirkon tehtävä on siis pitää esillä tulevan elämän toivoa. Kun elämän rajallisuus ja kuolema pelottavat, Jumalan sana rohkaisee. Kaikki ei ole tässä, vaan Kristus on valmistanut ajan rajan taakse ikuisen ja tätäkin ehomman kodin. Profeetta Jesajan sanoin: ”Teidän vanhuutenne päiviin saakka minä olen sama, vielä kun hiuksenne harmaantuvat, minä teitä kannan. Niin minä olen tehnyt ja niin yhä teen, minä nostan ja kannan ja pelastan.” (Jes. 46:4.) Aamen.

© Simo Peura