Saarna Kurikan piispantarkastuksessa (Simo Peura)

Mk. 9:17-29

Tämän juhlapäivän aiheena on rukous ja usko. Päivän evankeliumi kertoo isästä, joka toi poikansa Jeesuksen luo parannettavaksi. Oireista päätellen poika oli sairastanut epilepsiaa syntymästään lähtien. 2000 vuotta sitten kyseinen sairaus ymmärrettiin saastaisen hengen aiheuttamaksi. Niinpä Jeesus käski henkeä lähtemään pojasta ja tämä parani.

Evankeliumin Jeesus on tällä kertaa ärtynyt. Häntä ärsytti se, että hänen oppilaansa eivät kyenneet parantamaan poikaa. Oppilaat kuuluivat yhdessä muiden läsnäolijoiden kanssa epäuskoisten sukupolveen. Toiseksi Jeesus ärtyi siitä, että isä epäili epäsuorasti hänen kykyään parantaa. ”Sääli meitä ja auta, jos sinä jotakin voit!”, sanoi isä. Tähän Jeesus vastasi hieman happamasti: ”Jos voit” ja jatkoi ”kaikki on mahdollista sille, joka uskoo.”

Isä ei selvästikään tuntenut Jeesusta ja hänen voimaansa, ja siksi hän kuului epäuskoisten sukupolveen. Juhlapäivän evankeliumin ytimessä on siis kysymys uskosta ja epäuskosta.

Kuinka on meidän laitamme: olemmeko jo voittaneet epäilyn vai kuulummeko edelleen epäuskoisten sukupolveen? Ennen kuin voimme löytää vastauksen tuohon kysymykseen, meidän on pohdittava uskon olemusta.

Usko Isään ja Poikaan ja Pyhään Henkeen

Kristillisellä uskolla kuten muillakin uskonnoilla on oma perimmäinen kohteensa. Muistan vuosikymmenten takaa keskustelun isoisäni kanssa siitä, mitä usko on. Olin siihen aikaan teologian ylioppilas. Hän ryki kurkkuaan selväksi ja kysyi sitten hyvin juhlallisesti: ”Eikö se riitä, että uskoo pyhään kolmiyhteiseen Jumalaan.” Enpä ollut aiemmin juurikaan pohtinut kolminaisuusoppia, tuota ehkäpä vaikeinta opinkohtaa. Vastasin kuitenkin myöntävästi, että kyllä se riittää. Samalla ajattelin, että vähempikin riittää ja että uskon kohteen voisi ilmaista yksinkertaisemmin puhumalla uskosta Jeesuksesta.

Isoisän juhlallinen puhetyyli ja hänen kysymyksensä jäivät soimaan mieleeni. Tuo 90-vuotias vanhus oli oppinut elämänsä aikana, että Jumalamme on Isä ja Poika ja Pyhä Henki. Pyhästä Kolminaisuudesta hän oli todennäköisesti kuullut ensimmäisen kerran rippikoulussa ja silloin opetellut uskontunnustuksen ulkoa. Sen jälkeen hän oli monta kertaa toistanut uskontunnustuksen kirkossa yhdessä muiden kanssa. Mieleen olivat painuneet Jumalan suuret teot: luominen, ristin kuolema ja ylösnousemus sekä syntien anteeksiantaminen. Uskon sisällöt tulivat näin tutuiksi, ja niiden ymmärtämisessä riitti miettimistä koko elämän ajaksi.

Uskontunnustus on talletettu virsikirjan takakannen sisäsivulle. Sieltä sen löydät, kun tunnustamme uskomme saarnan jälkeen.

Usko on luottamusta

Sisällön lisäksi uskoon kuuluu sen luonne. Usko on olemukseltaan luottamusta. Siitä oli kysymys myös Jeesuksen ja apua etsivän isän kohtaamisessa. Isä oli varmastikin kuullut jotain Jeesuksen tekemistä parannusihmeistä, mutta hän ei silti tuntenut Jeesusta. Sen vuoksi hän ei luottanut siihen, että Jeesus kykenisi parantamaan hänen poikansa sairauden.

Uskon luottamus ja uskon kohde ovat erottamatta sidoksissa toisiinsa. Kehen luotat, se on uskosi kohde. Tästä nousi keskustelu reformaation aikana, jonka juhlavuotta parhaillaan vietämme. Luther pohtii uskon luottamusta Isossa katekismuksessa seuraavasti: ”Mitä tarkoittaa, että jollakulla on Jumala tai mikä on Jumala? Vastaus: Jumalaksi kutsutaan sitä, jolta tulee odottaa kaikkea hyvää ja johon on turvauduttava kaikessa hädässä. Jonkun Jumala on juuri se, mihin hän sydämen pohjasta luottaa ja uskoo. Näinhän olen sanonut: pelkkä sydämen luottamus ja usko luovat sekä Jumalan että epäjumalan.”

Lutherin mukaan uskon kohde määräytyy siis siitä, mihin ihminen laittaa luottamuksensa hädän hetkellä. Jos sydän turvautuu Raamatun Jumalaa, hänestä tulee rukoilijan todellinen Jumalansa. Näin tapahtui epilepsiaa sairastavan pojan tapauksessa. Petyttyään moniin auttajiin isä vei poikansa Jeesuksen luo. Lopulta isä uskoi Jeesukseen ja tämän kykyyn auttaa, ja poika parantui. – Sinunkin Jumalasi on se, johon sydämesi pohjasta luotat ja uskot.

Kamppailu epäuskon kanssa

Päivän evankeliumista voimme huomata vielä sen, että isän usko Jeesukseen ei ollut mitenkään itsestään selvää. Ihmisten epäuskosta ärtynyt Jeesus myös koetteli isän uskoa. Hän ei suostunut heti auttamaan, vaan ajoi isän ahtaalle sanomalla ”kaikki on mahdollista sille, joka uskoo.” Silloin hätääntynyt isä parahti: ”Minä uskon! Auta minua epäuskossani.”

Kuinka usein olemmekaan löytäneet itsemme epäuskoisen isän paikalta. Uskomme ei ole vahvaa eikä siirrä vuoria. Päinvastoin, uskomme on arkaa, epäröivää ja epäilevää. Emme heittäydy sydän täynnä luottamusta Kristuksen eteen. Lisäksi elämä ankaruudellaan koettelee uskoamme. Ja syntisinä meiltä katoaa rohkeus luottaa Jumalan armoon.

Isän pyyntö ”minä uskon, auta minua epäuskossani” on silti myös meidän rukouksemme. Tällainen rukous on Jumalan silmissä ja korvissa mieluinen pyyntö. Se on hädässä olevan ja avuttomaksi itsensä kokevan kristityn rukous. Se on luottamuksen laittamista ristin Jeesukseen, sillä mitään toista ja parempaa ei ole näköpiirissä.

Tällaisen rukouksen Jeesus kuuli ja paransi pojan. Samoin hän voi tehdä sinullekin, kun sydämessäsi luotat siihen, että hän haluaa auttaa. Voit jättää asiasi ja itsesi armollisen Jumalan huomaan. Hän tahtoo auttaa sinua.

Seurakunnan työ

Piispantarkastuksen aikana olemme pohtineet Kurikan laajentuneen seurakunnan tulevaisuutta. Kirkon hengellinen tehtävä on sisäistetty täällä hyvin. Seurakunta julistaa evankeliumia paikkakunnan asukkaille monin eri tavoin. Tehtävä on yhteinen: se on työntekijöiden, luottamushenkilöiden ja jokaisen seurakunnan jäsenen tehtävä. Tehtävä voidaan hoitaa monella eri tapaa: julistamalla, todistamalla siitä mitä Kristus minulle merkitsee, kertomalla kuinka hän on auttanut minua hädässä, opettamalla kristinuskon sisältöjä, laulamalla ja soittamalla, palvelemalla lähimmäistä ja auttamalla vaikeuksiin joutunutta.

Sanoman välittämisen ytimessä on sen kertominen, millainen Jumala on ja mitä hän tahtoo ihmiselle. Parhaiten tämä käy ilmi Jeesuksesta ja hänen ylösnousemuksestaan. Kun suuntaamme tarkkaavaisuutemme häneen, meille paljastuu Jumalan ääretön, itsensä uhraava rakkaus syntisiä kohtaan. Meidän Jumalamme ei ole kuka tahansa: hän on auttaja ja pelastaja.

Tällaisesta Jumalasta on kerrottava Jurvassa, Kurikassa ja Jalasjärvellä. On kerrottava hänestä, jotta hätään joutuvat ja apua tarvitsevat voivat saada avun. On puhuttava hänestä, jotta täällä voi syntyä ilo. Aamen.