Puhe Kaatuneitten muistopäivänä Jyväskylässä (Simo Peura)

Kunnioitetut sotiemme veteraanit, hyvä juhlaväki, sisaret ja veljet Jeesuksessa Kristuksessa.

Rukoussunnuntain psalmista: ”Hartaasti minä odotin Herraa, ja hän kumartui minun puoleeni ja kuuli huutoni. Hän veti minut ylös syvästä kuopasta, upottavasta liejusta. Hän nosti minut kalliolle, antoi lujan pohjan askelteni alle.” Ps. 40:2-3

Vietämme tänään kaatuneiden muistopäivää. Mieliimme tulevat erityisesti sankarivainajat, jotka joutuivat uhraamaan elämänsä Isänmaan vapauden puolesta. Tähän sankarihautausmaahan on haudattu 423 viime sodissa kaatunutta.

Heidän muistamisensa on merkityksellistä juuri nyt. Vietämme Suomen itsenäisyyden juhlavuotta. Samalla huomaamme ajan muuttuvan. Sotiin osallistuneet sukupolvet on pian saatettu haudan lepoon. Aikakauden muutoksen merkki on presidentti Mauno Koiviston hautaan siunaaminen, johon kansakunta parhaillaan valmistautuu.

Sankarihautausmaan kunnostamisella on täällä Jyväskylässä haluttu ilmaista kunnioitus ja kiitollisuus veteraanisukupolvia kohtaan. Seurakunnan kirkkoneuvosto käynnisti kunnostushankkeen vuonna 2013. Tavoite oli saada kaikki valmiiksi Suomen juhlavuoteen mennessä. Tässä onnistuttiin.

Tukimuurin rakentamisella saatiin enemmän tilaa täällä järjestettäville juhlallisuuksille. Portaat ja käytävät on uusittu, samoin valaistus. Myös kaikki muistomerkit teksteineen on ehostettu. Hanke on toteutettu tiiviissä yhteistyössä Keski-Suomen museon ja Museoviraston kanssa. Vastedes täällä on hyvä kokoontua yhteen kansallisina muistopäivinä.

Vietämme rukoussunnuntaita. Sen psalmissa kuvataan ihmisen avuttomuutta ja ahdinkoa. Hän on jäänyt vangiksi syvään kuoppaan ja upottavaan liejuun. Omin avuin hän ei voi vapautua ahdingostaan. Niinpä hän huutaa Herran puoleen. Lopulta tämä nostaa rukoilijan ylös. Vaellus jatkuu avun saamisen jälkeen ja askelten alla on luja kallioinen kamara.

Kun psalmia lukee, voi aavistaa, että tämänkaltaiset tunnot olivat tuttuja sodan kokeneille sukupolville. Sodan melskeessä ei turvaa juuri ollut. Silti monet selviytyivät. He tulivat nostetuiksi kuopasta ja liejusta. He saivat myös rohkeuden katsoa eteenpäin. Maata ryhdyttiin jälleen rakentamaan. Jumalan varjelus ja hyvyys olivat kallio, jonka varassa elämä jatkui.

Monet näkivät kokemassaan myös muuta kuin sattuman oikun. ”Minulla on usein ollut hyvin voimakkaana se tuntemus, että jonkunlainen varjelus on ollut minun päälläni ja meidän päällämme.” Tähän tapaan Mauno Koivisto tilitti tuntojaan tarkastellessaan niin oman elämänsä kuin Isänmaan vaiheita.

Emme voi väistää sitä, että elämän matkalla joudumme toisinaan kuoppaan ja juutumme liejuun. Jotakin voimme kuitenkin tehdä. Voimme aina turvautua Jumalaan ja hänen armoonsa. Hän ei välttämättä vastaa heti eikä apu tule hetkessä. Myös psalmin rukoilija koki, että hänen oli odotettava Herraa. Silti hän huusi Jumala puoleen ja kutsui tätä apuun. Ja lopulta Jumala kuuli rukoilijan avunpyynnön. Psalmin rukoilija sanoi: ”minä odotin Herraa, ja hän kumartui puoleeni”.

Jokaisella meistä on oman elämämme kuopat ja liejuiset ahdingot, mitä lienevätkään. Niitä ei pidä hätkähtää eikä niissä pidä lannistua. Emme ole yksin. Joka hetki ulottuvillamme on rukouksen mahdollisuus. Voimme huutaa Jumalan puoleen. Hän ei sittenkään ole kaukana ja etäällä. Hän kuulee rukoukset. Voisiko sen kauniimmin sanoa kuin psalmin rukoilija tekee: Jumala kuulee huutomme ja kumartuu puoleemme.

Tämä sankarihautausmaa on paikka, joka kutsuu meitä turvautumaan Jumalaan ja hänen hyvyyteensä. Kun oma lähtöhetkemme lopulta koittaa, pyyntömme on, että Jumalan varjelus olisi mukana myös viimeisellä etapilla. Tuotakaan matkaa emme tee yksin. Askeltemme alla on luja kallio ja kestävä pohja. Se on Jeesus Kristus. Hän, joka antoi itsensä uhriksi ihmisen elämän puolesta. Se on Jeesus Kristus, joka istuu Isän oikealla puolella ja joka hetki rukoilee puolestamme. Tämä tarkoittaa: yhä vieläkin Jumala kumartuu puoleemme ja kuulee avunhuutomme. Aamen.

Rukoilkaamme.

Jumala, Herra Sebaot, sotajoukkojen Jumala.
Tässä Jyväskylän kunnostetun ja kaunistetun sankarihautausmaan rauhassa muistamme sitä työtä, jonka sukupolvet ennen meitä ovat tehneet Isänmaan hyväksi. Kiitämme uhrista, jonka he antoivat ja joka on koitunut meidän parhaaksemme.

Jumala, rauhanruhtinas ja Herra,
tässä sankarihautojen äärellä muistamme sodan kauhuja
ja pyydämme: salli meidän elää rauhassa.
Anna meille nöyryyttä kiittää kaikesta hyvästä, joka ympäröi meidät joka päivä.

Kiitämme maamme satavuotisesta itsenäisyydestä.
Tee meistä sovinnonrakentajia ja rauhantuojia jokapäiväiseen elämänpiiriimme.

Jumala, järjestyksen rakentaja,
tässä sankarihautojen äärellä muistamme heitä,
jotka juuri nyt elävät sodan keskellä,
ja heitä, jotka juuri nyt taistelevat sen puolesta, mikä on heille rakasta
tai sitä vastaan, mikä tuhoaa hyvää elämää.
Auta heitä löytämään ratkaisuja neuvottelujen ja sopimisen kautta.
Varjele lapsia sodan kokemiselta, jotta he voisivat varttua rauhan rakentajiksi.
Kasvata kaikkialla ihmisten halua löytää oikeudenmukaisuus ilman aseita.

Rauhan Jumala, tule itse keskellemme
ja lämmitä sydämemme armahtavaisiksi toisiamme kohtaan.

Tätä pyydämme Jeesuksen Kristuksen, meidän Vapahtajamme tähden.
Aamen.

Olkoon tämä paikka yhä edelleen rauhan, lohdutuksen ja toivon tyyssija. Siunatkoon Pyhä kolmiyhteinen Jumala, Isä ja Poika ja Pyhä Henki, kaikkia, jotka tulevat tänne sankarihautausmaalle muistoineen ja rukouksineen. Aamen.