Hän näkee meidät

Hyvät epäilijät, etsijät ja uskovat,

vietämme tänään Tuomasmessua. Tuomas-nimeen liittynee monella myönteinen kaiku, onhan se suomen kielessä varsin pehmoinen nimi lausuakin, ilman kovia konsonantteja. Nimeen liittyy myös myönteinen mielleyhtymä nimipäivään liittyvän sanonnan myötä: ”Hyvä Tuomas joulun tuopi”. Tuomaan päivänä on talvipäivänseisaus ja sen jälkeen valo alkaa taas lisääntyä.

Minut on ympäröity Tuomas-nimisillä miehillä. Jo vanhin lapsemme sai tuon nimen reilut kolmekymmentä vuotta sitten. Nyt myös tyttäreni on naimisissa Tuomas-nimisen miehen kanssa. Viime viikolla valittiin pappisasessorin tehtävään seuraavaksi kolmivuotiskaudeksi Tuomas. Kun siis kokoonnumme tuomikapitulin istuntoon, meillä on paikalla kolme Tuomasta, lakimiesasessori, hiippakuntavaltuuston puheenjohtaja sekä pappissasessori.

Raamatun kertomuksien kautta Tuomas saa usein lisänimen epäilevä Tuomas. Se on kuitenkin vain osa tarinaa. Tuomas ei ollut paikalla, kun Jeesus ilmestyi muille opetuslapsille. Siksi hän halusi myös itse kohdata ylösnousseen Jeesuksen. Myöhemmin hän lausuu kuitenkin yhden vahvimmista uskontunnustuksista koko evankeliumissa. Näemme hänet myös uskollisena ja rohkeana opetuslapsena. Kun Jeesus päättää lähteä takaisin Juudeaan Lasaruksen luokse, opetuslapset pelkäävät, mutta Tuomas sanoo: ”Menkäämme mekin, kuollaksemme hänen kanssaan” (Joh 11:16). Hän ei ehkä ymmärrä, mitä tulee tapahtumaan, mutta hän on valmis seuraamaan Jeesusta.

Toisaalta hän on rohkea kysymään ääneen sen, mitä muut ehkä miettivät mielessään. Kun Jeesus sanoo menevänsä valmistamaan opetuslapsille sijaa ja sanoo heidän tietävän tien, Tuomas sanoo: ”Herra, emme me tiedä, minne sinä menet. Kuinka voisimme tuntea tien?” (Joh 14:5). Hänen kysymyksensä avaa tien Jeesuksen vastaukselle: ”Minä olen tie…”.

Tuomaksen tutut sanat: ”Minä en usko, ennen kuin näen” ei osoita vain epäilystä, vaan osoittaa hänen kiinnostuksensa kohdata Jeesus myös henkilökohtaisesti. Kun Jeesus sitten viikon kuluttua ilmestyy uudelleen ja Tuomaskin on mukana, Jeesus ei moiti häntä vaan sanoo: ”Katso, tässä on käteni”. Jeesus suhtautuu lempeästi epäilevään opetuslapseen ja antaa tämän vahvistua uskossa. Tuomas lausuu vahvan tunnustuksen: ”Minun Herrani ja minun Jumalani”. Ikään kuin meitäkin ajatellen Jeesus sanoo: ”Autuaita ovat ne, jotka eivät näe ja kuitenkin uskovat” (Joh 20:29).

Heti tämän jälkeen Johannes kertoo, miksi koko evankeliumi on kirjoitettu: ”Tämä on kirjoitettu siksi, että te uskoisitte Jeesuksen olevan Kristus, Jumalan Poika…” (Joh. 20:31). Epäily ja usko eivät aina ole toistensa vastakohtia. Opetuslasten joukossa pysyen Tuomas sai vastauksen kysymyksiinsä ja vahvistuksen uskoonsa. Meitäkin Tuomaksen esimerkki kannustaa rohkeuteen ja avoimuuteen, sanomaan sen, mitä ajattelemme ja odottamaan Jeesuksen vastausta.

Hyvät ystävät! Osallistuin itse ensimmäistä kertaa Tuomasmessuun 1990-luvun alkupuolella. Näitä messuja alettiin viettää Helsingin Agricolan kirkossa vuonna 1988. Tuomasmessulla on siis suunnilleen yhtä pitkä historia kuin Lapuan hiippakunnan ja Keski-Saksan evankelisen maakirkon yhteistyöllä. Piispa Leich oli mukana Lapuan hiippakunnan 30-vuotisjuhlaistunnossa 40 vuotta sitten. Tänä vuonna, kun vietämme hiippakunnan 70-vuotisjuhlavuotta, olemme jälleen saaneet tänne vieraita ystävyyshiippakunnastamme. Minulla on ollut ilo ja mahdollisuus vieraille ystävyyshiippakunnassamme pari kertaa ja ensi keväälle on suunnitteilla seuraava vierailu. Tällä kumppanuudella olemme voineet vahvistaa kirkkojemme välistä vuorovaikutusta monin tavoin. Olemme voineet oppia toistemme toiminnasta ja elämästä. Toivon, että tämä yhteistyö voi jatkua ja syventyä edelleen ja rukouksissa muistamme toisiamme.

Vietämme tänään Mikkelinpäivää ylienkeli Mikaelin mukaan. Tässä kirkossa enkelit ovatkin hyvin näkyvissä kuorin maalauksissa. Mikkelinpäivästä on tullut kaikkien enkelien päivä, jolloin tutkistellaan heidän merkitystään ja tehtäviään. Jumalan sanansaattajina enkelit suojelevat ja opastavat ihmistä ja muistuttavat häntä Jumalan tahdon mukaisesta elämästä.

Kuva rikkinäistä siltaa pitkin virtaa ylittävistä lapsista ja heitä suojelevasta vahvasta enkelistä lienee tuttu kuva eri puolilta maailmaa. Tuo kuva on tuonut lohtua ja rohkeutta monille vaikeassa tilanteessa oleville ja myös heille, jotka murehtivat lastensa puolesta. Kuva myös muistuttaa, että usko ei aina tarkoita näkemistä, vaan luottamista siihen, että emme näe kaikkea sitä, mikä on totta.

Huoli lapsista on totta myös tänä aikana. Liian monet lapset joutuvat elämään sodan keskellä ja näkemään nälkää. Surullista on myös se, että monilla lapsilla ei ole mahdollisuutta oppia tuntemaan turvallista Taivaallista Isää, vaan uskontoa ja sen tarjoamia vastauksia ja tapoja pidetään liian vaarallisina lapselle. Evankeliumissa on ankara varoituksen sana niille, jotka johdattavat lapsia lankeemukseen. Jeesus sanoi: ”Sallikaa lasten tulla minun luokseni, älkää estäkö heitä”.

Jeesus toimi hyvin poikkeuksellisesti omassa kulttuurissaan nostamalla lapsen kaikkien esikuvaksi ja kehottamalla aikuisia nöyrtymään lasten kaltaisiksi. Olisiko se juuri Tuomaksen osoittamaa vilpitöntä rehellisyyttä, uteliaisuutta, valmiutta kohdata Jeesus henkilökohtaisesti ja uskallusta tunnustaa hänen tavoin: ”Minun Herrani ja minun Jumalani”.

Suojelusenkeli-taulussa lapset katsovat eteenpäin eivätkä näe enkeliä. Enkeli katsoo heitä. Meidän ei tarvitse nähdä Jumalan kaikkea toimintaa voidaksemme luottaa hänen huolenpitoonsa. Meillä on hänen sanansa ja lupauksensa. Emme näe Jeesuksen haavoitettuja käsiä, mutta saamme ottaa vastaan hänen ruumiinsa ja verensä ehtoollisen sakramentissa. Hän näkee meidät ja vahvistaa uskoamme. Hän lähettää enkelinsä kulkemaan edellämme, suojelemaan matkalla ja viemään siihen paikkaan, jonka on meille varannut.