Puhe evankelisilla kesäjuhlilla Seinäjoella: Hyvässä seurassa 10 vuotta (Simo Peura)

Rakkaat sisaret ja veljet Kristuksessa,

Sydämellisesti tervetuloa jälleen kerran Lapuan hiippakuntaan! Täällä juhlassa on mukana teitä, jotka kokoonnuitte runsaat kymmenen vuotta sitten Seinäjoelle, Törnävän kirkkoon, pohtimaan tulevaisuutta. Osa on poistunut joukosta. He ovat parhaassa seurassa, Vapahtajan huomassa. Mukana olet sinä, joka olet elänyt monet evankeliset kesäjuhlat, ja sinä, joka olet mukana ensimmäistä kertaa. Meitä kaikkia yhdistää se, että jokainen on lämpimästi tervetullut.

Millaisessa seurassa?

Sanotaan, että seura tekee kaltaisekseen niin hyvässä kuin pahassa. Vanhemmilla on usein huoli siitä, millaisessa seurassa lapset viettävät aikaansa. Huolta voi lisätä se, että nykyään seura löytyy entistä useammin verkosta. Kaveripiiristä ei ole yhtä helppo pysyä selvillä kuin aiemmin. Varmasti jokainen vanhempi toivoo lapselleen tasapainoista, kannustavaa ja kasvattavaa seuraa.

Nuorena sain olla hyvässä seurassa. Rippikoulun jälkeen seurakuntanuoret toivottivat tervetulleeksi joukkoonsa. Tuo seura auttoi perehtymään Raamattuun ja kasvamaan kristittynä. Seura innosti ja kutsui palvelemaan kirkkoa.

Moni on syystä huolissaan siitä, onko lapsille ja nuorille enää riittävästi tarjolla tällaista seuraa. Tänään ei ole itsestään selvää, että seurakunta pääsee kantamaan vastuuta lasten ja nuorten kasvusta. Muutos on ollut nopea, ja se jatkuu. On määrätietoisesti etsittävä uudenlaisia yhteistyötapoja. Yhä edelleen kaikki lähtee kodeista. On suuri kiitoksen aihe, jos lapset ja nuoret saavat varttua hyvässä, turvallisessa seurassa.

Kotien äänen tulisi kuulua myös silloin, kun keskustellaan uskonnon näkyvyydestä julkisuudessa. Tänään kirkko tarvitsee kotien tukea enemmän kuin ehkä koskaan. Jos lasten vanhemmat kertovat opettajille ja päiväkerhojen ohjaajille, että he toivovat seurakunnan läsnäoloa koulussa ja päiväkodissa, seurakunnan työntekijöiden on helppo tarjota yhteistyötä.

Kutsuvassa seurassa

Hyväkin seura voi ajan myötä muuttua niin, että uusien tulokkaiden on vaikea tulla mukaan. Kun tutustutaan ja tullaan läheisiksi, kynnys ulkomaailmaan voi huomaamatta kasvaa. ELYn toiminta on suuntautunut alusta asti ulospäin. Haluttiin perustaa nimenomaan lähetysyhdistys. Lähetystyötä alettiin suunnitella ja toteuttaa heti, kun se oli mahdollista. Ei jääty varmistelemaan tulevaisuutta.

Evankelista herätysliikettä tarvitaan edelleen kirkon lähetystehtävän toteuttamisessa. Tähän asti ELY on toiminut yhteistyössä kirkon lähetysjärjestöjen kanssa. Toiminnan laajennuttua lähetystyö on aloitettu Venäjällä, Virossa, Sambiassa, Kongossa ja Israelissa. Yhdistys haluaa vastakin toimia kirkkomme lähetystyötä tekevänä järjestönä. Kirkolliskokous hyväksyi toukokuussa piispainkokouksen esityksen kirkon lähetysjärjestöksi valinnan kriteereiksi. Muutokset aiempaan olivat melko vähäisiä.

Nähtäväksi jää, kasvaako kirkon lähetysjärjestöjen määrä tulevaisuudessa. Selvää kuitenkin on, että kirkon on työssään jatkuvasti suuntauduttava ulospäin – niin kotiseudulla Suomessa kuin kaukana lähetyskentillä. Lähetystyö on kirkon tapa elää. Ilman missiota ei ole kirkkoa. Ulospäin avoin, mukaan kutsuva joukko on hyvä seura. Tällaisen ilmapiirin säilyttäessään ELY voi toimia rakenteesta riippumatta kirkon lähetystyötä tekevänä järjestönä.

Laulavassa seurassa

Kymmenen vuotta evankelisen liikkeen piirissä on pidetty seuroja kahden eri otsikon alla. Se on ollut kipeä mutta samalla väistämätön ja myös helpottava prosessi. Vaikka tiet ovat erkaantuneet, laulu yhdistää.

Eija Harmasen sanoittamassa juhlien tunnuslaulussa iloitaan laulamisesta ja kehotetaan siihen: ”Tahdon laulaa aina armostansa. Lunastetut, kaikki laulakaa!” Siionin Kanteleen laulut kääntävät katseen olennaiseen. Ne luovat iloa ja julistavat toivoa.

ELY on hengellinen koti niille kirkkomme jäsenille, jotka ovat oppineet jo varhain laulamaan Siionin kannelta ja sen valoisia armon ja ilon sävyttämiä lauluja. Tämä joukko on laulavaa seuraväkeä, ja siinä on hyvä olla.

Kristuksen seurassa

Mihin evankeliseen kristillisyyteen kuuluva ilo ja toivo perustuvat? Vastaus löytyy lainaamistani laulun sanoista, armosta ja lunastuksesta. Kaste liittää seuraan, joka on aivan erityislaatuinen. Seurakunta on jotakin enemmän kuin seura. Toki seurakunnassakin ihmiset elävät yhteydessä toisiinsa, mutta sen elämän perusta on syvemmällä. Seurakunta on Kristuksen ruumis. Jokainen seurakunnan jäsen on kasteessa liitetty Kristukseen, Vapahtajan kuolemaan ja ylösnousemukseen.

Kristuksen seurassa pysyminen ei ole aina helppoa. Kun Jeesusta tutkittiin Jerusalemissa, Pietari istui ulkona. Hän sai kuulla sanat: ”Sinäkin olit tuon galilealaisen Jeesuksen seurassa.” (Matt. 26:69.) Pietari pelkäsi ja piilotteli. Lainopettajat puolestaan moittivat Jeesusta siitä, että tämä söi syntisten ja publikaanien seurassa. Kristuksen seura ei ollut silloin eikä sen kuulu olla nytkään kimalteleva seurapiiri, ulkoisesti täydellisten ihmisten kerho. Kristuksen seuraan kutsutaan syntisiä, heikkoja ja apua tarvitsevia.

Seuralla on lisäksi erityispiirteenä se, että se tekee kaltaisekseen. Päteekö tämä sanonta myös Kristuksen kirkkoon? – Viime sunnuntain evankeliumissa Jeesus sanoi oppilailleen: ”Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua.” (Matt. 16:24.) Kristuksen seurassa olemme ristin kantajia. Ristin miehen lähellä mekin joudumme luopumaan ja meitä riisutaan.

Kristuksen seura tekee kaltaisekseen kuitenkin myös toisella tavalla. Kristus ottaa päälleen meidän syntimme ja syyllisyytemme. Tilalle hän antaa armonsa ja autuuden ja vapauttaa synnin ja kuoleman alta. Henkensä kautta hän tekee meissä työtään, vahvistaa uskoamme, toivoamme ja rakkauttamme. Tämän elämän aikana meistä ei tule valmiita, mutta hän näyttää meille suunnan kohti Jumalaa, kohti lähimmäistä ja lopulta kohti taivasta. ”Siihen suuntaan armo kuljettaa.” (SK 339.)

ELYn kesäjuhlilla olemme Kristuksen hyvässä seurassa. Näillä ajatuksilla haluan tuoda tähän juhlaan Lapuan hiippakunnan tervehdyksen. Pysykää vastakin hyvässä seurassa.

© Simo Peura