Muutamia mietteitä jumalanpalveluspäivien päätteeksi (Simo Peura)

Hyvä ystävät,

Mielessäni on neljä asiaa. Ensinnäkin olen kysellyt mielessäni, mitä näillä päivillä tavoitellaan: syvempää kristittynä elämistä, seurakunnan uudistumista vai sitä, kuinka uskoa eletään todeksi? Todennäköisesti näitä kaikkia tavoittelemme.

Toiseksi minusta näyttää siltä, että jako työntekijöihin ja vapaaehtoisiin on romutettava. Pelkästään sana ’vapaaehtoinen’ on hyvästä tarkoituksestaan huolimatta harhaanjohtava. Olemme kaikki ennen muuta seurakuntalaisia ja muodostamme yhteisön. Meidät kaikki on kutsuttu palvelemaan ja elämään tämän yhteisön jäseninä. Teologisesti on kyse kristittyjen yhteisestä pappeudesta, josta tulemme osallisiksi kasteessa. Jumalanpalvelus on siten Kristuksen ruumiin jäsenten yhteistä elämää. Se on Jumalan kansan juhlaa.

Kolmanneksi otaksun, että näillä päivillä on ollut koolla kansanliike. Paljon puhutaan alhaalta kasvavasta kirkosta. Täällä puheelle on ollut myös katetta. Täällä ovat kohdanneet tavalliset työntekijät, tavalliset seurakuntalaiset ja tavalliset seurakunnat, jotka ovat kiinnostuneet jumalanpalveluksen kehittämisestä. Olen erityisen iloinen monista seurakuntalaisten puheenvuoroista. Niissä on sanottu hyvin selvästi, että ’me’ haluamme jumalanpalveluksen ja samalla kirkon uudistuvan. ’Me’ haluamme tehdä jotain elävän jumalanpalveluksen hyväksi.

Neljänneksi ilmeiseksi on käynyt, että meillä on lupa tehdä virheitä jopa liturgiassa ja jumalanpalveluksessa. On parempi tehdä virheitä kuin että ei tee mitään. Tärkeää jumalanpalveluksessa ovat luontevuus, läsnäolo, inhimillinen lämpö ja pyhän kunnioitus sekä yhdessä tekeminen. Jos tälle uudistamisen tielle lähdemme, meiltä kuitenkin kysytään pitkäjänteisyyttä. Muutokset eivät toteudu hetkessä. Silti haluan rohkaista teitä kaikkia jumalanpalveluksen uudistamiseen. Siitä vaan, antaa palaa.