Orisbergin juhannusjuhla 25.6.2022

Hyvää juhannusta, Suomen lipun ja keskikesän juhlaa!

Kauniit on puitteet täällä Orisbergissä viettää tätä Suomen kesän juhlaa jalointa, juhannusaattoa. Täältä löytyy järveä ja luontoa ja kokkoa ja makkaraa ja jäätelöä – ja ehkä illan myötä myös hyttysiä.

Omat juhannusmuistoni liittyy lapsuudelta Wanhaan Karhunmäkeen ja sitten tietysti työvuosilta seurakunnan juhannusaaton juhliin, lauluhetkiin ja kokkoihin. Karhunmäessä oli aikanaan ensin aikuisten juhannusseurat ja sitten vähän myöhemmin nuorten juhannusseurat. Savossa Pielavedellä vietettiin usein juhannusaattoa laulaen kesäisiä kansanlauluja ja virsiä kirkossa. Mutta on ilo olla nyt täällä entisessä kotikunnassa tätä juhlaa viettämässä. Olen täälläkin ehkä jonain juhannuksena ollut ennenkin, mutta siitä on jo aikaa…  Hienoa myös se, että muutaman poikkeuskesän jälkeen nyt on mahdollisuus vapaasti kokoontua ja järjestää tällaisia juhlia. Sekin on lahja ja kiitoksen aihe!

Juhannuksen hahmo on askeettista, karua elämää viettävä ja erikoisuudellaan jo omana aikanaan huomiota kiinnittänyt mies kamelinkarvavaatteissaan, tulinen julistaja Johannes.

En tiedä kehen tämän ajan hahmoon häntä voisi verrata, liekö edes sellaista. Hänen syntymäänsä liittyi erityisiä piirteitä samoin kuin hänen kuolemaansa. Vanha lapseton pari pappi Sakarias ja vaimo Elisabet saivat enkeliltä ilmoituksen lapsen syntymästä ja lapsi tulisi olemaan suuri Jumalan mies, jo äitinsä kohdusta asti täynnä Pyhää Henkeä. Liekö Luukkaalla ollut kirjoittaessaan mielessä psalmin 139 sanat, jotka usein luetaan kastetilaisuudessa: ”Sinä olet luonut minut sisintäni myöten, äitini kohdussa olet minut punonut. …Minä olen saanut hahmoni näkymättömissä, muotoni kuin syvällä maan alla, mutta sinulta ei pieninkään luuni ole salassa. Sinun silmäsi näkivät minut jo idullani, sinun kirjaasi on kaikki kirjoitettu. Ennen kuin olin elänyt päivääkään, olivat kaikki päiväni jo luodut”. Näin voimme jokainen ajatella ja uskoa omasta elämästä; se on ollut Jumalan suunnitelmissa jo ennen alkuaan. Hyvin inhimillistä on, että Sakarias ei tahdo uskoa tätä enkelin viestiä todeksi ja menettää sen takia puhekykynsä, kunnes lapsi oli syntynyt ja Sakarias oli kirjoitustaulun avulla ilmoittanut lapselle annettavan nimen.

Myös Johanneksen kuolema oli erikoinen ja traaginen, kun hänet teloitettiin kuninkaan kutsuilla kuninkaan tyttären toiveen vuoksi – hänen moitittuaan kuningasta aviorikoksesta.

Kirkkovuoden pyhät -teos kertoo että Herodias heitti omakätisesti Johannes Kastajan pään ”saastaiseen paikkaan” eli käymälään, josta muuan Johanneksen salainen opetuslapsi sen pelasti, pesi ja kätki salaiseen kallionkoloon siunausten kera. Pää löydettiin perimätiedon mukaan myöhemmin kahdestikin.

Johannes on merkittävä hahmo kristinuskossa, siitä kertoo sekin, että yhteensä 23 paavilla on ollut paavillisena nimenä Johannes. Katolisessa kirkossa Johannes Kastajaa kunnioitetaan muun muassa kasteen, käännynnäisten, epilepsian, kouristusten, kouristelevien lasten, raesateen, karitsojen, luostarielämän, moottoriteiden, sekä muutamien paikkakuntien ja ritarikuntien suojeluspyhimyksenä. Juhannus on myös suurin suomalaisten nimipäivä; paljon onnea Juha, Juhani, Jukka, Janne, Juho, Jussi, Jani ja Juhana! Teitä on yli 800 000, eniten kaikista nimipäiväsankareista viettää nimipäivää juhannuksena.

Johannes on näin hyvin tuttu hahmo Raamatussa ja kirkon historiassa, mutta myös 2000-luvun suomessa ainakin näiden nimien kautta. Johannes on viimeinen vanhan liiton hahmo, ennen Jeesusta ja uutta liittoa, vaikka ikäeroa näillä sukulaisilla olikin vain puoli vuotta.

Tutuinta Johanneksen sanomassa ja vaikutuksessa lienee ehtoollismessussa toistuva Jumalan Karitsa -hymni. Hymnin juuret löytyy Johanneksen evankeliumista, jossa sanotaan:

Seuraavana päivänä Johannes näki, että Jeesus oli tulossa hänen luokseen. Johannes sanoi: ”Katsokaa: Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin!” (Joh 1:29)

En tiedä kääntyisikö Johannes Kastaja haudassaan, jos tietäisi, kuinka häntä pidetään esillä juhannuksena ja kirkon historiassa; sillä hän ei halunnut korottaa itseään. Vaikka hän olikin tehtävästään tietoinen ja selkeäsanainen julistaja, hän näki myös selvästi oman asemansa Jeesuksen rinnalla. Hänen maineensa oli askeetti kun taas Jeesusta moitittiin syömäriksi ja juomariksi. Johannes menetti monet opetuslapsensa Jeesuksen seuraajiksi. Johannes totesi itse, että hänen jälkeensä tulee häntä suurempi, eikä hän ole arvollinen edes avaamaan hänen kengän nauhojaan. Hänessä näkyy puhutteleva nöyryys, vaikka ainesta olisi ollut myös muuhun. Samalla hän on hyvä esikuva kaikkien aikojen julistajille. Hän ei korottanut itseään, vaan osoitti kohti Kristusta.

Johanneksen sormi on taiteessakin tuttu kohde, sormi osoittaa aina kohti Kristusta.

”Hänen tulee kasvaa, minun vähentyä”. Se ei ole ihmiselle luontaista vaan päinvastoin.

Mutta kristityn tie on usein riisumisen ja luopumisen tietä. Näinhän Herramme itsekin opetti ja samaa esimerkkiä näytti Paavali ja monet monet muut. Kristuksen nöyryydestä kerrotaan vaikkapa Filippiläiskirjeen toisessa luvussa: ”Hänellä oli Jumalan muoto, mutta hän ei pitänyt kiinni oikeudestaan olla Jumalan vertainen vaan luopui omastaan ja tuli ihmisten kaltaiseksi.. ..hän alensi itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, ristinkuolemaan asti”.

Paavalillakin oli mistä olisi voinut kerskailla, mutta hän sanoo esimerkiksi Korinttilaisille, että ”kun tulin luoksenne, en julistanut teille Jumalan salaisuutta suurenmoisen puhetaidon tai viisauden keinoin. En halunnut tietää teidän luonanne mistään muusta kuin Jeesuksesta Kristuksesta, en muusta kuin ristiinnaulitusta Kristuksesta” (1 Kor 2).

Oikeastaan juhannuksenkin päähenkilö löytyy kun seuraamme Johanneksen osoittaman sormen suuntaan. Jeesus Kristus on se valo, joka tämän maailman valaisi. Häntä kuvastaa tämä yötön yö ja nyt tänä juhannuksena koettava lämpö. Jotain paratiisista voi aavistaa tällaisina hetkinä. Juhannus määrittyy joulusta käsin, näin ”juhannuksenkin sormi” osoittaa kohti Kristusta.

Tämän juhlan otsikkona on laulun sanat: ”piirrä pilviin risti sininen”.  Meillä Suomessa juhannus on osuvasti myös siniristilipun juhla. Vaikka vieraannumme kristinuskosta, lippukin saarnaa meille tärkeimmästä asiasta.

Juhannuksesta on linkki myös tapaninpäivään. Johanneskin oli marttyyri, uskon takia vainottu ja henkensä menettänyt. Tänä valon juhlana voimme muistaa niitä 70 miljoonaa kristittyä, jotka ovat menettäneet henkensä 2000 vuoden aikana tai niitä 200 miljoonaa kristittyä, jotka tällä hetkellä kokevat vainoa. On monia tapoja tukea heitä, tärkein tietysti rukous, mutta myös muuten äänen pitäminen tästä kipeästä asiasta. Suomessakin on monia järjestöjä, joiden kautta voi tukea tämän päivän johanneksia ja stefanuksia. ”Muistakaa vankeja, niin kuin olisitte itsekin heidän kanssaan vangittuina; muistakaa pahoinpideltyjä, sillä onhan teillä itsellännekin ruumis” sanotaan heprealaiskirjeessä (Hepr 13).

Risti lipussamme muistuttaa siitäkin tosiasiasta, että ristin kantaminen on yksi kirkon tuntomerkki ja tehtävä. Kirkon tehtävä kaikkina aikoina on Herransa Jeesuksen Kristuksen jalanjäljissä kärsiä vainoa, pilkkaa ja halveksuntaa niiden taholta, jotka eivät pitäydy Jumalan sanaan ja evankeliumiin. Mutta risti on myös voiton ja toivon merkki, saamme nauttia Jeesuksen työn hedelmiä, omistaa syntien anteeksiantamuksen ja rauhan ja käydä toivossa kohti tulevaa tuon ristin ansiosta.

Juhannus tuo meille kuin terveisiä paratiisista, ainakin pienen vilahduksen näin lämpimänä juhannuksena. Suomalaisten usko kuoleman jälkeiseen elämään, taivaaseen ja helvettiin on laskenut voimakkaasti. Voimme kuitenkin pitää näistä kristinuskon keskeisistä opetuksista kiinni. Tänne maan päälle ei synny taivasta edes juhannuksena eikä millään ilmastotoimenpiteillä – niin tärkeitä toimia kuin ne ovatkin. Me elämme langenneessa maailmassa, jossa ihmisten lisäksi luomakunta huokaa. Sota ja väkivalta ja nälkä ja saastuminen on joka päivä uutisissa. Täytyy varjella ja viljellä, mutta kuitenkin tämän kaikki on asetettu tuhon alle. Mutta kerran luodaan uusi taivas ja uusi maa, missä turmelus ei enää näy. Ilmestyskirjassa kuvataan uutta taivasta näin: ”Temppeliä en kaupungissa nähnyt, sillä sen temppelinä on Herra Jumala, Kaikkivaltias, hän ja Karitsa. Kaupunki ei myöskään tarvitse valokseen aurinkoa eikä kuuta, sillä Jumalan kirkkaus valaisee sen, ja sen lamppuna on Karitsa… Kansat kulkevat sen valossa, ja maailman kuninkaat tuovat sinne mahtinsa kaiken loiston” (Ilm 21). Meillä on toivo, joka ei perustu siihen, miten me saamme asiat korjattua, vaan siihen, miten Jumala luo kerran uutta. Silti meidän tulee toimia varjellen ja viljellen.

Juhannus saa valonsa joulusta. Tuo puolen vuoden päästä koittava toinen suuri juhla, juhla pimeyden keskellä, loistaa valoa tänne juhannukseenkin. Silloin valo tuli maailmaan, valo joka valaisee koko maailman ja jokaisen ihmisen. Saakoon tämä valo valaista tänään meidän jokaisen elämää. Se tapahtuu kun Jeesus Kristus saa puhdistaa omantunnon kaikesta synnistä. Se tapahtuu myös kuin Jumalan sana on valona tiellämme, kuten psalmissa sanotaan: Sinun sanasi on lamppu, joka valaisee askeleeni, se on valo minun matkallani” (Ps 119:105). Tämän armon saat tänäänkin omistaa myös itselle; katso Jumalan Karitsa otti pois maailman synnin, sinun syntisi ja minun syntini!

Siunattua juhannusta kaikille, seurataan mihin Johanneksen sormi osoittaa!

Matti Salomäki