Puhe miestenillassa Petäjävedellä 2.9.2022.

Tässä ajassa on monia pelottavia ja huolestuttavia asioita. Kuitenkin Jumala antaa meille tähän aikaan ja tuleviin päiviin turvan, toivon ja rohkeuden.

Hyvät veljet ja sisaret!

On ilo olla mukana tässä tapahtumassa, kiitos kutsusta tänne Keski-Suomen miesteniltaan!

Olen saanut osallistua monenlaisiin miestenpiireihin ja -tapahtumiin. 2000-luvun alussa järjestettiin valtakunnallisia Miestä väkevämpi -tapahtumia. Taisi olla juuri sellainen Helsingissä, jossa oli mukana mm. silloiset puolustusvoimien komentaja ja Helsingin piispa Eero Huovinen ja josta jäi mieleen piispan toteamus teeman ääreltä, jonka hän tuttuun omaan rauhalliseen tyyliinsä lausui: ”herroillakin on Herransa”

Luulen, että sillä ajatuksella mekin olemme täällä nyt koolla, miestä väkevämmän äärellä, ei vain kuuntelemassa herroja vaan kuuntelemassa ja kohtaamassa Herraa. Missä on turvamme ja missä on toivomme, on meidän kysymyksemme nyt. Kysymys on tullut ajankohtaiseksi niidenkin tapahtumien äärellä, joista Mika Aaltola äsken kertoi, mutta toki muutenkin joudumme tätä kysymystä elämän varrella pohtimaan.

Viimeiset kuukaudet ja vuodet ovat olleet erikoisia, on tullut vastaan Euroopan- ja maailmanlaajuisia tapahtumia, joita harva osasi ennustaa. Ne ovat koskettaneet yksittäisten ihmistenkin elämää eri puolilla maailmaa, kenen enemmin ja kenen vähemmin. Päiväkahvikeskusteluissa näitä aiheita on ollut vaikea välttää. Ne ovat vieneet monelta sitä turvaa ja toivoa, joka aiheenani on tänä iltana. Tämä maailma ei ollutkaan niin seesteinen ja turvallinen paikka, kun jo välillä ehkä luulimme. Aikaisempi huoliaalto taisi tulla silloin, kun eri puolilla Eurooppaa tehtiin terrori-iskuja ja Suomikin sai pienen osansa. Mutta jos turva ja toivo rakentuu vain sen varaan, mitä maailmalla tai Suomessa sattuu tapahtumaan, on se aika huteralla pohjalla

Omassa elämänhistoriassakin noita huolestuttavia aikoja tulee mieleen, lapsuutta ja nuoruutta elin kylmän sodan viimeisinä vuosina ja itänaapurin uhka ei ollut lainkaan tuntematon keskustelun aihe ja lapsena välillä aika huolestuneena kuunteli vanhempien puheita. Tserhnobyl 1986, Estonia 1994, wtc-iskut 2001, Thaimaan tsunami 2004 ovat jääneet mieleen muutamina eri vuosikymmenten suurina katastrofeina, vaikkakaan ne eivät aiheuttaneet henkilökohtaisia menetyksiä; kuitenkin ne järkyttivät laajalti sitä perusturvallisuutta, jota me tavallisessa elämässä tavoittelemme ja tarvitsemme.

Yksi suurista varhaisen nuoruuden kokemuksista ja muistoista on myös Lapuan patruunatehtaan räjähdys keväällä 13.4.1976 klo 7.42.  Se hetki jäi tarkasti mieleen, kun aamupala oli syötynä ja keittiö jo tyhjänä ja valtava räjähdys vavisutti maisemaa ja heitti äsken perheenjäsenten täyttämän keittiön täyteen lasinsirpaleita – kuten niin monessa kodissa muutaman kilometrin säteellä räjähdyspaikasta. Onnettomuudessa menehtyi 40 ihmistä.  Omia sukulaisiani en tuossakaan onnettomuudessa menettänyt, mutta luokkatoverini äiti ja niin monta muuta nuorta äitiä ja naista ja muutama mieskin siinä menetti henkensä. Noiden päivien tunnelmat samoin kuin koskettava hautajaistilaisuus, jota sain seurata olohuoneen ikkunasta seurakuntatalolta aitiopaikalta, ovat jääneet nuoren miehen muistiin syvälle. Elämä ei ollutkaan enää niin tavallista ja turvallista.

Tätä samaa elämä on opettanut läheisten kuolemien kautta, tulipalon kautta, kolarien kautta ja toki kohtaamisissa yli tuhannen hautajaisperheen kanssa ja kriisiryhmän työskentelyssä. Elämme turvattomassa maailmassa. Sotia, luonnonmullistuksia, nälänhätää, terroria, pakolaisuutta ovat uutiset tulvineet jo pitkään. Sanotaan, että nyt on kuivin vuosi Euroopassa 500 vuoteen, kuivuudesta kärsitään myös mm. USA:ssa ja Kiinassa ja varsin vähälle huomiolle jää Itä-Afrikan tilanne, jossa on pahin kuivuustilanne ainakin 40 vuoteen ja mihinkä se kehittyykään. Joku nimesi tämän vuosikymmen on taloudellisen epävarmuuden vuosikymmeneksi. Kun kaikki horjuu, mikä kannattaa, mistä löytyy turva ja toivo?

”Maailma ei parane pelottelemalla”, todettiin maakuntalehden pääkirjoitukessa maanantaina. Muistelemme puolison kanssa toisinaan, miten niin kauan kuin olemme olleet asuntovelallisia 90-luvulta lähtien on peloteltu pian koittavalla korkojen nousulla. Vaan miten on käynytkään, kolmatta kymmentä vuotta meni samoilla matalilla koroilla…

Tähän elämään ja maailmaan kuuluu pelkojen lietsominen. Ei niin, etteikö olisi asioita, joista on syytä varoittaa ja varautua. Mutta tällä elinkeinolla myös moni elää ja tekee rahaa. Myös päävastustajamme päätehtävä on kylvää pelkoa ja kauhua.

Mutta hyvä veljet ja sisaret, meidän ei tule menettää rohkeutta, ei tule vaipua epätoivoon.

Kaiken keskellä saamme turvata miestä väkevämpään, elävään Jumalaan. Ensimmäisessä kymmenenestä käskystä keskitytään siihen, missä on turvamme. Katekismuksen selityksessä sanotaan: ”Se, mihin ennen muuta turvaudumme, on meidän jumalamme. Omat jumalamme ovat kuitenkin toiveidemme ja unelmiemme heijastuksia. Ne eivät voi antaa, mitä lupaavat.

Ainoa todellinen turva on Jumala, joka on luonut kaiken ja ilmoittanut olevansa kaiken Herra. Hänen lahjaansa on elämä ja kaikki hyvä, mitä meillä on.

Jos turvaudumme omatekoisiin epäjumaliin, käännymme pois Jumalasta ja hänen rakkaudestaan. Koska Jumala on kaiken hyvän antaja, rakkautemme kuuluu hänelle. Hän tahtoo olla ainoa Jumalamme”.

Vapahtajamme sanoi omilleen: Joh 16:33 ”Olen puhunut teille tämän, jotta teillä olisi minussa rauha. Maailmassa te olette ahtaalla, mutta pysykää rohkeina: minä olen voittanut maailman.” Tämä maailma ei ole enää paratiisi. Täällä taistelee hyvä ja paha ja se tulee näkyviin niin ihmissuhteissa kuin kansojen välilläkin. Kristitty joutuu elämään aivan samassa maailmassa kuin muutkin ja jopa monissa maissa kokemaan lisää ahdistusta uskon takia vainojen kautta. Kuitenkin Jeesus rohkaisee: ”Minä olen voittanut maailman, pysykää rohkeina”.

Pelko on ihmeellinen ja tarttuva ja leviävä tunne.  Se saa lamaantumaan ja piiloutumaan ja pakenemaan. Jeesuksen ilmestyminen kyllä säikäytti myös joitakin opetuslapsia varsinkin ylösnousemuksen jälkeen, mutta aina hän rauhoitti heitä sanoen: ”Älä pelkää”. Pelon vastakohta on luottamus; me saamme luottaa todelliseen, elävään ja toimivaan Jumalaan.

Jeesus ei tuonut pelkoa, vaan rauhan. Joh 14:37 Jeesus sanoo: ” »Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon.  Vaikka hän puhui vaikeista ajoista, joita oli tulossa, hän ei jättänyt omiaan pelon valtaan. Hän ei kyllä salannut tulevia vaikeuksia, mutta siitä huolimatta hän jätti omilleen rauhan. Sellaista rauhaa kristitty voi kantaa sisällään, vaikka ympärillä kuohuu. Se on Kristuksen lahja omilleen, se on ”Kristus meissä”.

Puhuessaan lopun ajoista Jeesus sanoi:”Kun nuo tapahtumat alkavat, nostakaa rohkeasti päänne pystyyn, sillä teidän vapautuksenne on lähellä» (Lk 21:28). Lopun ajat on laaja käsite, tietyllä tavalla sitä aikaa on eletty Jeesuksen taivaaseen astumisesta lähtien. Mutta Raamatun sanoman mukaan aika tulee kerran päätökseen ja tietyt merkit edeltävät sitä.

Kun tapahtuu jotain suurta ja mullistavaa maailmalla puhutaan usein apokalyptisista tapahtumista ja viitataan ilmestyskirjallisuuden teksteihin ja niissä oleviin salattujen tapahtumien ilmestyksiin. Kun tällaisia merkkejä alkaa näkyä, silloinkin Vapahtajamme kehottaa katsomaan rohkeasti tulevaisuuteen ja vapautukseen.

Hyvät sanankuulijat!

Virret ja laulut tuovat nekin meille turvaa ja toivoa.  Äskeinen virsi viestitti: ”Suurempi kuin sydämeni, Jumalan on rakkaus”.  Kohta saamme yhtyä koulusta tai viimeistään armeijasta tuttuun virteen: ”Sun kätes Herra voimakkaan, suo olla turva suomenmaan”. Usko Jumalaan tuo turvaa ja toivoa myös tämän ajan huolten ja pelkojen keskelle. Usko luottaa siihen, että Jumala on paitsi luoja, myös ylläpitäjä ja varjelija. Vaikka paha saa välillä riehua täällä, hän asettaa kuitenkin niille rajat. Vaikka lopun ajan sanomat kauhistuttavat, Jumala hallitsee niitäkin viimeiseen asti. Kun kärsimys kohtaa läheltä omaa elämää, voimme muistaa häntä, joka itse laskeutui alas helvettiin asti meitä auttaakseen; kuten laulussa sanotaan: ”Niin alhaalla ei kukaan oo, ettei siellä Jeesus ois”.

Jumalan sanan lupausten äärellä olemme toivon lähteillä.  Silloin emme ole vain toiveiden varassa vai toivon varassa. Toivo ei ole vain joku positiivisen ajattelun hedelmä, vaan hän on itse Jeesus Kristus, elävä toivo. Hän sanoo meillekin: ”Minä annan tulevaisuuden ja toivon”. Hän on tulevaisuus ja toivo.

Vihkipiispani Matti Sihvonen menehtyi alkuviikolla. Hän julkaisi alkuvuodesta hartauskirjan, jonka sanoista olen ammentanut. Tämän päivän kohdalle vielä lopuksi hänen terveisensä, kun hän puhuu levon tarpeellisuudesta, lepokin lähtee turvasta ja luottamuksesta: ”Ihminen tarvitsee myös sielun lepoa. Sitä tarkoittaa käsillä olevassa tekstissä ilmaisu ”Herran odottamisesta”. Joka odottaa Herraa, hän etsiytyy sinne, missä hänen sanaansa kuunnellaan, sitä luetaan ja siitä puhutaan. Jumalan sanassa on voima, sillä siinä on läsnä Pyhä Henki. Tätä voimaa ihminen tarvitsee yhä uudestaan ja uudestaan. Eilen saatu voima ei välttämättä riitä enää tälle päivälle. Tänään on taas etsiydyttävä levon ja voiman lähteille”.

Tässä turvassa ja toivossa haluan teitä veljet ja sisaret saatella kohti tulevaa!

Matti Salomäki