Saarna Pyhän kolminaisuuden päivänä pappisvihkimyksessä Seinäjoella

Joh. 15:1-10

Papin ja kirkon tärkein tehtävä on julistaa evankeliumia armollisesta Jumalasta. Kautta aikojen sananjulistajat ovat kokeneet tehtävän vaativaksi. On vaikeaa ja epävarmaa puhua Jumalasta ja luonnehtia hänen olemustaan. Hän salaa itsensä eikä suostu ihmissilmän katseltavaksi. Yksi 1900-luvun tunnetuimmista teologeista on sveitsiläinen Karl Barth. Hän kiteytti Jumalasta puhumisen vaikeuden näin: ”meidän tulee, ja emme kuitenkaan voi”. Siis: meidän tulee puhua Jumalasta, vaikka emme sitä kuitenkaan voi.” Miten pappi voi suoriutua mahdottomasta?

Pyhän Kolminaisuuden päivä

Kuten messun alussa todettiin, vietämme tänään Pyhän Kolminaisuuden päivää. Papin käytössä olevassa kirkkokäsikirjassa todetaan, että päivän raamatunlukukappaleet puhuvat Jumalan salatusta olemuksesta. Se ylittää kaiken ihmisymmärryksen. Tämän jälkeen sanotaan, että Jumala on yksi, mutta hän on ilmoittanut meille itsensä Isänä, Poikana ja Pyhänä Henkenä. Lisäksi todetaan, että juhlapäivä on myös uskontunnustuksen sunnuntai.

Huomio näissä ohjeissa kiinnittyy kahteen sanaa: salaa ja ilmoittaa. Jumala salaa perimmäisen olemuksensa ja kuitenkin hän ilmaisee, kuka hän on ja mitä hän tekee. Samalla kertaa salaa ja ilmoittaa. Mitä se tarkoittaa?

Paavali Areopagilla

Apostolien teoissa kerrotaan Paavalin käynnistä Ateenassa. Kaupungilla kierrellessään Paavali huomasi, että ateenalaiset olivat kovin kiinnostuneita Jumalan olemuksesta. Kaupunki oli täynnä eri uskonnoille omistettuja pyhiä paikkoja. Apostoli löysi myös tuntemattomalle Jumalalle omistetun alttarin. Monet ateenalaiset palvoivat Jumalaa tuntematta häntä.

Jumalan olemusta pohtiessa inhimillisen tiedon rajat tulevat nopeasti vastaan. Voimme päätellä kuitenkin jotain. Jos Jumala olemassa, hänen täytyy olla kaikkivaltias ja kaikkitietävä. Ketään häntä mahtavampaa ei voi olla. Hän on jotain muuta kuin patsas tai ihmisen valmistama esine. Hänellä on valta luoda näkyvä todellisuus. Luoja ja luotu ovat kuitenkin toisistaan erilliset. Jumala on pyhä, ihminen syntinen tai joka tapauksessa Jumalaa vähäisempi.

Ehkäpä tämän verran voimme päätellä Jumalan olemuksesta inhimillisen järjen avulla. Paljoa se ei kuitenkaan ole. Saarnaajan kirjassa sanotaan, että ihmisen yritys kuvata Jumalaa jatkuu yötä päivää unta saamatta mutta ei johda Jumalan ja tämän tekojen ymmärtämiseen (Saarn. 8:16-17). Pidemmälle emme pääse – Jumala salaa itsensä. Kaikki muu tietomme hänestä perustuu siihen, mitä hän kertoo itsestään meille. Tämän tiedon Paavali halusi paljastaa ateenalaisille.

Uskon tieto

Kristillisessä kirkossa on kartutettu tietoa Jumalasta Raamatun kertomusten avulla. Kristityt ilmaisivat uskonsa aluksi lyhyesti sanomalla, että ”Jeesus on Herra”. Se tarkoittaa, että Jeesus on minun Messiaani, Pelastajani. Vähitellen muotoutuivat uskontunnustukset. Niissä Jumala kuvataan ensin Taivaalliseksi Isäksi, joka luo ja ylläpitää maailmaa. Sitten hänet kuvataan Jumalan Pojaksi, joka pelastaa luodut kuolemalta ja pahuudelta. Lopuksi Jumala kuvataan Pyhäksi Hengeksi, joka lohduttaa ja ohjaa kristittyjä. Jumala on yksi, mutta hän ilmaisee itsensä kolmena. Tällaista uskoa tunnustamme; siihen me sitoudumme.

Ratkaisevaa Jumalan salaisuuden avaamisessa on se, mitä Jeesus on tehnyt. Juhlapäivän evankeliumissa Johannes vertaa Jeesusta viinipuuhun, me olemme oksat. Tärkeintä on yhteys, joka muodostuu puun ja oksien välille. Yhteyden varassa oksat pysyvät elävinä ja alkavat tuottaa hedelmää. Se tarkoittaa, että meistä, Jeesuksen seuraajista, tulee Isän Jumalan rakkauden välikappaleita. Puun ja oksien yhteyden kautta tunnistamme Isän rakkauden, ja se pääsee toteutumaan kristittyjen elämässä.

Juuri tätä luterilainen usko haluaa tähdentää: Jumalan tuntemisen ja uskon perusta on Jeesus Kristus, hänen elämänsä, tekonsa ja henkilönsä. Ilman häntä tiedämme Jumalasta vain hänen pyhyytensä ja vaativan puolensa. Sen sijaan Jeesusta ja hänen elämäänsä havainnoimalla meille paljastuu uhrautuva rakkaus. Jeesus ei ole kuka tahansa profeetta tai viisauden opettaja. Hän on maailman Vapahtaja, joka luopuu elämästään syntisiä armahtaakseen. Hän maksoi kalliin hinnan meistä ja ikuisen elämän mahdollisuudesta. Sen vuoksi Jumalan rakkaudesta ei pidä koskaan puhua löysästi tai silotellen. Se on itsensä lahjoittavaa ja uhriksi suostuvaa rakkautta.

Tällaisen rakkauden Jumala haluaa meidän tuntevan. Kun katsomme ristille Kristukseen, näemme Isän armolliset kasvot. Huomaamme, että hän luopuu Pojastaan, kaikkein tärkeimmästä, koska hän rakastaa luotujaan. Rakkaus tekee hänestä Jumalan meille ja meitä varten.

Papin työ: kuulla ja julistaa

Tänään on kirkon suuri juhlapäivä: vihimme seitsemän uutta pappia, jotka ovat kuulleet Kristuksen kutsun. Heidän tehtävänsä on julistaa evankeliumia Kristuksesta, joka ihmisrakkaudessaan uhraa itsensä. Heidän tehtävänsä on huolehtia sakramenteista, joissa Kristuksen seuraajat voivat tulla osalliseksi Jumalan armosta ja hyvyydestä. Heidän tehtävänsä on kannustaa ihmisiä noudattamaan Jumalan tahtoa ja rakastaa lähimmäisiään. Heidän tehtävänsä on valaa ihmisiin tulevaisuuden uskoa, rohkaista luottamaan Jumalaan ja hänen varjelukseensa silloinkin, kun olemme ahtaalla ja pelkäämme.

Viimeisten kuukausien aikana kirkon työtä on tehty uusin tavoin. Seurakunnat ovat olleet joustavia ja uudistaneet toimintaansa – tämä on ollut suuri ilonaihe. Jumalanpalvelukset on pidetty, ja niitä on voinut seurata esimerkiksi internetin välityksellä. Monessa seurakunnassa on yllätytty myönteisesti siitä, kuinka hyvin lähetykset ovat tavoittaneet osallistujia. Mukana on ollut monia, jotka eivät sunnuntaisin lähde kirkkoon. Mistä tämä kertoo? Mikä on johtopäätöksesi, sinä virassa nuori pappi?

Minulle viime kuukausien kokemukset ovat vahva viesti siitä, että ihmiset tarvitsevat yhä edelleen kristinuskon sanomaa Jumalasta; Jumalasta, joka on armollinen eikä hylkää vaikeana aikana. Sen vuoksi ajatelkaa rohkeasti, että ihmisissä elää Jumalan rakkauden ja varjeluksen kaipuu. Se ei katoa mihinkään, koska olemme Pyhän kolmiyhteisen Jumalan luomuksia. Hän on kirjoittanut tahtonsa sydämiimme. Siksi kaipaamme Isäämme ja hänen läsnäoloaan. Kevään huolten ja pelkojen täyttämien viikkojen aikana tämä kaipuu ja turvan etsiminen Jumalasta on tullut näkyväksi. Evankeliumille on tilausta.

Samalla kun sanomamme tulee olla kirkas, meillä tulee olla valmius asettua ihmisten rinnalle. Meidän on kuultava ihmisten huolet ja perimmäiset kysymykset, mitä ne lienevätkin. On siis ensin kuulosteltava ja kuultava, ja vasta sitten tuotava esiin armon ja lohdutuksen sanoma.

Päivän evankeliumi on osa Jeesuksen pitkää puhetta, jonka hän piti oppilailleen ennen vangitsemista. Mestari valmisti heitä tulevaan. Puhe sisältää paljon rohkaisua ja lohdutusta. Oppilaat eivät jää yksin, yhteys kestää eron. Kristus ja hänen Pyhä Henkensä ovat läsnä oppilaiden elämässä, vaikka Jeesus palaa Isän luo taivaaseen.

Nämä lupaukset ovat voimassa yhä edelleen jokaisen Jeesuksen seuraajan kohdalla. Lupauksilla on erityinen merkitys heille, joiden kutsumus on hoitaa pappisvirkaa. Muistakaa tämä silloin, kun viranhoito tuntuu raskaalta ja tuulee vastaan. Jeesus sanoo: ”Jos te pysytte minussa ja minun sanani pysyvät teissä, voitte pyytää mitä ikinä haluatte, ja te saatte sen. … te tuotatte runsaasti hedelmää ja niin osoitatte olevanne opetuslapsiani. Niin kuin Isä on rakastanut minua, niin olen minä rakastanut teitä. Pysykää minun rakkaudessani.” (Joh. 15:7-9). Aamen.

© Simo Peura