Saarna Kohtaamispaikka-messussa Seinäjoella

Luuk. 3:15-18, 21-22

Joulun ajan päätyttyä kirkkovuodessa siirrytään tarkastelemaan Jeesuksen julkisen toiminnan alkua. Eräänlaisen välivaiheen muodostaa kertomus Johannes Kastajasta. Tämä käski ihmisiä tekemään parannuksen ja ottamaan kasteen, jotta nämä saisivat syntinsä anteeksi. Johanneksen saarnaa kuunnellessaan ihmiset alkoivat kysellä, olisiko Kastaja kansan odottama Messias.

Johannes torjui ajatuksen. Päivän evankeliumista voimme huomata, että hän asetti Jeesuksen edelleen. Hän ei olisi kelvollinen edes solmimaan tämän kenkien nauhoja. Nasaretilainen kastaisi Pyhällä Hengellä ja tulella, Johannes vain juoksevalla vedellä.

Kastaja oli profeetta, jonka tehtävä oli valmistaa tietä Messiaalle. Vaikka Raamatussa sanotaan Johanneksen julistaneen evankeliumia, hänen puheensa oli minusta kovaa lain saarnaa ja elämän muutoksen vaatimusta sekä Jumalan vihasta ja tulevasta tuomiosta muistuttamista – ei pelastuksen lahjoittamista. Johannes ikään kuin toi ilmi, mikä parannuksen tekijöiltä puuttui, ja osoitti sitten Jeesukseen. Pelastuksesta ja syntien anteeksiantamuksesta kansa pääsisi osalliseksi vasta Jeesuksen kohdatessaan.

Miksi sitten Jeesus meni Johanneksen luo kastettavaksi?

Miksi sitten Jeesus meni Johanneksen luo kastettavaksi? Hän ei ollut syntinen, jonka piti katua ja saada synnit Jumalalta anteeksi. Mihin hän olisi kasteen tarvinnut?

Viime marraskuussa osallistuin KMN:n kokoukseen, joka pidettiin Jordaniassa. Vierailimme Jordan-joella Jeesuksen oletetulla kastepaikalla. Muutama sata vuosi myöhemmin kristityt rakensivat paikalle kastekirkon. Sen raunioita on edelleen nähtävissä. Alueella on monta kirkkoa, myös palestiinalaisten arabikristittyjen muutama vuosi sitten rakentama luterilainen kirkko. Jordan-joessa kulkee Länsirannan ja Jordanian välinen raja. Jordan itse on vähäinen, liejuinen puro keskellä tasaista erämaata. Sen rinnalla Etelä-Pohjanmaan joet ovat uljaita, vuolaita ja puhdasvetisiä virtoja.

Mutta kysymyksemme on vielä vastaamatta: miksi Jeesus tuli Johanneksen luo kastettavaksi?

Evankelista Luukas sivuuttaa Jeesuksen kasteen lyhyellä maininnalla. Samoin tekevät evankelistat Markus ja Matteus. Evankelista Johannes puolestaan ei puhu mitään Jeesuksen kasteesta. Keskeistä kolmessa evankeliumissa on maininta siitä, että Jeesuksen rukoillessa kastetoimituksessa taivaat aukenivat, Pyhä Henki laskeutui alas kyyhkysen muodossa ja Taivaasta kuului Jumalan ääni.

Tuo hetki olisi ollut merkityksellinen kenelle tahansa meistä. Sitä se oli myös Jeesukselle, Jumalan Pojalle, mutta aivan toisella tapaa kuin yhdellekään toiselle Johanneksen kastamalle ihmiselle.

Kaste oli Jeesuksen puolelta sitoutumista ainutkertaiseen, Isän Jumalan antamaan tehtävään. Kaste oli Jeesuksen erottamista tuohon tehtävään ja hänen varustamistaan. Se merkitsi Pyhän Hengen erityistä läsnäoloa ja Isän Jumalan rakkauden ilmausta. Se kohdensi kansan kaiken tarkkaavaisuuden Jeesukseen: katsokaa ja huomatkaa, tässä on maailmaan lähettämäni Messias!

Kristillinen kaste

Jeesuksen saaman kasteen muutamat piirteet toteutuvat myös silloin, kun kristillinen seurakunta toimittaa kasteen ja tekee syntisestä ihmisestä Jumalan oman. Uskomme, että taivas on avoinna, kun kaste toimitetaan. Uskomme, että kasteessa saadaan Pyhän Hengen lahja ja päästään osalliseksi pelastuksesta. Uskomme, että kastettava on erityisellä tavalla Taivaallisen Isän mielisuosion ja rakkauden kohteena.

Yksi olennainen ero Johanneksen ja kirkon toimittamilla kasteilla kuitenkin on. Emme tiedä, kenen nimeen Johannes toimitti kasteen. Sen sijaan kristillinen kaste tapahtuu Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Se liittää meidät Pyhään Kolminaisuuteen, josta Johanneksellakaan ei ollut mitään tajua. Jeesuksen kasteen yhteydessä oli mahdollista ensimmäistä kertaa hahmottaa Jumalan kolme persoonaa. Isän ääni kuului taivaasta, Poika oli polvistunut rukoukseen ja Pyhä Henki laskeutui hänen päälleen kyyhkysen muodossa. Uskomme Jumalaan, joka on Isä ja Poika ja Pyhä Henki. Tämän uskon pysyvä ilmaus on ristin merkki.

Kaste on meille Jumala-yhteyden ja kristillisen elämän pysyvä ja katoamaton perusta. Oikeastaan vasta kasteen jälkeen voimme puhua jatkuvan parannuksen teosta ja katumuksesta. Kasteen ansiosta syntimme eivät kadota meitä ja voimme luottaa Isän Jumalan anteeksiantoon. Meillä on kestävä, murtumaton suoja Jumalan syntiin kohdistuvaa vihaa vastaan.

Kasteen lahjasta huolimatta emme noin vain pääse eroon synnistä. Se jää asumaan meihin ja saa meidät myös lankeamaan. Kukin meistä tietänee kohdaltaan, missä on eniten rikkonut ja rikkoo vastakin Jumalaa ja lähimmäistä vastaan. Sen vuoksi jokaisen kastetun elämään kuuluu jatkuva parannuksen teko ja kilvoittelu uskon vanhurskaudessa. Lutherin mukaan se tarkoittaa luottamusta Jumalan apuun ja taistelua syntiä vastaan; kilvoitus on lähimmäisen rakastamista sanoin ja teoin; se on kunnian antamista Jumalalle siitä hyvästä, mitä ihminen elämässään kokee. Tämä kaikki merkitsee uskon vahvistumista ja paluuta kasteen armoon. Tätä se on, kun pidämme kiinni Kristuksesta ja turvaudumme hänen ristin kuolemaansa ja ylösnousemukseensa, siis armoon.

Kaste on tehtävä

Kaste on paitsi lahja ja voimavara myös tehtävä. ”Menkää ja tehkää… kastamalla ja opettamalla”, on perintö, jonka Vapahtaja jätti kirkolleen ja sen jokaiselle jäsenelle. Tehtävä ulottuu kaikkialle maailmaan ja kaikkiin kansoihin. Kristittynä elämiseen kuuluu – tavalla tai toisella – Herran hyvyydestä kertominen.

Viime vuosina on korostettu, että lähetystehtävä alkaa kotiovelta. Korostuksen taustalla on seuraava havainto: mitä useampi ihminen eroaa kirkosta ja mitä suurempi osa maahanmuuttajista jää Suomeen, sitä enemmän on työtä lähetystehtävän hoitamisessa. Heitä on paljon, jotka eivät vielä tunne Kristusta tai eivät enää tunne Kristusta.

Tässä tilanteessa on tärkeää huolehtia kristillisestä kasvatuksesta omassa perheessä. Mutta samalla kirkon tulee suuntautua työssään entistä enemmän ulospäin. On mentävä oman mukavuusalueen ulkopuolelle – emme voi vain odottaa, että ihmiset tulevat järjestämiimme tilaisuuksiin. Lisäksi on huomattava, että lähetys on kokonaisvaltaista: sen tulee sisältää sekä evankeliumin julistamisen että rakkauden palvelun. Koko ihminen avuntarpeineen on otettava huomioon; on ruokittava sekä ihmisen henkeä että ruumista.

Ota paikkasi seurakunnassa

Keinoja lähetystehtävän hoitamiseen on monia. Yksi tapa on kertoa siitä, mitä Kristuksen kohtaaminen merkitsee minulle henkilökohtaisesti. Toinen tapa on auttaa käsin ja kantaa vastuuta seurakunnassa diakoniatyötä tekemällä. Usein teot puhuvat sanoja enemmän. Kolmas tukee taloudellisesti lähettien työtä toisella puolella maapalloa kirkon lähetysjärjestöjen kautta. Neljäs rukoilee ahkerasti oman seurakunnan työntekijöiden ja lähettien puolesta. Viides kantaa vastuuta seurakunnan luottamushenkilönä. Monia muitakin keinoja on – rajana on vain kekseliäisyys.

Kirkon taloudellisten voimavarojen vähetessä kirkon jäsenten vapaaehtoinen vastuunkanto korostuu. Kaste- ja lähetyskäskyyn vastaaminen on entistä enemmän kirkkoon sitoutuneiden ja sitä kaikista sen puutteista huolimatta rakastavien seurakuntalaisten varassa.

Jos omaksumme kirkossa tällaisen toimintatavan, lähetystyö on vireää. Samalla kirkko uudistuu, hengellisesti. Vaikeudet, joita nyt kohtaamme, muuttuvat silloin uhkista tulevaisuuden mahdollisuuksiksi. Sen vuoksi sinäkin, kastettu ja Kristukseen toivonsa laittanut sisar ja veli: ota paikkasi ja palvele seurakuntaa niillä lahjoilla, jotka hyvä Jumala on sinulle suonut. Silloin elät kastettasi todeksi. Aamen.

© Simo Peura