Saarna

Hyvä juhlaväki!

Tänään vietämme täällä Kaskisissa seurakunnan 100-vuotisjuhlaa. Evankeliumi vie meidät kuitenkin vielä vanhempaan juhlaan.

Lehtimajajuhla oli historioitsija Josefuksen mukaan suurin ja pyhin kaikista juutalaisten juhlista. Sitä vietettiin Mooseksen lain säädöksen mukaan seitsemännen kuun ensimmäisenä päivänä eli syys-lokakuussa. Silloin maa sai yleensä sateen, joka teki kaiken hedelmälliseksi. Juhla-aika kesti kahdeksan päivää ja oli sävyltään hyvin riemullinen. Juhlan aiheena oli muistaa Israelin kansan 40-vuotista erämaavaellusta Egyptin orjuudesta vapauteen sekä kiittää Jumalan huolenpidosta ja sadonkorjuusta. Pihoihin rakennettiin lehvistä tehtyjä lehtimajoja muistona erämaavaelluksen väliaikaisista asumuksista.

Näitä Kaskisen seurakunnan juhlia ei vietetä niin pitkään, mutta samanlaista iloa ja kiitollisuutta mekin voimme tuntea. Kiitollisia voimme olla myös sateesta, jota saimme viikon mittaan. Nyt luonto saa lähteä kasvamaan täydellä tohinalla.

Dessa festligheter i Kaskö församling har inte pågått lika länge, men också vi får känna samma glädje och tacksamhet. Vi kan också vara tacksamma för regnet som vi har fått under veckan. Nu får naturen börja växa med full kraft.

—

Kaskinen on aina ollut monella tavalla tuulinen kaupunki. Kaskisiin on tultu useasta suunnasta, ja kaupungista on lähdetty eri suuntiin. Yritteliäisyys on synnyttänyt kauniita puutaloja. Monet niistä ovat sittemmin usein vaihtaneet omistajaa, osin konkurssihuuto-kaupoissa, ja useat ovat palaneet. Tilalle on rakennettu uutta. Meri on mahdollistanut kalastuksen ja kaupankäynnin mutta myös vienyt monen hengen. Tämän kaiken keskellä seurakunta on edustanut sitä, mikä on pysyvää, mutta samalla elänyt mukana ajan muutoksissa.

Seurakunnan ja kirkon saaminen vaativat Kaskisten asukkailta kärsivällisyyttä. Ajatus Kaskisten irrottamisesta Närpiön seurakunnasta ja oman seurakunnan perustamisesta heräsi pian Kaskisten kaupungin perustamisen jälkeen. Kaupunki oli kymmenvuotias, kun kysymys oli vuonna 1795 ensimmäistä kertaa esillä porvariston kokouksessa Närpiön kirkkoherran viran vapautumisen myötä. Vaikka kirkkoherralle suunnitellun palkan pienuus herätti epäilyksiä, hänen ei olisi tarvinnut tyytyä viiteen leipään ja kahteen kalaan: palkaksi esitettiin 51 riikintaalaria ja kymmenen tynnyrillistä silakoita. Seurakunnan perustamiseen ei kuitenkaan saatu hallitsijan lupaa. Sen jälkeen huomio keskitettiin oman kaupunginsaarnaajan saamiseen, mikä toteutuikin vuonna 1798. Nimike voisi tänä päivänä olla esimerkiksi seurakuntapastori. Oli siis kyseessä pappi, jolla seurakunta maksoi palkkaa ja jolle oli määrätty tietty tehtävä ja alue hoidettavaksi.

Seurakuntalaisten aktiivisuus oman seurakunnan ja kirkon saamiseksi oli hätkähdyttävää. Jo 1800-luvun puolivälissä alkoi tavoitteellinen varainkeruu omaa kirkkoa varten. Myöhemmin yhdistykset, kuten Kirkko Kaskisiin – En Kyrka till Kaskö järjestivät keräyksiä ja tapahtumia. Varsinaista kirkkorakennusta saatiin odottaa 1960-luvulle saakka, mutta lopulta sekin saatiin. Asemakaavaan tontti kirkolle oli varattu jo parisataa vuotta aikaisemmin. Pieneltä seurakunnalta on aina vaadittu joustavuutta, kärsivällisyyttä ja yhteen hiileen puhaltamista.

Församlingsbornas aktivitet för att få en egen församling och kyrka var imponerande. Redan i mitten av 1800-talet inleddes en målmedveten insamling för att bygga en egen kyrka. Senare ordnade föreningar, såsom Kirkko Kaskisiin – En Kyrka till Kaskö, insamlingar och olika evenemang. Själva kyrkobyggnaden fick man vänta på ända till 1960-talet, men till slut blev också den verklighet. I stadsplanen hade en tomt för kyrkan reserverats redan tvåhundra år tidigare. En liten församling har alltid behövt flexibilitet, tålamod och förmåga att arbeta tillsammans för ett gemensamt mål.

—

Kaksikielisyys on ollut osa Kaskisten seurakuntaelämää alusta asti. Kaupungin perustamisen aikaan iältään vähintään 15-vuotiaista seurakuntalaisista 208 henkilöä oli ruotsinkielisiä ja 15 suomenkielisiä. Lokakuussa 1798 pidetyssä kirkonkokouksessa sovittiin, että jumalanpalveluksia pidettäisiin molemmilla kielillä. Näin tapahtuu edelleenkin.

Seurakunta siirtyi vuonna 1978 Porvoon hiippakunnasta Lapuan hiippakuntaan. Siten seurakunta on satavuotisen itsenäisyytensä ajasta kuulunut melko tarkalleen puolet Porvoon hiippakuntaan ja puolet Lapuan hiippakuntaan. Tämäkin seikka kuvastaa hyvin konkreettisella tavalla kaksikielisyyttä. Samalla hiippakuntavaihdos kertoo kaupungin elinkeinojen muutoksesta ja metsäteollisuuden vaikutuksesta.

Församlingen överfördes år 1978 från Borgå stift till Lappo stift. Därmed har församlingen under sina hundra år som självständig församling hört nästan exakt hälften av tiden till Borgå stift och hälften till Lappo stift. Också detta beskriver på ett mycket konkret sätt tvåspråkigheten. Samtidigt berättar stiftsbytet om förändringarna i stadens näringsliv och skogsindustrins påverkan.

Reformaation merkkivuoden kunniaksi vuonna 2017 istutettiin kirkon eteen pihlaja. Se nimettiin sukupolvien puuksi, joka kertoo elämän kiertokulusta ja Jumalan huolenpidosta kautta aikojen. Vuosisatojen kuluessa elämä Kaskisten saarella on muuttunut ja seurakunnan rakenteet vaihtuneet, mutta reformaation muistutus Jumalan armosta on säilynyt. Täällä on eletty ympäristössä, jossa myrsky, haaksirikko, konkurssi tai tehtaan lakkautus on saattanut hetkessä muuttaa suunnitelmat ja häivyttää tulevaisuudennäkymät. Tänään kaatuneitten muistopäivänänä muistamme erityisesti heitä, joiden suunnitelmat sota tuhosi – heitä, jotka antoivat henkensä sodissa vuonna 1918 ja vuosina 1939–1945. Sankarihautausmaalle on siunattu 36 sankarivainajaa. Kaikkien vaiheiden jälkeen voi todeta Roomalaiskirjeen sanoin: ”Ratkaisevaa ei siis ole, mitä ihminen tahtoo tai ehtii, vaan se että Jumala armahtaa.” (Room. 9:16)

—

Tämän päivän aihe on Pyhän Hengen odotus. Johdantosanojen mukaan ”Kristuksen lupaama Pyhä Henki luo yhteyden taivaaseen astuneen Herran ja opetuslasten eli seurakunnan välille, karkottaa pelon ja tekee kristityt osallisiksi Kristuksesta ja hänen lahjoittamastaan pelastuksesta. Pyhä Henki vakuuttaa kristityille, että he ovat Jumalan lapsia ja saavat Jeesuksen tavoin kutsua Jumalaa nimellä Abba, Isä”.

Uskoon kuuluu paljon odotusta. Odotamme vastauksia rukouksiin, odotamme Jumalan lupausten toteumista, odotamme uskon uudistumista, odotamme kuolleiden ylösnousemusta ja tulevan maailman elämää. Vaikka pelastuksen perustus on jo toteutunut Jeesuksen kuolemassa ja ylösnousemuksessa, me olemme silti vielä matkalla ja joudumme odottamaan.

Till tron hör mycket väntan. Vi väntar på svar på våra böner, vi väntar på att Guds löften ska uppfyllas, vi väntar på att tron ska förnyas, vi och den kommande världens liv. Även om frälsningens grund redan har fullbordats genom Jesu död och uppståndelse, är vi fortfarande på väg och måste ännu vänta.

Mutta toisaalta voimme myös iloiten kiittää siitä, mitä jo nyt on. Psalmissakin sanotaan, että ”tämän päivän on Herra luonut, iloitkaa ja riemuitkaa siitä” (Ps 118:24). Pyhä Henki on jo annettu seurakuntaan. Jo nyt hän luo yhteyden taivaallisen ja maallisen seurakunnan välille, jo nyt hän karkottaa pelon ja tekee kristityt osallisiksi Kristuksesta ja hänen lahjoittamastaan pelastuksesta. Jo nyt voimme kutsua Jumalaa nimellä Abba, Isä.

—

Hyvät kristityt!

Seurakunta on vaikuttanut täällä Kaskisissa itsenäisenä jo sadan vuoden ajan. Se tarkoittaa, että lapsia on kastettu, pariskuntia vihitty, kuolleita siunattu, ehtoollista jaettu ja jumalanpalveluksia toimitettu. Seurakunta on elänyt täällä keskellä elämää. Ja se seurakunta on ennen kaikkea te seurakuntalaiset. Työntekijöitä täällä on ollut vain vähän, mutta seurakuntalaiset ovat täydentäneet tätä puutetta antamalla lahjansa käyttöön. Ja ennen kaikkea lupauksensa mukaan itse Kristus on ollut seurakunnan keskellä kautta vuosikymmenten ja erilaisten vaiheiden.  Hän on täällä tänäänkin. Sanansa ja Henkensä kautta ja ehtoollisen sakramentin kautta voimme hänet kohdata.

Kaskisten seurakunta on hiippakuntamme pienin seurakunta. Täällä yhteisöllisyys on toteutunut kuin itsestään. Kaikki tuntevat toisensa ja tietävät, että kirkko on paikallaan kaikkia varten. Kirkko tulee olemaan paikallaan sekä konkreettisena rakennuksena, että seurakunnan toiminnan kautta myös jatkossa, riippumatta siitä, mitä muutoksia seurakunta- tai kuntarakenteessa tulee tapahtumaan.

—

Lehtimajajuhlan viimeisenä päivänä Jeesus huusi: ”Jos jonkun on jano, tulkoon minun luokseni ja juokoon!” Janoisia ja nälkäisiä sieluja on tänäänkin paljon. Maailman rauhattomuus, luonnon huokailu ja talouden haasteet ja monet muut asiat ahdistavat niin nuorten kuin vanhempienkin mieliä. Elämän perustavat kysymykset nousevat pintaan liittyen elämän tarkoitukseen ja päämäärään ja vaikkapa kärsimyksen kysymyksiin. Kaipaamme hyväksyntää, rakkautta, totuutta, rauhaa ja varmuutta.

Tähänkin tilanteeseen kuuluvat Jeesuksen sanat: ”Jos jonkun on jano, tulkoon minun luokseni ja juokoon!” Me elämme sitä juhlan viimeistä päivää, jossa Jeesuksen sanat ovat totta jo tänään. Kun tunnistamme ja tunnustamme kaipauksen, vettä on tarjolla ja vastauksia kaipaukseemme löytyy. Tänäänkin yhteys, sana ja ehtoollinen ravitsevat meitä. Kun tulemme lähemmäs Kristusta, tulemme myös lähemmäs toisiamme. Kun Kristus asuu uskon kautta sydämessä, meidänkin kauttamme virtaa lähdevettä ympärillämme oleville. Näin Jumalan valtakunta toteutuu keskellämme myös täällä Kaskisissa.

Också i denna situation gäller Jesu ord: ”Är någon törstig, så kom till mig och drick.” Vi lever på den stora högtidens sista dag, där Jesu ord är sanna redan idag. När vi känner igen och erkänner vår längtan finns det vatten att få och svar på vår törst. Också idag ger gemenskapen, Ordet och nattvarden oss näring. När vi kommer närmare Kristus, kommer vi också närmare varandra. När Kristus genom tron bor i våra hjärtan, får också levande vatten strömma genom oss vidare till människorna omkring oss. Så blir Guds rike verklighet mitt ibland oss också här i Kaskö.

Seurakunta ei elä vain menneistä muistoista. Pyhä Henki tekee kirkosta jatkuvasti uuden. Henki synnyttää uskoa, rukousta, rakkautta, palvelua ja rohkeutta. Sata vuotta on paljon ihmisen elämässä, mutta Jumalan työ jatkuu edelleen. Sama Pyhä Henki, joka kantoi seurakuntaa ennen meitä, kantaa sitä myös meidän jälkeemme. Päivän psalmin sanoin voimme turvallisesti sanoa: ”Herra on minun valoni ja apuni, ketä minä pelkäisin? Herra on minun elämäni turva, ketä siis säikkyisin” (Ps 27).

Låt oss tillsammans bekänna vår kristna tro, var och en på sitt eget språk.