Saarna Uuraisten piispantarkastuksessa (Simo Peura)

Joh. 14:1-7

Kuulemamme evankeliumi on yksi lohdullisimmista. Se on alkuosa Jeesuksen jäähyväispuheesta. Hän valmistaa oppilaansa pian koittavaan eroon. Vapahtaja sanoo menevänsä edeltä ja valmistavansa asuinsijan oppilailleen. Kun kaikki on valmista, hän noutaa oppilaat luokseen. Nämä ajatukset ovat pitäneet yllä tulevaisuuden toivoamme erityisesti silloin, kun olemme menettäneet jonkun läheisen ihmisen.

Kristityt ovat kautta aikojen katsoneet luottavaisesti tulevaisuuteen. Elämä on nähty matkatekona kohti taivasta ja Jumalan asuinsijoja. Matkan aikana kaipuu kasvaa. Rukoilemme, että Jumala olisi lähellä ja johdattaisi lopulta perille taivaan kotiin. Mihin tämä kristillinen tulevaisuuden usko perustuu?

Mihin tulevaisuuden usko perustuu?

Ensimmäinen pääsiäinen muutti käsityksemme todellisuudesta. Siihen asti kuolema oli elämän ehdoton päätepiste. Jeesuksen herääminen kuolleista ja monet ilmestymiset oppilaille puhuivat kuitenkin toista kieltä: elämä jatkuu Jumalan läheisyydessä. Pian Jeesuksen antamat lupaukset alkoivat osoittautua tosiksi. ”Älköön teidän sydämenne olko levoton. Uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun. Minun Isäni kodissa on monta asuinsijaa. …noudan teidät luokseni, jotta saisitte olla siellä missä minä olen.”

Meidän voi olla toisinaan vaikea uskoa ylösnousemuksen ihmeeseen, vaikka sen lausummekin uskontunnustuksessa. Mutta oli se vaikeaa Jeesuksen oppilaillekin. Kun Jeesus kertoi heille tulevasta, he epäröivät. Tuomas puki epäilyn kysymykseksi ja sanoi Jeesukselle: ”Emme me tiedä, minne sinä menet. Kuinka voisimme tuntea tien?”

Tielle

Tuomaan kysymys tiestä ja sen tuntemisesta on olennainen jokaiselle kristitylle. Jeesus on nimittäin ainoa, joka on käynyt Isän luona ja tuntee hänet. Olemme sen varassa, mitä Jeesus kertoo tiestä Isän luo.

Tietä kuvatessaan Jeesus kiinnittää huomiomme itseensä. ”Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani”, hän sanoo seuraajilleen. Näissä Vapahtajan sanoissa on jotain kokonaisvaltaista ja ehdotonta mutta myös armollista. Hän sulkee pois toiset tiet Isän luo. Hän sanoo olevansa perimmäinen totuus. Ja hän vakuuttaa, että hänessä on elämä, joka on voimaltaan suurempi kuin kuolema tai pahan valta. Armollinen Jumala löytyy hänen kauttaan: siis pysymällä hänen läheisyydessään ja seuraamalla häntä tiellä.

Ensimmäisten Jeesuksen oppilaiden kokemus oli niin vahva, että he jatkoivat vaellustaan rohkealla mielellä. Pian heitä alettiin kutsua ”sen tien kulkijoiksi”. Kuinka on meidän laitamme: löydämmekö Jeesuksen seuraan ja tien hänen kanssaan taivaan kotiin?

Kaste on pääsy tielle

Tiestä ja sen löytämisestä on kysymys, kun tuossa penkissä vanhempiensa sylissä oleva pieni tyttö kastetaan. Kasteessa hänestä tulee Kristuksen oma ja Uuraisten seurakunnan jäsen. Te vanhemmat olette halunneet lapsenne saavan jotain, joka on parasta mahdollista. Sen vuoksi olette päättäneet tuoda lapsenne kastettavaksi. Kaste on alkukohta tiellä, joka johtaa ikuiseen elämään.

Kaste on merkityksellinen tapahtuma kahdesta syystä. Ensinnäkin se merkitsee yhteyden syntymistä Kristukseen. Tähän viittaa kastepuku. Raamatussa puhutaankin kasteesta Kristuksen päälle pukemisena. Puvun valkoinen väri tuo näkyviin Vapahtajamme erityislaadun. Hän on pyhä ja Isänsä silmissä kelvollinen taivasta varten. Kun Taivaallinen Isämme katsoo kastettua, hän huomaa kastetussa poikansa erinomaisuuden ja pyhyyden.

Kaste on tärkeä myös siitä syystä, että se liittää kastetun kristittyjen yhteisöön, kirkkoon. Hengellisen elämän hoitamista varten tarvitsemme ympärillemme yhteisön. Kristillinen usko ei ole vain yksilön omaa uskoa ja uskon kamppailua. Kun oma usko horjuu, kirkon ja sen jäsenten usko kannattelee. Kun emme jaksa rukoilla, seurakunta rukoilee puolestamme. Ja aina on joukossa joku, joka lohduttaa ja muistuttaa Jumalan hyvyydestä ja armollisuudesta.

Mitä kaste sitten saa aikaan?

Kasteessa saamme suuria lahjoja: pelastuksen, armon, syntien anteeksiantamuksen, elämän Jeesuksen yhteydessä ja oman uskon. Tarkoitus on, että näistä kaikista tulee totta elämän matkan aikana. Sen vuoksi kristillisessä perinteessä puhutaan siitä, että kastetta seuraa jatkuva päivittäinen kilvoitus. Meitä rohkaistaan elämään Kristuksen esimerkin mukaisesti ja rakastamaan lähimmäistä. Aina se ei ole helppoa.

Tien kulkijat ovat Kristuksen seuraajia. Heitä kutsutaan seuraamaan valoa, josta kastekynttilä kertoo. Se ojennetaan vanhemmille kastamisen jälkeen. Samalla muistutetaan Jeesuksesta ja siitä, mitä hän toi maailmaan. ”Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo.” Mitä parempaa vanhemmat voivatkaan lapselleen tarjota kuin kasteen lahjan ja mahdollisuuden seurata maailman valoa, Vapahtajaamme Jeesusta.

Tiellä vaeltaessaan kastettu oppii vähitellen tuntemaan matkakumppaninsa Jeesuksen. Sen vuoksi on tarpeen, että hänelle kerrotaan, mitä Jeesus on tehnyt hänen puolestaan. Te vanhemmat, opettakaa lapsellenne rukoilemisen taito ja kertokaa hänelle Vapahtajan elämästä. Jos Jumala suo, hänessä syntyy usko, joka kasteen kanssa johdattaa hänet ikuiseen elämään.

Muistakaa kastepäiväänne

Me messuun kokoontuneet olemme tämän kasteen todistajia. Samalla muistelemme omaa kastettamme. Siinä meidät liitettiin Kristukseen. Tiellä kulkiessamme olemme tehneet monta virhettä ja laiminlyöntiä. Kasteen armo ei ole kuitenkaan kadonnut mihinkään. Se ei ole menettänyt voimaansa. Joka aamu saamme alkaa kilvoittelun uudelleen. Joka ilta saamme turvautua Kristuksen pyhyyteen ja luottaa hänen armoonsa. Kaste kantaa perille. Aamen

© Simo Peura