Puhe Lotta-laatan paljastustilaisuudessa Haapaniemessä (Simo Peura)

Kunnioitetut lotat ja pikkulotat, arvoisat juhlavieraat

Juhlamme nostaa mieleeni paljon muistoja. Isoäitini ja hänen tyttärensä, myös kummitätini, olivat lottia ja pikkulottia. Sen vuoksi olen kuullut monta kertomusta lottien toiminnasta. Kertomukset ovat omalta osaltaan kasvattaneet arvostamaan Lotta Svärd -järjestön ja sen jäsenten työtä.

Aina tämä arvostus ei ole näkynyt riittävästi yhteiskunnassamme. Sotien jälkeen oli tehtävä nopea poliittinen suunnanmuutos. Moni lotta on muistellut, miten raskasta oli, kun joutui hävittämään tärkeäksi tulleen lottapuvun. Vuosien muistot ja raskaan ajanjakson yhteiset ponnistukset oli aivan kuin painettava pois näkyviltä. Senkin vuoksi on tärkeää, että meillä on ympärillämme näkyviä maamerkkejä muistuttamassa lottajärjestön työstä ja perinnöstä.

Haapaniemi on yksi tällaisista paikoista. Se kantaa rikkaassa historiassaan yhtenä tärkeänä osana lottien työtä. Te lotat ja pikkulotat olette täällä Haapaniemessä pysyviä kunniavieraita – tai ehkä ennemminkin tervetullutta kotiväkeä. Nyt paljastettavan laatan myötä teidän työnne näkyy entistä selvemmin kaikille Haapaniemessä käyville.

Haapaniemi – seurakunnan, lottien ja hiippakunnan koti

Haapaniemen tila oli 300 vuotta Kuortaneen pappien virkatalona. Vuodesta 1940 se oli Etelä-Pohjanmaan Lottapiirin, sittemmin Etelä-Pohjanmaan Naisten Huoltosäätiön ylläpitämä sotainvalidien hoitokoti. Hoidettavien määrä alkoi kuitenkin 1960-luvulle tultaessa olla vähäinen. Vastaavasti tilojen ylläpitokustannukset kasvoivat. Haapaniemelle oli aika etsiä uusi käyttötarkoitus.

Samaan aikaan Lapuan hiippakunta vakiinnutti toimintaansa. Piispa Eero Lehtinen halusi kehittää tuomiokapitulia toiminnalliseksi, seurakuntien työtä tukevaksi yksiköksi. Hänen johdollaan alettiin suunnitella oman leiri- ja opintokeskuksen hankkimista. Aluksi tähän tarkoitukseen ajateltiin Lappajärven kappalaisenpappilaa, mutta suunnitelma ei toteutunut. Sitten esille nousi Kuortaneen Haapaniemi.

Hiippakunnassa sanotaan usein, että olemme saaneet Haapaniemen kirjaimellisesti keittiön kautta. Huoltosäätiön vaikuttajilla oli hyvät yhteydet piispatar Marja Lehtiseen. Kun he päättivät tiedustella hiippakunnan halukkuutta Haapaniemen ostamiseen, he olivat ensiksi yhteydessä piispattareen. Marja Lehtinen esitteli asian puolisolleen, ja niin helmikuussa 1968 Lapuan hiippakuntatalosäätiö osti Haapaniemen. Hinta oli mitätön. Muut ostajat olisivat maksaneet moninkertaisesti. Lotat kuitenkin halusivat Haapaniemen perinnölle jatkajan, joka palvelisi yleishyödyllisesti koko maakuntaa. He kertoivat kokeneensa, että he myivät Haapaniemen ikään kuin itselleen.

Tänään on helppo todeta, että Haapaniemen saaminen hiippakunnan käyttöön on ollut suuri siunaus hiippakunnalle, sen seurakunnille ja työllemme tuomiokapitulissa. Tästä olemme lotille hyvin kiitollisia. Toivon – ja uskon, että hiippakunta ja hiippakuntasäätiö ovat omalta osaltaan pystyneet vaalimaan ja kehittämään Haapaniemeä lotilta saamansa luottamuksen arvoisesti. Haapaniemi olkoon yhteinen koti niin teille lotille ja pikkulotille kuin kaikille täällä käyville.

Haapaniemen pitkän historian aikana on ajateltu tulevia sukupolvia. Nykyään tämä asenne näkyy esimerkiksi siten, että pian rippikoululaiset täyttävät Haapaniemen pihapiirin. Alkavana kesänä he huomaavat Lotta-laatan ja oivaltavat siitä yhden tärkeän vaiheen Haapaniemen ja koko Suomen historiassa. Laatta muistuttaa tehtävästä kertoa nuorille lottien työstä. Niin ikään se kehottaa huolehtimaan toinen toisestamme. Se kertoo vaikeista vuosista ja kutsuu toimimaan rauhan ja yhteisymmärryksen hyväksi.

Lupauksen varassa

Lottajärjestöön liittyy vahvasti ajatus lupauksesta. Tuo sana valikoitui myös lotista kertovan elokuvan nimeksi. Lottalupauksessa jokainen lotta lupautui kunniasanallaan avustamaan rehellisesti ja omantunnontarkasti uskonnon, kodin ja isänmaan puolustamisessa sekä täyttämään hänelle uskotut tehtävät.

Laaja järjestö toimi tämän lupauksen varassa. Sillä ei ollut muuta voimaa kuin jäsenensä, jotka sitoutuivat palvelemaan isänmaata, usein voimiensa äärirajoilla. Kahtena viime sunnuntaina vietetyt juhlat kiteyttävät lottien tehtävän. Hieman yli viikko sitten oli äitienpäivä. Lotat ja pikkulotat joutuivat kantamaan yhteiskunnassa erityistä äidin vastuuta – riippumatta siitä, oliko heillä omia lapsia vai ei. Oli otettava vastuuta perheissä, joista miesväki oli lähtenyt rintamalle. Tämän vaativan tehtävän ohella oli hoidettava vielä muu vastuu kotirintamasta.

Eilen vietettiin kaatuneiden muistopäivää. Se vie ajatukset lottien työn toiseen osa-alueeseen. Kaatuneet ja haavoittuneet kulkivat rintamalta kotiin hyvin usein lottien käsien kautta. Ne, joiden vammat eivät olleet kuolettavia, saivat hoitoa. Toiset saatettiin kunnioittavasti kotiseurakunnan siunattuun maahan. Nämä ja monet muut lottien tehtävät edellyttivät menemistä rintamalle tai lähelle sitä, asettumista alttiiksi vaaroille. Eilen Kaatuneiden muistopäivänä muistimme myös niitä naisia, jotka antoivat henkensä isänmaan puolesta.

Lottalupaus on vahva ja vaikuttava. Sen velvollisuuksia olisi tuskin jaksanut kantaa, ellei teillä lotilla olisi ollut vieläkin vahvempi lupaus. Se koskee meitä kaikkia, mutta se ei ole meidän oma lupauksemme. Tämän kirkkovuoden ajankohdan raamatuntekstit puhuvat rukoilemisesta ja rukoukseen sisältyvästä Jumalan lupauksesta. Profeetta Jeremian välittämät sanat tiivistävät tämän lupauksen: ”Minulla on omat suunnitelmani teitä varten, sanoo Herra. Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia: minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.” (Jer. 29:11)

Te lotat ja pikkulotat olette läpieläneet ajan, jolloin lottalupauksesta oli vaiettava ja siitä muistuttava lottapuku oli hävitettävä. Onneksi kaikki eivät niin tehneet. Ajatus tuosta puvusta on yhdistänyt lottia läpi vuosikymmenien – silloinkin kun puku ei ole näkynyt päällä.

Myös Jumalan lupauksen merkkinä on puku, kasteessa puettu valkoinen Kristuksen puku. Vaikka sekään ei erotu näkyvästi ulospäin, se säilyy ja yhdistää kristityt toisiinsa. Sitä ei voi hävittää niin, etteikö sen turviin voi yhä uudelleen palata. Jumala on luvannut antaa syntimme anteeksi Kristuksen tähden ja lahjoittaa ikuisen elämän. Apostoli Paavali kirjoittaa: ”Hän, joka teitä kutsuu, on uskollinen ja pitää lupauksensa.” (1. Tess. 5:24)