Saarna Alajärven kirkossa 28.8.2022, Lehti-juhla

Evankeliumi

Luuk. 18:9–14

Evankeliumista Luukkaan mukaan, luvusta 18

Muutamille, jotka olivat varmoja omasta vanhurskaudestaan ja väheksyivät muita, Jeesus esitti tämän kertomuksen:
”Kaksi miestä meni temppeliin rukoilemaan. Toinen oli fariseus, toinen publikaani. Fariseus asettui paikalleen seisomaan ja rukoili itsekseen: ’Jumala, minä kiitän sinua, etten ole sellainen kuin muut ihmiset, rosvot, huijarit, huorintekijät tai vaikkapa tuo publikaani. Minä paastoan kahdesti viikossa ja maksan kymmenykset kaikesta, siitäkin mitä ostan.’ Publikaani seisoi taempana. Hän ei tohtinut edes kohottaa katsettaan taivasta kohti vaan löi rintaansa ja sanoi: ’Jumala, ole minulle syntiselle armollinen!
Minä sanon teille: hän lähti kotiinsa vanhurskaana, tuo toinen ei. Jokainen, joka itsensä korottaa, alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se korotetaan.”

SAARNA

”Hei millä mielellä tulit tänne tänään, oletko apea vain onnellinen?” Näin kysyttiin jossakin vanhassa nuorten laulussa. Toisin sanoin lausutaan virressä, jota usein juuri tänä sunnuntaina veisataan: ”Arkana nyt olen tullut itseäni tutkimaan…” (Vk 207). Tämän päivän aihe on Itsensä tutkiminen ja sitä me suomalaiset ehkä teemme toisinaan aivan liikaakin; mietimme, mitähän tuo toinen minusta ajattelee tai arkailemme olla esillä ja ottaa vastuuta. Toisaalta jokainen myös tarvitsee positiivista palautetta toisilta, lapsenkin itsetunto kasvaa siitä, että hän saa jo olemuksestaan ja myös tekemisistään positiivista, rakentavaa palautetta. Toki välillä täytyy antaa myös korjaavaa ja kriittistä palautetta, mutta sen ei pitäisi olla vallitsevana.

Toinen puoli asiaa on se, että joillakin on niin vahva itsetunto, että sitä ei tunnu estävän mikään. Kulku käy vaikka läpi harmaan kiven. Voi olla, että sellaisten ihmisten lähellä ei ole aina kovin helppoa elää. Ehkä olisi parasta sellainen tasapainoinen ja terve itsetunto, joka myös on valmis ottamaan vastaan monenlaista palautetta.

Evankeliumissa näyttäisi esiintyvän kaksi hyvin erilaista ihmistä. Toisen itsetunto on pohjattomana vahva ja toisella sitä ei tunnu olevan nimeksikään. Toinen kiittää kaikesta, mitä on ja mitä on saanut aikaan ja asettaa itsensä arvosteluasteikolla paljon muita korkeammalle ja toinen on sitten se suomalainen perityyppi, anteeksi että olen olemassa -asenteella. Hän ei kehtaa temppelissäkään edes tulla takaosaa pidemmälle eikä kohottaa katsettaan vaan lyö vain rintaansa ja pyytää armoa. Mutta hän on Jumalan silmissä kuitenkin oikealla paikalla. Ei sen takia, että hänen itsetuntonsa näyttää olevan paljon heikompi kuin tuon toisen, vaan siksi, että hän on avoin ja rehellinen ja nöyrä Jumalan edessä. Vain tyhjät astiat Jumala voi täyttää, ei täysiä.

Kertomus oli suunnattu niille, jotka olivat varmoja omasta vanhurskaudestaan, mutta väheksyivät muita. Eikö sitten sovi olla minkäänlaista pelastusvarmuutta, saako olla varma omasta vanhurskaudestaan? Virressä pyydetään: ”Aja ulos sielustani väärän rauhan markkinat, synnin juonet julkeat” (Vk 412). Väärä rauha on vaarallinen tila, jos se tuudittaa luuloon siitä, että kaikki on hyvin, jos asiat ei olekaan kunnossa. Toisaalta Jumala kyllä voi antaa rauhan ja ilon pelastuksesta, mutta se ei koskaan tule mittaamalla itseä toisiin tai luottamalla omiin ansiollisiin suorituksiin. Se tulee Jumalan sanan lupausten pohjalta ja ilmenee omassatunnossa koettavana rauhana.

Tämän päivän psalmi 51 antaa kuvan henkilöstä, joka on oikeasti joutunut selkä seinää vasten Jumalan lain edessä. Silloin ei ole tarvetta esitellä ansioita ja ylpeillä erinomaisuudestaan, vaan asenne on sama kuin publikaanilla temppelissä. Raamattu antaa aika karun kuvan ihmisestä. Meissä asuu syntymästä asti perisynti ja kääntynytkin liha on loppuun asti heikko ja lankeavainen. On tarpeen asettua yhä uudestaan Jumalan lain eteen ja antaa sen valaista meitä ja osoittaa liat. Vasta sitten armolle on sijaa meissä, vasta sitten vanhurskaus voi asettua päällemme. Terveet eivät tarvitse parantajaa vaan sairaat. ”Laki tekee syntiseksi, mutta evankeliumin tekee roistoksi”, sanoivat Länsi-Suomen rukoilevaiset aikanaan.

Kelpaanko, riitänkö, mikä on elämän tarkoitus. Näiden sanotaan olevan tämän päivän itseään koettelevan ihmisen kysymyksiä. Ei niinkään se, onko syyllisyys sovitettu. Mietin kuitenkin sitä, että onko noiden alussa mainittujen kysymysten takana sittenkin myös ihmisen peruskysymys syyllisyydestä. Elämme vain aikaa, jolloin kaikki tahdotaan suhteellistaa eikä ole mahdollista kokea tervettä syyllisyyttä. Silloin jää vain jäljelle epämääräinen paha olo. Silloin ei myös osaa hakea apua ripistä, joka voisi vapauttaa syyllisyydestä. On tiedossa, että niissä maissa, joissa rippituolit ovat ahkerassa käytössä, ihmiset voivat henkisesti paremmin.

Tämän päivän teema menee aivan kristinuskon ytimeen. Ei ole vain kyse siitä, mitä me ajattelemme itsestämme tai onko meillä vahva itsetunto, vaan siitä, mitä Jumala meistä ajattelee. Paavali esittelee päivän epistolassa perusteita sille, kenet Jumala hyväksyy ja millä perusteella. Vanhurskauttaminen on vaikea sana, mutta lopulta yksinkertainen asia. Kyse on siitä, kuinka Jumala voi hyväksyä syntisen ihmisen yhteyteensä. Paavali kirjoittaa: ”Tämä Jumalan vanhurskaus tulee uskosta Jeesukseen Kristukseen, ja sen saavat omakseen kaikki, jotka uskovat. Kaikki ovat samassa asemassa, sillä kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta mutta saavat hänen armostaan lahjaksi vanhurskauden, koska Kristus Jeesus on lunastanut heidät vapaiksi. Hänet Jumala on asettanut sovitusuhriksi, hänen verensä tuo sovituksen uskossa vastaanotettavaksi”. Sana ”kaikki” toistuu tuossa monta kertaa: kaikki ovat syntiä tehneet, kaikki ovat Jumalan kirkkautta vailla. Mutta myös Jumalan vanhurskauden saavat omakseen kaikki, jotka uskovat. Tässä tulee esiin sama ehdottomuus kuin pienoisevankeliumissa, jossa sanotaan, että Jumala on rakastanut meitä niin, ettei yksikään joutuisi kadotukseen. Näin kukaan ei voi eikä kenenkään tarvitse sanoa tämän tekstin äärellä, ettei se koske minua – sillä se koskee kaikkia ja yksikään ei ole ulkopuolella siitä Jumalan rakkaudesta, joka tuli näkyviin Jeesuksessa ja hänen ristinkuolemassaan. Tuon lahjan saamme ottaa vastaan uskolla. Niin sinusta tulee vanhurskas, Jumalalle kelpaava.

Hyvät seurakuntalaiset! Vietämme tänään myös Lehtijuhlaa. Alajärven seurakunta sai taannoin tällaisen palkkion. Siihenkin kuului arviointia ja sen seurauksena hiippakunta halusi palkita sitä työtä, mitä tässä seurakunnassa on yhdessä tehty. Tunnustus voidaan myöntää yksittäiselle henkilölle, seurakunnalle tai muulle toimijalle, joka on vaikuttanut merkittävästi Lapuan hiippakunnassa, kehittänyt uusia toimintatapoja seurakuntien käyttöön tai nostanut toiminnallaan esille uusia näkökulmia. Täällä nämä kriteerit täyttyivät. Alajärven seurakunta ja sen työyhteisö seurakunnan osana ovat vuosien ja vuosikymmenten ajan olleet monella tavalla esimerkillisiä. Seurakuntaa on leimannut voimakas vapaaehtoistyö, mikä on vaatinut sekä myönteistä asennetta seurakunnan työyhteisöltä että aktiivisuutta ja paneutumista suurelta seurakuntalaisten joukolta. Alajärvellä on näkynyt asenne, joka on mahdollistanut lyhyen matkan ajatuksesta toteuttamiseen. Edelleen seurakuntaa leimaa monipuolinen kokeiluhalukkuus, joka samalla yhdistyy kristillisen uskon keskeiseen sisältöön.

Seurakuntalaisille on annettu vastuuta ja he ovat löytäneet omat paikkansa toimia. Irvikuva seurakunnasta on se, että yksi tekee ja muut katsovat. Sen sijaan itse kullakin on oma paikka täytettävänä, jota kukaan muu ei voi täyttää. Oma tehtävänsä on työntekijöillä, mutta tehtävää riittää yllin kyllin myös seurakuntalaisille. On tärkeätä löytää yhteinen näky, jossa työntekijät ja seurakuntalaiset yhdessä toimien pyrkivät samaan päämäärään. Täällä Alajärvellä se on löytynyt. Olette hyvällä tiellä, sillä tämä on eittämättä seurakuntien tulevaisuuden yksi avain.

Hyvät sanankuulijat! Evankeliumissa sanotaan, että toinen meni kotiinsa vanhurskaana, toinen ei. Tänäänkin meille on tuo vanhurskaus tarjolla. Olemme jo kuulleen anteeksiantamuksen sanat, synninpäästön julistuksen. Saamme ottaa vielä vastaan Herran Pyhän Ehtoollisen. Siinä otamme vastaan vanhurskauden leivässä ja viinissä. Mekin saamme nämä lahjat nautittuamme ja tuon vapautuksen sanan kuultuamme mennä kotiin vanhurskaina, Jumalan hyväksyminä. Itseään on joskus vaikea hyväksyä, toisetkaan eivät aina minua hyväksy, mutta vanhurskautettu on Jumalan hyväksymä. Sitä parempaa hyväksyntää ei olekaan ja se riittää. Sinäkin saat tänään uskoa evankeliumin lupaukseen ja mennä kotiin vanhurskaana, Jumalan rakastamana ja hyväksymänä, Kristuksen tähden!

USKONTUNNUSTUS

Matti Salomäki