Kirkko tienviittana

Evankeliumista Johanneksen mukaan, luvusta 11

Ylipapit ja fariseukset kutsuivat neuvoston koolle ja kysyivät siltä: ”Mitä meidän pitäisi tehdä? Se mies tekee paljon tunnustekoja. Jos annamme hänen jatkaa näin, häneen uskovat kohta kaikki, ja silloin roomalaiset tulevat ja ottavat meiltä sekä tämän pyhän paikan että koko kansamme.” Silloin yksi heistä, Kaifas, joka oli sinä vuonna ylipappina, sanoi: ”Te ette ymmärrä yhtään mitään. Ettekö te käsitä, että jos yksi mies kuolee kansan puolesta, se on teille parempi kuin että koko kansa joutuu tuhoon?” Tämä ei ollut hänen oma ajatuksensa, vaan sen vuoden ylipappina hän lausui ennustuksen: Jeesus oli kuoleva kansan puolesta, eikä vain sen kansan puolesta, vaan kootakseen yhteen kaikki hajallaan olevat Jumalan lapset.
Siitä päivästä lähtien neuvoston tavoitteena oli surmata Jeesus.

Hyvä juhlaväki!

Tänään meitä virittää ristikkäiset tunnelmat. Toisaalta on seurakunnan suuri juhlapäivä, kun Viitasaaren seurakunnan kirkko voidaan ottaa taas käyttöön suuren remontin ja pitkän käyttötauon jälkeen  –  toisaalta vietämme kirkkovuodessa kärsimyksen sunnuntaita ja astumme kiirastorstaihin asti kestävään syvään paastonaikaan. Maisema synkkenee. Evankeliumiteksti päättyy dramaattisiin sanoihin: ”Siitä päivästä lähtien neuvoston tavoitteena oli surmata Jeesus”. Tällä tavoin tässä elämässä vaihtelee toivo ja epätoivo, ilo ja suru, onni ja pelko. Mutta saamme elää hetkessä – ja nyt on ilon ja kiitoksen hetki. Siihen voimme aluksi pysähtyä.

Viitasaarella on ollut seurakunnan kokoontumistila käytössä jo 1600-luvulta lähtien. Rautalammin emäseurakunnan kirkolle kulkeville täältä löytyi tarinan mukaan vino puu, joka oli viittana oikeaa suuntaa etsiville, kirkkotiellä matkaaville.

Viitasaari on sijainniltaan vilkkaiden reittien varrella. Tästä ajetaan jokaiseen ilmansuuntaan ja lisäksi kuljetaan vesiä pitkin suuntaan ja toiseen. Itsekin olen ajanut tästä läpi kymmeniä ja kymmeniä kertoja asuessani Savossa ja kulkiessani ensin sukulaisten luo ja sitten työmaalle Pohjanmaalle. Tärkeänä virkistyspaikkana ja välietappina on ollut usein tämä Viitasaari, pysähtyminen huoltoasemalla järven rannalla tai täällä keskustassa.

Myös kirkko on huoltoasema ja virkistyspaikka. Täällä on tarjolla evästä sielulle, sanaa ja sakramentteja, armonvälineitä. Näiden äärellä väsynyt, syyllisyyttä kantava, tarkoitusta etsivä, pelkäävä ja lepoa kaipaava sielu saa hoitoa. Niin on saanut tapahtua jo satojen vuosien ajan ja taas nämä lähteet avautuvat. Ovet on auki. Kirkko on juhla-asussa ja epidemian raskaimmat ajat alkavat olla vähitellen takana. Sodan huolet lähialueilta toki painavat mieliä, mutta täällä nekin murheet saamme jättää isompiin käsiin.

Ihminen on aina etsinyt yhteyttä Jumalaan. Sitä varten on rakennettu alttareita, temppeleitä, ilmestysmajoja, synagoogia ja kirkkoja. Vt:n teksti kertoo yhdestä dramaattisesta tilanteesta, kun Abraham oli taas etsimättä yhteyttä Jumalaan, rukoilemassa ja uhraamassa. Samalla Jumala koetteli häntä tavalla, joka tuntuu tämänkin päivän näkökulmasta aivan hullulta. Abraham rakensi alttarin ja saamansa kehotuksen mukaisesti valmistautui nostamaan uhriksi oman poikansa. Mitä Abraham on ajatellut tuona hetkenä? Mitä hän on ajatellut kävellessään kohti vuorta ja rakentaessaan alttaria, mitä nostaessaan poikansa alttari päälle? Mitä hän ajatteli nostaessaan veitsen ilmaan valmiina iskemään. Ääni kuitenkin keskeytti uhraamisen viimeisellä hetkellä. Abrahamia nimitetään uskon isäksi, uskon esikuvaksi. Sitä titteliä ei annettu hänelle kevyesti, vaan raskaiden koettelemusten kautta. Mutta Abraham uskoi Jumalaan, joka voi jopa herättää kuolleista.

Tätä Abrahamin koetusta tuskin pystymme ymmärtämään ilman, että katsomme sitä esikuvana Jumalan Pojan uhraamisesta, joka tapahtui Golgatalla 2000 vuotta sitten. Mutta Abrahamin uhri liittyy myös siihen ihmisyyteen kuuluvaan kokemukseen, että ihmisen ja Jumalan välillä tarvitaan uhri ja ihminen tarvitsee jotain itseään suurempaa, johon turvata ja jota palvoa. Siinä merkityksessä on täälläkin ollut kirkko käytössä jo satojen vuosien ajan. Enää emme uhraa syntien sovitukseksi, mutta saamme nauttia sen kertakaikkisen uhrin hedelmää, joka edestämme annettiin. Kun otamme vastaan leivän ja viinin, Kristuksen ruumiin ja veren, meidän edestämme annetun ja vuodatetun, nautimme uhrin. Sen kautta on meille ansaittu sovinto ja anteeksiantamus.

Tämä kirkko on ehtinyt palvella Viitasaaren seurakuntaa vuodesta 1878, jo lähes 150 vuoden ajan. Jouduitte huolestumaan sen kunnosta ja aloittamaan suuren remontin. Onkin kunnia-asia pitää seurakunnan tärkein kiinteistö, Jumalan huone, hyvässä kunnossa ja ottaa se yhä monipuolisempaan käyttöön. Tämä on edelleen se maamerkki, joka opastaa ihmisiä oikeaan suuntaan. Kirkon tehtävänä on ohjata ihmisiä taivasta kohti. Kirkon tunnus on risti. Ristin pystyosa osoittaa ihmisen ja Jumalan välisen yhteyden suuntaan ja vaakaosa ihmisten keskinäisen yhteyden suuntaan. Jeesuksen ristinkuolemalla yhteys taivaaseen avattiin ja sen kautta myös anteeksianto, joka avaa myös keskinäiset rikkoutuneet ihmissuhteet uudelleen. Risti opastaa tämän sovinnon lähteen luokse.

Päivän johdantosanoissakin viitataan rakentamiseen: ”kivestä, jonka rakentajat hylkäsivät”, oli tuleva kivi, jolle Jumalan seurakunta rakentuu. Tämä kirkko on rakennettu tukevalle perustalle. Aika on koetellut tätäkin rakennusta, mutta nyt se on taas tukevasti tuettu eri suunnista. Jeesus oli kivi, jonka rakentajat, juutalaiset kirjanoppineet ja fariseukset hylkäsivät ja halusivat tappaa, kuten evankeliumissa kerrotaan, mutta josta tuli kirkon ja Jumalan kansan ja seurakunnan peruskivi. Kaikki rakentuu hänen varaansa. Kaikki pysyy pystyssä hänen varassaan. Myös omassa elämässä voimme perustaa kaiken hänen varaansa. Hän on kallio, jolla myös yksittäisinä ihmisinä voimme seistä elämän myrskyjen puhaltaessa kohti. Vielä viimeisenä päivänäkin, kuoleman porteilla voimme jäädä hänen turviinsa. Hänellä on voima kääntää tappiotkin voitoiksi.

Evankeliumi kertoo, miten ylipapit ja fariseukset olivat huolissaan. Ongelma oli Jeesus, joka teki paljon tunnustekoja ja uhkasi viedä heiltä kuulijat ja seuraajat. He pelkäsivät myös temppelin ja yhteiskuntarauhan puolesta. Heidän silmänsä oli suljetut siltä, että Jeesus voisi olla luvattu ja odotettu Messias. Silmät ovat pysyneet suljettuna israelin kansalta tänne asti. Ainoastaan ylipappina toiminut Kaifas sai toimia Jumalan äänitorvena ja lausua profeetalliset sanat: ”Ettekö te käsitä, että jos yksi mies kuolee kansan puolesta, se on teille parempi kuin että koko kansa joutuu tuhoon?” Näin hän lausui ennustuksen, joka ei tullut hänen omasta päästään, vaan Jumalan henki puhui hänen kauttaan: ”Jeesus oli kuoleva kansan puolesta, eikä vain sen kansan puolesta, vaan kootakseen yhteen kaikki hajallaan olevat Jumalan lapset”. Se mikä näytti heikkoudelta ja tappiolta kääntyikin voitoksi.

Toisille Jeesus on ongelman ydin, toisille hän on ratkaisun avain. Tässä ylipapin ennustuksessa on Jeesuksen kuoleman salaisuus. Hän oli kuoleva kaikkien puolesta kootakseen yhteen kaikki hajallaan olevat Jumalan lapset. Jeesuksen kautta tie taivaaseen on taas auki, sovinto Jumalan kanssa on tehty, armo on hankittu meille. Risti on tienviitta, joka ohjaa meitäkin taivaaseen, kuten vino puu ohjasi etsijät täällä aikanaan Rautalammin kirkkoa kohti. Risti ja tappio johti voittoon. Yhden kuolema toisten puolesta ei ollut turha.

Nytkin me joudumme nyt todistamaan viattomien kuolemaa, silmitöntä tuhoa ja kärsimystä Ukrainassa. Lukemattomat rukoukset nousevat eri puolilta maailmaa Jumalaa kohti pyytäen sodan päättymistä ja rauhan löytymistä ja viattomien kärsimyksen helpottamista. Turvamme ja toivomme on nytkin ikiaikojen Jumala. Ehkä tälläkin kärsimyksellä on jokin tarkoitus. Ainakin se on saanut monet avaamaan ovet, sydämet ja kukkarot auttamaan kärsiviä lapsia, vanhuksia, naisia. Vielä tämäkin taistelu tulee päätökseen, toivottavasti pikemmin kuin arvaammekaan. Psalmin sanoin voimme kääntyä turvallisesti hänen puoleensa, joka kaikkea hallitsee ja luottaa myös psalmin lupaukseen:

Miksi olet masentunut, sieluni, miksi olet niin levoton?:Odota Jumalaa! Vielä saan kiittää häntä, Jumalaani, auttajaani.

Tunnustamme yhteisen kristillisen uskon!

Matti Salomäki