Puhe 20.11.2022

Hyvät juhlaväki täällä Kitinojan kirkossa!

Tällä kylällä on tänään suuri juhlapäivä. Yli 70 vuotta sitten täällä oltiin huolissaan siitä, miten kristillistä uskoa ja kasvatusta voitaisiin välittää tulevillekin polville. Siitä lähti liikkeelle suuri hanke, josta syntyi oma kirkko tälle kylälle ja joka on vaatinut sen ylläpitämiseksi oman vaivansa ja uhrauksensa kultakin sukupolvelta tänne asti. Yhtenä Seinäjoen kirkoista teilläkin on nyt juhlavuosi, ne ovat näin osuneet samalle kymmenluvulle kaikki!

Jumala on siunannut tätä Suomen seutua erilaisilla herätyksillä ja niinpä on noussut muutaman kilometrin päähän kristillinen opisto jo aikaisemmin. Jumalan sanaa on pidetty täälläpäin esillä monilla tavoin, myös kotiseuroissa. Mutta vielä erilainen tehtävä on kirkolla ja jumalanpalveluksella. Kirkko on näkyvä maamerkki keskustassa tai kylällä ja se jo omalla olemassaolollaan julistaa ristin sanomaa, sen kellot kutsuvat ja muistuttavat ja sen ovet houkuttelevat käymään sisään niin surussa kuin ilossa. ”On riemu kun saan tulla, sun Herra temppeliis, sun porteistasi käydä, sisälle pyhyyksiin”.

Olen tehnyt paljon töitä kyläkirkoissa ja olen huomannut, miten tärkeä merkitys niillä on aina koko kylälle. Ne ovat kylien yhteisiä kokoontumispaikkoja aina, kun jotain merkittävää tapahtuu. Sinne kokoonnutaan iloitsemaan ja suremaan, sinne kokoonnutaan laulamaan ja kuuntelemaan musiikkia. Mitä kaikkia muistoja teillä mahtaakaan liittyä tähän kirkkoon: lapsuudesta, nuoruudesta, rippikouluista, iloisia ja surullisia juhlia…

Ja miten voimakas tahtotila onkaan saatu aikaan, että kylälle nousee näin arvokas rakennus ja siitä sitoudutaan huolehtimaan. Siinä on jotain ylimaallista, voiko sitä saada aikaan muuta kuin Jumalan Henki. Tänä aikana puhutaan paljon yhteisöllisyydestä ja jumalanpalvelus-yhteisöistä ja tällainen yhteisö täällä Kitinojalla on ollut jo 70 vuoden ajan. Vaikka hallintorakenteissa on tapahtunut muutoksia ja seurakunnan pääpaikka on nyt Seinäjoella, paikallisen yhteisön merkitys on säilynyt. On hyvä, että moni voi sanoa: ”tämä on meidän kirkko ja me emme luovu tästä, me pidämme tästä huolen”. Näin säilyvät myös siihen liittyvät ikuiset arvot polvesta toiseen.

Itse muistan tämän Kitinojan kirkon jo lapsuudesta. Itse kirkossa en ole käynyt montaakaan kertaa, mutta tuossa vieressä olevassa kyläkaupassa kävimme kesäpaikalta isän kotitalolta usein polkupyörillä tässä hakemassa maitoa ja leipää ja mitä kulloinkin tarvitsi. Mutta kirkko osui silmään ja kuului tähän maisemaan jo niin varhaisilta vuosilta, kun muistan. Isäni on täällä käynyt useammin puhujareissuilla aikanaan kuin minä.

Mutta tämäkin kylä on joutunut kokemaan sen muutoksen, mitä kylät kaikkialla Suomessa. Palvelut ovat siirtyneet kauemmas, koulu, kauppa, pankki ja muut palvelut täytyy nyt hakea muualta. Väkeä on siirtynyt asumaan isompiin keskuksiin. Mutta kirkko on säilynyt ja se sanoma, mitä kirkko pitää esillä. Edelleen täällä synnytään ja kuollaan, kokoonnutaan ristiäisiin ja hautajaisiin ja tarvitaan matkaevästä, Herran ehtoollisesta ja Jumalan sanaa niin lapsille, nuorille kuin aikuisille. Kirkkoa tarvitaan!

On hienoa nähdä, miten täällä kylällä on ajateltu tulevaisuutta jo silloin kuin kirkko hankittiin. Oltiin huolissaan siitä, että lapset ja nuoret oppisivat käymään kirkossa ja saisivat käydä rippikoulun ja osallistua konfirmaation omassa kylässä ja omassa kirkossa. Oltiin huolissaan siitä, että kristillinen uskon säilyisi ja välittyisi eteenpäin myös tuleville polville. Miten siinä on onnistuttu ja onnistutaan? Sitä on tärkeä jatkuvasti kysellä. Mutta tämä kirkko on tärkeä merkki siitä, että paljon on tehty tulevaisuuden ja lasten ja nuorten hyväksi, ei ole vain jääty jahkailemaan, on pyritty ohjaamaan heitä hyville teille.

Nyt seurakunnissa eletään sellaista aikaa, että talouden kiristyessä joudutaan monissa paikoin luopumaan tiloista ja vähentämään henkilöstöä. Siinä strategiana on kuitenkin se, että kirkoista ei luovuta, vaan jos muista tiloista joudutaankin luopumaan niin kirkon käyttöä vain lisätään ja monipuolistetaan. Eikä kirkkoja nyt oikein voi myydäkään, markkinat ovat aika pienet.

Tulevaisuus näyttää menevän siihen suuntaan seurakunnissakin, että hallintoa hoidetaan yhä suuremmissa yksiköissä, mutta toiminta tapahtuu lähellä olevissa kirkoissa ja muissa tiloissa, joissa voidaan kokea yhteisön kantavaa ja yhdistävää voimaa. Näin tämäkin kirkko voi toivottavasti palvella vielä vuosikymmeniä tällä paikalla ympäristön asukkaita.

Viime vuodet ovat olleet koronan takia vaikeita aikoja myös seurakunnille. Ei ole ollut mahdollisuutta eikä edes lupaa kokoontua yhteen. Nyt ehkä ymmärrämme entistä paremmin, miten suuri lahja on, että on mahdollisuus kokoontua yhteen veisaamaan ja rukoilemaan ja nauttimaan ehtoollista. Tätä lahjaa ei ole kaikilla ihmisillä eikä se ole itsestäänselvyys. Jouduimme täälläkin huomaamaan, miten yhtäkkiä tällainen mahdollisuus voidaan ottaa meiltä pois. Seurakunnan olemukseen on kuitenkin aina kuulunut yhteen kokoontuminen ja yhteinen rukous, veisuu ja lähteminen maailmaan viemään sanomaa. Milloin seurakunta ei ole voinut kokoontua julkisesti, se on kokoontunut kodeissa tai jopa niin sanotusti maan alla. Mutta sen olemukseen kuuluu kokoontua yhteen ja sitten lähteä maailmaan viemään sanomaa ja palvelemaan.

Nyt olemme eläneet pandemian jälkeen sodan ahdistaessa mieliä ja vielä taloudellisen ahdingon lisääntyessä hintojen nousun myötä. Tänäkin aikana joudumme pohtimaan: Missä on turvamme ja missä on toivomme lähde. Keneen turvaamme ja mistä saamme avun. Tällaisina aikoina saamme katselle menneisiin vuosikymmeniin ja muistaa, miten vanhempamme ja isovanhempamme ovat elämän tummista vuosista selvinneet. Psalmissa sanotaan rohkaisevasti: ”Herra, sinä olet meidän turvamme polvesta polveen”.

Mitä tulevat kuukaudet tai tuleva talvi tuo tullessaan? Miten Ukrainan sota etenee vai saavutetaanko aselepo ja rauha, vai leviääkö sota kenties laajemmalle. Sitä emme tiedä. Mutta on tärkeää, että kirkko seisoo paikallaan ja muistuttaa siitä, missä on turvamme. Sitä turvaa tarvitsee niin vanhempi ikäpolvi kuin nuoret ja lapset myös tulevaisuudessa. Toivotaan niin, että tälle kirkolle löytyy huolenpitäjiä ja uhraajia myös tulevina vuosikymmeninä, että tämä saa palvella vielä vuosikymmenten ajan tätä kylää ja kauempaakin tulevia vieraita ja että täällä kokoontuu yhteisö, joka haluaa kiittää ja ylistää Jumalaa ja palvella toisia ihmisiä! Jumala tätä kirkkoa ja kylää siunatkoon!

Rukoilemme: Hyvä Jumala, kiitämme tästä Kitinojan kirkosta, joka on saanut 70 vuoden ajan palvella seurakuntaasi. Kristus, Vapahtajamme. Kun kokoonnumme tähän huoneeseen nimessäsi, sinä olet meidän keskellämme. Kun meillä on täällä hyvä olla ja iloitsemme ystävistä, muistuta meitä siitä, että on paljon yksinäisiä ja unohdettuja. Kun rukoilemme sinulta tarpeitamme ja kiitämme armostasi, auta meitä kantamaan eteesi ne, jotka eivät jaksa rukoilla eivätkä kiittää. Kun kuulemme sanaasi ja saamme syödä elämän leipää, muistuta meitä siitä, että kaikilla ei ole leipää, ei maallista eikä taivaallista. Sinä kutsut meidät pöytääsi ja annat meille itsesi aina uudelleen. Auta meitä elämään niille, jotka tuot lähellemme joka päivä. Herramme ja Vapahtajamme, kuule meitä, kun kannamme yhdessä eteesi ihmiskunnan tuskan ja kiitoksen.

Matti Salomäki