”Herra, sinä olet turvamme polvesta polveen”

Evankeliumista Luukkaan mukaan, luvusta 12

Jeesus sanoo:
”Pitäkää vaatteenne vyötettyinä ja lamppunne palamassa. Olkaa niin kuin palvelijat, jotka odottavat isäntäänsä häistä valmiina heti avaamaan oven, kun hän tulee ja kolkuttaa. Autuaita ne palvelijat, jotka heidän herransa palatessaan tapaa valvomasta! Totisesti: hän vyöttäytyy, kutsuu heidät pöytään ja jää itse palvelemaan heitä. Autuaita nuo palvelijat, jos hän tapaa heidät näin valvomasta, tulipa hän ennen sydänyötä tai sen jälkeen!
Ymmärrättehän, että jos talon isäntä tietäisi, minä yön tuntina varas tulee, hän ei antaisi murtautua taloonsa. Olkaa tekin valmiit, sillä Ihmisen Poika tulee hetkellä, jota ette aavista.”

”Herra, sinä olet turvamme polvesta polveen”. Jo 140 vuoden ajan tässä kirkossa on turvattu Jumalaan ja palveltu häntä. Samaan turvaan saa tänään jäädä lapsi, jonka kasteessa saatamme seurakunnan jäseneksi.

Hyvät sanankuulijat täällä Toivakan kirkossa!

Tänään on toinen adventtisunnuntai ja paastonaika, mutta tässä seurakunnassa myös suuri juhlapäivä, kirkon 140-vuotis juhlapäivä. Saamme toimittaa myös Pyhän kasteen tässä messussa.

1800-luvun lopulla elettiin aikamoista kirkonrakennuskautta, tässä lähistölläkin oli rakenteilla tai valmistuneena useita kirkkoja, esimerkiksi Pielavesi, Keitele, Hankasalmi, Petäjävesi, Viitasaari, Keuruu.

Samanlainen hanke lähti täälläkin käyntiin ja rakennustyö otti aikaa kaikkiaan kolme vuotta ja suunnitteluaika lisäksi. Voimme vain kuvitella, miten iso hanke kirkon rakentaminen oli ja miten se vaati seurakuntalaisiltakin paljon uhrauksia. Mutta niin hanke vain saatiin valmiiksi ja vihkimisjuhlaa vietettiin sunnuntaina 22.11.1882. Tehtävään määrätyn rovasti Järvisen puheen teemana oli sanat Mooseksen kirjasta: ”Totisesti on Herra tässä paikassa ja en minä sitä tiennyt” (1 Moos 28:16). Juhlasta kerrotaan, että paikalla oli kansaa kymmenestä seurakunnasta ja se ”käyttäytyi siististi”.

Nyt tuosta päivästä on kulunut jo 140 vuotta, mutta yhä kirkko seisoo paikallaan ja kutsuu seurakuntaa sanan ja sakramenttien äärelle. Se on nähnyt monenlaisia aikoja ja monenlaisia pappeja ja seurakuntalaisia. Mutta edelleen me voimme kokoontua täällä ja yhtyä virteen: ”On riemu kun saan tulla, sun Herra temppeliis, sun porteistasi käydä, sisälle pyhyyksiin”.

Tänään vietämme toisen adventtikynttilän sunnuntaita. Aiheena on ”Kuninkaasi tulee kunniassa”. Se liittää tämän päivän adventin ja tuomiosunnuntain ja valvomisen sunnuntainkin sanomaan. Tämänkin päivän teksteissä on juuri tähän päivään ja tähän juhlaan sopiva raamatunkohta psalmista 122:

Ilo valtasi minut, kun kuulin sanan:
Me lähdemme Herran huoneeseen!

Ps. 122:1

Psalmi yhdistää Jerusalemin temppelin ja Toivakan kirkon. Samoissa tunnelmissa oltiin 3000 vuotta sitten kuin nyt täällä. Psalmi liittyy juutalaisen kansan ja ehkä alun pitäen Daavidin omaan kokemukseen:

”1.Matkalaulu. Daavidin psalmi.Ilo valtasi minut, kun kuulin sanan: Me lähdemme Herran huoneeseen!2.Nyt seisomme porteillasi, Jerusalem.3. Jerusalem, olet kaupunkimme, tänne kansamme kokoontuu,4. tänne vaeltavat heimomme, Herran heimot, täällä, niin kuin on säädetty, Israel kiittää Herran nimeä.5. Täällä jaetaan oikeutta Daavidin suvun istuimilla”.

Temppeliin matkustaminen oli suuri juhla. Monet kävivät siellä ehkä kerran tai  pari kertaa vuodessa. Temppeli oli – ja kuka on käynyt muureja katsomassa – on vieläkin valtava rakennelma. Voi arvata, että ensi kertaa sen nähnyt mykistyi sen suuruuden ja loiston äärellä ja uudelleenkin tulija sai ihmetellä sitä aina uudestaan. Tätäkin kirkkoa ja sen maalauksia käyvät monet katsomassa ja ihailemassa.

Kirkkorakennukset ovat meilläkin yleensä pitäjän suurimpia rakennuksia, vanhoja ja arvokkaita ja monenlaisella taiteella kaunistettuja. Kirkkorakennus jo itsessään huokuu pyhyyttä ja rauhaa ja pienet lapsetkin ihmettelevät kaikenlaista, mitä siellä näkevät. Vaikka Jeesus ei ole sidottu rakennuksiin, on nämä rakennukset pyhitetty hänen kunniakseen ja hän on luvannut olla siellä missä kaksi tai kolme on koolla hänen nimessään sekä siellä, missä hänen sanaansa julistetaan ja sakramentteja toimitetaan.

Kirkkomme uusi strategia on nimeltään ”Ovet auki” ja talouden kiristyessä juuri kirkkojen ovia tulisi pitää entistä enemmin auki ja keskittää toimintaa sinne. Muista tiloista on mahdollista luopua, mutta kirkko tulee säilyttää. Monessa seurakunnassa kirkon toimivat kesäisin tiekirkkoina ja nuoret tai muut seurakuntalaiset toimivat esittelijöinä tai vahteina.

Entä jos tuota evankeliumia lukisikin kirkonvahdin näkökulmasta: Jeesus sanoo:
”Pitäkää vaatteenne vyötettyinä ja lamppunne palamassa. Olkaa niin kuin palvelijat, jotka odottavat isäntäänsä häistä valmiina heti avaamaan oven, kun hän tulee ja kolkuttaa. Autuaita ne palvelijat, jotka heidän herransa palatessaan tapaa valvomasta! Totisesti: hän vyöttäytyy, kutsuu heidät pöytään ja jää itse palvelemaan heitä. Autuaita nuo palvelijat, jos hän tapaa heidät näin valvomasta, tulipa hän ennen sydänyötä tai sen jälkeen!
Ymmärrättehän, että jos talon isäntä tietäisi, minä yön tuntina varas tulee, hän ei antaisi murtautua taloonsa. Olkaa tekin valmiit, sillä Ihmisen Poika tulee hetkellä, jota ette aavista.”

Vyötetty vaate tarkoitti pitkän viitan helmojen nostamista vyön alle, niin että nopeakin liikkuminen on mahdollista. Öljylampussa tuli huolehtia, että sen sydän oli puhdas ja öljyä täytyi lisätä entisen tilalle. Näin vahti oli valmiina avaamaan oven ja palvelemaan, kun Herra palaa. Onneton oli se tilanne, jos kukaan ei avaisi, valot olisivat pimeänä ja kukaan ei odottaisi.

Erikoinen on kuitenkin evankeliumin jatko; Herra itse vyöttäytyy, kutsuu palvelija pöytään ja jää palvelemaan heitä. Näinhän Jeesus itse toimi opetuslasten kanssa viimeisellä aterialla. Pietari koitti estellä Jeesusta pesemästä hänen jalkojaan, mutta Jeesus sanoi: ”Jos minä en pese sinua, ei sinulla ole sijaa minun luonani” (Joh 13:8). Pietari jatkaa sanavalmiiseen tyyliinsä: ”Herra, älä pese vain jalkojani, vaan myös kädet ja pää”.

Näinhän mekin saamme täällä Toivakan kirkossa kokea. Olemme tulleet tänne palvelemaan Jeesusta, mutta hän itse tarjoaakin meille ateriaa. Hän antaa ruumiinsa ja verensä leivässä ja viinissä. Hän pesee meidät puhtaaksi anteeksiantamuksen sanalla ja sakramentin lupauksilla. Kasteen pesulla saamme saattaa anteeksiantamuksen osallisuuteen tänään pienen lapsen, uuden seurakuntalaisen. Vapahtaja palvelee meitä tänään.

Toinen adventti liittyy syksyn valvomista ja Jeesuksen paluuta muistuttaviin pyhäpäiviin. Kuitenkin sen sävy on vähän toisenlainen kuin vaikkapa tuomiosunnuntain. Johdantosanoistakin se heijastuu. Siellä sanotaan: ”Seurakunnan tulee kärsivällisesti kilvoitellen odottaa Kristuksen tuloa. Keskelle hätää ja syyllisyyttä seurakunta on saanut lupauksen pelastuksen ajasta. Tämä lupaus täyttää sen toivolla ja ilolla”.

Tässä odotuksessa on mukana toivo ja ilo, kuten nyt adventin aikana joulun odotuksessakin. Tunnemme hätämme ja syyllisyytemme, mutta Jumala ei ole hylännyt meitä, vaan meillä on lupaus pelastuksesta. Siksi toivo ja ilo sävyttää tätä raskasta aikaa.

Tänään saamme myös iloita uudesta elämästä ja kasteen lupauksista. Teillä on ollut surua ja koetusta, mutta nyt on ilon aika! Panun ja Jennin poika syntyi kaksi ja puoli viikkoa sitten. Iloitsemme ja kiitämme Jumalaa uudesta elämästä ja saamme koko seurakuntana siunata häntä ja tätä perhettä tänään. Jumalanpalveluksen yhteydessä on enää aika harvoin kastetta, mutta miten hienosti se sopiikaan tähän koko seurakunnan yhteiseen kokoontumiseen ja juhlaan! Otetaanhan tämä lapsi tänään juuri tämän seurakunnan ja tässä messussa kokoontuvan seurakunnan jäseneksi. Jo 140 vuoden ajan on tässä kirkossa turvattu Jumalaan ja palveltu häntä. Samaan turvaan saa tänään jäädä lapsi, jonka kastamme tämän seurakunnan jäseneksi.

Vanhempien ja kummien tehtävä on tänään tunnustaa se usko, johon hänet kastetaan ja myöhemmin opettaa tätä uskoa hänelle. Seurakunnan jäsenenä hän ei ole yksin, vaan me yhdessä käymme kuin pyhiinvaeltajat kohti tulevaa ja kohti luvattua. Adventin odotuksen lisäksi voimme odottaa yhä uudestaan apua ja turvaa Vapahtajaltamme elämän erilaisissa vaiheissa ja myös sitä lopullista Vapahtajan saapumista vapauttamaan tämä maa kaikesta pahasta, sodasta ja sairauksista ja pahan vallasta.

Vanhemmat olette antaneet tälle lapselle nimen, jonka kohta kuulemme teidän lausumana, mutta vihjeenä, että ensimmäinen nimi on ollut käytössä jo 1700-luvun lopulta ja se tarkoittaa vakaata. Toinen nimi on sekin yleinen maassamme ja puolestaan tarkoittaa puolustavaa soturia. Kolmas nimi puolestaan kantaa viestiä armollisesta Jumalasta. Toinen ja kolmas nimi kantavat myös suvun perinnettä. Kastenimi muistuttaa aina myös Jumalan lupauksesta: ” Älä pelkää, sillä minä olen lunastanut sinut, minä olen sinut nimeltä kutsunut; sinä olet minun”. (Jes 43:1) Kastetusta käytettävä nimi ”kristitty” tarkoittaa Kristuksen omaa. Se nimi antaa kastetulle turvan. Sanassa on luvattu: ”Jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu!”

Yhdessä seurakuntana saamme toivottaa lapsen tervetulleeksi ja yhdessä siunata ja lähettää hänet matkaan pyytäen enkelien varjelusta ja Jumalan johdatusta matkan kaikkiin vaiheisiin. Nyt käymme toimittamaan Pyhän kasteen! Pyydän vanhempia ja kummeja siirtymään lapsen kanssa kastemaljan äärelle!

Matti Salomäki