Saarna Pihtiputaalla (Simo Peura)

Joh. 6:48-58

Jeesuksen puhe elämän leivästä Kapernaumin synagogassa oli hämmentävä. Kuulijoilla oli ilmiselviä vaikeuksia ymmärtää sitä. Ja on puhe hämmentävä vieläkin. Elämän leipä tuo mieleen ravinnon, joka pitää yllä ihmiselämää. Se puuttuu liian monelta. Tämän saarnan aikana lähes 200 ihmistä kuolee nälkään ja sen aiheuttamiin sairauksiin eri puolilla kärsivää maailmaa. Kun ei ole leipää, ei ole elämää.

Mitä Jeesus tarkoitti, puhuessaan elämän leivästä?

Hämmentävyydestään huolimatta Jeesuksen puheessa oli kohta, johon kuulijat saattoivat tarttua. Se oli viittaus juutalaisten erämaavaellukseen Egyptin orjuudesta kohti Luvattua maata. Alku sujui hyvin. Pian kuitenkin alkoi nurina. Erämaassa tuli jano ja loppui ruoka – Egyptin lihapadat alkoivat taas välkkyä mielessä. Jumala kuitenkin kuuli Moosesta. Taivaasta satoi mannaa, ja juutalaiset keräsivät sitä päivittäiseen tarpeeseen. Manna oli vaelluksen ajan elämän leipää.

Tätä Vanhan testamentin kertomusta Jeesus käytti puheensa tukena. Hän vertasi itseään erämaan mannaan. Niin kuin taivaasta satanut leipä piti vaeltavan kansan hengissä, niin pitäisi Jeesuskin. Yksi ero mannan ja Jeesuksen välillä kuitenkin olisi. Kaikki vaellukselle lähteneet kuolivat lopulta. Jos sen sijaan joku nauttisi todellista elämän leipää, hän ei koskaan kuolisi. ”Minä olen tämä elämän leipä, joka on tullut taivaasta, ja se, joka syö tätä leipää, elää ikuisesti”, hän vakuutti kuulijoilleen.

Puhe ärsytti kuulijoita monestakin syystä. Jeesus antoi ymmärtää, että hän oli lähtöisin taivaasta Isän Jumalan luota. Hän väitti olevansa ikuisen elämän lähde ja ylläpitäjä. Hän teki näin selväksi, että oli enemmän kuin erämaan manna-ihme. Ilman häntä kukaan ei pääsisi osalliseksi taivaasta tulevasta leivästä ja elämän lahjasta. Tällainen puhe oli kuulijoille liikaa.

Ja aivan käsittämätöntä oli sekin, miten Jeesus, elämän leipä, voitaisiin ottaa vastaan. Kuvaava on Johanneksen selostus siitä, mitä kuulijat ajattelivat Jeesuksen puheesta: ”He kysyivät toisiltaan: kuinka tuo mies voi antaa ruumiinsa meidän syötäväksemme?”

Puhe saa sisällön pääsiäisenä

Jeesus sanoi kaiken tämän elämän leivästä ennen hiljaista viikkoa. Kiirastorstain, pitkäperjantain ja pääsiäisaamun jälkeen puhe kuulostaa kuitenkin toisenlaiselta. Ennen vangitsemistaan hän nautti ehtoollisen oppilaidensa kanssa ja käski tehdä niin vastakin. Ristillä hän antoi elämänsä uhriksi syntisten puolesta. Pääsiäisaamu ja ylösnousemus olivat elämän voitto kuolemasta.

Pääsiäisviikon tapahtumat muuttivat elämän leipä -puheen merkityksen. Syntyi usko Kristukseen ja ristiin. Pääsiäisen jälkeen Jeesus onkin ollut kristityille elämän leipä. Taivaasta tullut, täällä ajassa elämää ylläpitävä ja ikuiseen elämään johdattava leipä.

Kuinka on: ymmärrämmekö elämän leivän merkityksen?

Toisinaan minusta tuntuu siltä, että tähän kysymykseen löytää helpommin vastauksia muualla kuin Suomessa. Pohjoismaiden asukas elää yleensä suuren hyvinvoinnin keskellä. Nälkää suurempi ongelma on ylensyöminen ja ruuan heittäminen pois sekä silmien sulkeminen köyhien leipäjonoilta. On hienoa, että täällä Pihtiputaalla kauppiaat antavat viimeistä ennen -päivän elintarvikkeet hyväntekeväisyyteen seurakunnan diakoniatyön kautta.

Maailma näyttää kovin toisenlaiselta, jos sitä katselee Aasian tai Afrikan asukkaan silmin. Heistä monelle nälkä ja jano ovat totta joka päivä. Hyvinvoinnin puuttuminen ilmenee muutoinkin. Sairaanhoitajan saattaa tavoittaa, mutta lääkäriin pääsee vain harvoin. Lääkkeitä ei juurikaan ole, ja ne, jotka ovat, maksavat paljon. Elämän leipä puuttuu.

Kun Jeesus puhuu elämän leivästä, hänen mielessään on ihmiselämä koko laajuudessaan. Siihen kuuluvat jokapäiväisen elämän perusedellytykset, kuten ravinto, terveys, koulutus, hyvät ihmissuhteet, työ jne. Tämäkään ei vielä riitä. Elämän leipää meille on myös sanoma Jeesuksesta ja ikuisen elämän lupaus.

Tämä laaja, kokonaisvaltainen näkymä on totta joka päivä afrikkalaisten kristittyjen elämässä. Puutteen keskellä evankeliumin sanoma pitää yllä toivoa ja avaa tulevaisuuden näköaloja. Usko Kristukseen on heille elämän voima. Se antaa uuden rohkeuden niukkuuden keskellä. Joskus kyselen mielessäni, tämänkö vuoksi Afrikan kristityt ovat niin iloisia ja kiitollisia.

Vuoden pakolaisnainen Theresa Ngouht ilmaisi muutama päivä sitten osuvasti, miten kristillinen usko vaikuttaa: ”Jumalan armo tekee iloiseksi ja vapaaksi.” Onko niin, että Suomeen 11 vuotta sitten kiintiöpakolaisena tullut nainen tietää meitä kantasuomalaisia paremmin, mitä elämän leipä merkitsee?

Mihin me tarvitsemme elämän leipää?

Isä meidän rukouksessa pyydämme jokapäiväistä leipää. Lutherin mukaan se kattaa välttämättömät elämän tarpeet, siis sen, mikä pitää elämää yllä päivästä toiseen. Rukous ja pyyntö ilmaisevat, että leipä ei ole itsestäänselvyys. Sitä pitää pyytää, ja sen saatuaan tulee olla kiitollinen. ”Jumalan armo tekee iloiseksi ja vapaaksi”, sanoi pakolaisnainen.

Meillä tulisikin olla vahva tietoisuus siitä, että ihmiselämä on hauras. Niin helposti voimme menettää hyvyyden, joka meillä on arjessa päivästä toiseen. Siksi pyydämme: anna meille leipää jälleen kerran, tänäkin päivänä. Riippuvuuden tunne on tärkeä. Ilman sitä meistä tulee ylimielisiä tai kiittämättömiä. Pakolaisnainen sen sanoi: ”Jumalan armo tekee iloiseksi ja vapaaksi.”

Kun oivallamme riippuvuutemme jokapäiväisestä leivästä, alamme kaivata Jumalan läheisyyttä ja läsnäoloa. Kaipuumme voi täyttyä tänään. Hetken päästä kirkkoon katetaan ehtoollispöytä. Leivässä ja viinissä on tarjolla Kristus, taivaallinen ravinto. Syömme hänen ruumiinsa, elämän leivän, ja juomme kuolemattomuuden lähteestä. Tämä ateria on meille ikuisen elämän alku.

Kun sitten palaamme ehtoollispöydästä paikallemme, on aika kääntää katse lähimmäiseen. Häneen, jolta puuttuu joko maallinen tai taivaallinen ravinto tai kumpikin. Kutsumuksemme on jakaa elämän leipää, sitä, mitä olemme lahjaksi saaneet, ja tarvittaessa luopua omastamme hänen hyväkseen, jolla on vain nälkä ja jano. Aamen.