Saarna Viitasaarella piispantarkastuksessa (Simo Peura)

Matt. 15:21-28

”Saavathan koiratkin syödä isäntänsä pöydältä putoilevia palasia.” Näin nainen vastasi. Hän ei luovuttanut, vaikka Jeesus oli evännyt häneltä avun. Miksi Jeesus toimi näin? Miksi hän sanaili kanaanilaisnaisen kanssa leivästä ja lattialle putoilevista leivänmuruista?

Jos tämä evankeliumin kohta olisi luettu 150 vuotta sitten täällä Viitasaaren kirkossa, paikkakunnan asukkaat olisivat kuunnelleet pappinsa puheen tarkasti. Tuohon aikaan Suomessa elettiin nälkävuosia. Ne koettelivat erityisesti Keski-Suomea. Juhannuksen tienoolla saattoi ajella reellä järven jäätä pitkin. Kevätkylvöihin päästiin vasta heinäkuun alussa. Syyskuun alkupäivien pakkaset veivät sadon. Kymmenet tuhannet lähtivät tien päälle kerjuulle. Vielä useammat menehtyivät. Ei ollut edes leivänmuruja, jotka olisivat putoilleet lattialle.

Naisen hätä

Jeesuksen ja naisen sanailussa on kysymys siitä, mistä tai keneltä ihminen saa avun silloin, kun hän on hädässä.

Kertomuksen nainen kuului kanaanilaisiin, joita tuon ajan hurskaiden juutalaisten oli kartettava. Nainen tiesi paikkansa ja huusi apua etäältä. Samalla hän kuitenkin kutsui Jeesusta Daavidin pojaksi. Tuon nimityksen käyttö osoittaa, että nainen piti Jeesusta Pelastajana, joka voi auttaa. Emme silti tiedä, mikä sai naisen tunnustamaan Jeesuksen erityislaadun. Ehkäpä hän oli jostain kuullut Nasaretilaisen tekemistä parantamisihmeistä ja päätti pyytää tältä apua.

Yllättävää, jopa hämmentävää, tässä evankeliumin kertomuksessa on se, että Jeesus vaikenee. Evankeliumin kuvaama Jeesus vaikuttaa kovin kovasydämiseltä. Hän ei ota naisen avunpyyntöä vastaan. Tämä ei kuitenkaan hellitä: hän seuraa Jeesusta ja hänen oppilaitaan ja alkaa huutaa. Tilanne muuttuu kiusalliseksi. Oppilaiden vetoomuksesta huolimatta Jeesus ei helly.

Nainen kuulee Nasaretilaisen kovat sanat. Silti hän menee lähemmäs Jeesusta ja heittäytyy maahan tämän eteen. Kun siitäkään ei ole apua, hän vertaa itseään koiraan ja sanoo: ”saavathan koiratkin syödä isäntänsä pöydältä putoilevia palasia.” Silloin Jeesus parantaa naisen tyttären.

Kysymys: miksi Jeesus kohteli naista tylysti? jää kuitenkin jäljelle.

Nainen on poikkeuksellinen esimerkki hellittämättömästä uskosta. Vaikka Jeesus torjui hänen avunpyyntönsä kolme kertaa ja tylysti, nainen ei antanut periksi. Ei, koska hänen hätänsä oli todellista ja koska hän luotti siihen, että Jeesus kykeni auttamaan. Kanaanilainen nainen on meille pysyvä esikuva luottamuksesta ja turvautumisesta armolliseen Jumalaan.

Tämä rohkaiskoon meitä silloin, kun joudumme hätään. Siihen voi olla monenlaisia syitä. Toiset aiheutuvat meistä itsestämme; toiset ovat seurausta elämän ankaruudesta. Ihmisen avuntarpeella ja hädällä on siten monenlaiset kasvot. Toisinaan se osuu myös lapsiperheisiin, jotka elävät monenlaisten ristipaineiden alla. Riippumatta hädän syystä sille on tunnusomaista, että toivo ja tulevaisuuden näköalat katoavat. Kaikki tuntuu pimeältä ja vastakkaiselta.

Tuollaisina hetkinä kristityn tulee muistaa kanaanilainen nainen. Vaikka Jeesus ei tuntunut kuulevan, nainen huusi apua. Vaikka Jeesus suoraan torjui hänet, nainen vetosi Nasaretilaiseen. Vaikka Jeesus oli kova, hän pyysi ”Herra, Daavidin poika, armahda minua!”

Kirkon tehtävä

Täällä Viitasaarellakin on ihmisiä, jotka ovat hädässä. Jotta he voisivat löytää avun elämänsä uhkiin, heidän on voitava kuulla sekä Jumalan hyvyydestä että Jumalan armosta. Jumalan hyvyys aikaansaa meissä uskon Jumalaan. Luotamme häneen apuunsa silloin, jos tiedämme hänet hyväksi. Sen vuoksi seurakunnan sanomaan tulee jatkuvasti sisältyä vahva viesti siitä, että kaikesta huolimatta Jumala on hyvä hädässä olevaa ihmistä, sinua ja minua, kohtaan.

Yhtä tärkeä viesti on sanoma Jumalan armollisuudesta. Se tarkoittaa, että Jumalan hyvyys ja rakkaus ympäröivät meidät, vaikka emme olisikaan niiden arvoisia. Aivan kuten kanaanilaisen naisen. Hän ei vedonnut periksiantamattomuuteensa tai nokkeliin vastauksiinsa, ei siihen, että hän seurasi Jeesusta tai kumartui hänen eteensä. Jeesus auttoi naista hänen uskonsa vuoksi. Avun huutaminen oli uskoa. Sen varassa hän turvautui armonmurusiin, jotka putoilivat Jeesuksen pöydältä.

Usko Jumalan hyvyyteen, rakkauteen ja armollisuuteen saa usein rukouksen muodon. Rukous on kristityn etuoikeus. Voimme luottaa siihen, että Taivaallinen Isä kuulee rukouksemme. Hän salli Poikansa koetella kanaanilaista naista, mutta myös kuuli tämän rukoushuudon. Hän ei lähettänyt naista luotaan pois, vaan auttoi.

Eväsreppu

Taivaallisella Isällämme on toinenkin keino auttaa hädässä: toiset ihmiset.

Tämä piispantarkastus alkoi vierailulla Eväsrepussa. – Olettehan kuulleet, mikä Eväsreppu on. Aivan. Perjantaisin seurakuntatalon alakerrassa diakoniatyö jakaa ruokaa. Sen ovat Viitasaaren kauppiaat lahjoittaneet. Kiitos heille. Ruoka ja muu lahjoitettu annetaan heille, jotka eivät selviydy arjesta ilman toisten apua. Paikalla on 50-70 ruokavierasta. Eväsrepussa nautitaan myös yhteinen aamiainen, ja ohjelmaan kuuluu hartaus, hengellinen matkaeväs. Tästä alkoi piispantarkastus Eväsrepun väen kanssa.

Eväsreppu on kuitenkin paljon enemmän kuin vain ruoanjakopaikka. Se on monelle mahdollisuus elää todeksi sitä, mitä seurakunnan jäsenyys on – joko ruoan valmistajana ja jakajana tai sen vastaanottajana. Eväsreppu on mahdollisuus kokea oma palvelutehtävä merkitykselliseksi. Se on mahdollisuus päästä yhteyteen erilaisten ihmisten kesken. Eväsrepun vertauskuva on yhteinen leipä, joka jaetaan kaikkien tarvitsevien kanssa. Se puolestaan viittaa ehtoolliseen, joka on jaossa täällä kirkossa.

Evankeliumin kertomus sinnikkäästä naisesta on meille viesti siitä, että ihmisten hätä on otettava aina todesta. 150 vuotta sitten Viitasaarella oli nälkä. Tällaista ja monenlaista muutakin hätää on edelleen olemassa niin Suomessa kuin ilmastomuutoksen autioksi tekemissä maissa. Hätä on meille pysyvä kutsu rakkauden palvelutekoihin. Niiden välityksellä uskoa ja kirkon jäsenyyttä eletään todeksi arjessa. Silloin Jumalan hyvyys ja armo tulevat näkyviksi ja todeksi niitä kaipaaville.

Tähän tehtävään kutsun sinut mukaan. Ota paikkasi seurakunnassa. Usko ja rakasta. Saat elää armon todeksi. Aamen.

© Simo Peura