Saarna Konnevedellä (Simo Peura)

Apt. 8:26-40

Hyvät konnevetiset!

Viime sunnuntain ja tämän viikkomessun aiheena on kasteen lahja. Kristillinen elämä perustuu kasteeseen. Se on luja pohja, jonka varaan rakentuu niin jokaisen yksittäisen kristityn kuin seurakunnan ja kirkon tulevaisuus. Kasteeseen voi turvautua kaikenlaisen myllerryksen keskellä.

Historiankirjat kertovat, että Martti Simojoen tehtäväksi tuli pitää radiohartaus 1.12.1939, talvisodan puhkeamista seuraavana aamuna. Se oli kova paikka nuorelle papille. Mihin nyt voisi luottaa? Simojoki päätyi korostamaan kasteen merkitystä. Puhe lohdutti syvästi ankaraan kurimukseen joutunutta kansaa. Kaste Jumalan tekona kestäisi tällaisessakin tilanteessa.

Filippos ja hoviherra

Viime sunnuntain evankeliumi kertoo Jeesuksen opetuslapsesta nimeltä Filippos ja Etiopian kuningattaren hoviherrasta. Tämä oli palaamassa vaunuillaan pyhiinvaellusmatkalta Jerusalemista. Hurskas etiopialainen luki Jesajan kirjan kuvausta Herran kärsivästä palvelijasta. Hänen mielenkiintonsa heräsi. Niinpä hoviherra kysyi Filippokselta, ketä Jesaja tarkoitti. Filippos kertoi hänelle, että kyseessä oli Jeesus Nasaretilainen. Tämän jälkeen tapahtumat etenivät nopeasti. Hoviherra tunnusti uskovansa, että Jeesus on Jumala Poika. Sitten Filippos kastoi hänet. Viimeinen tieto hoviherrasta on se, että hän jatkoi matkaansa iloiten.

Evankeliumissa on sanottu oleellisia seikkoja kasteesta. Kaste merkitsee yhteyttä Jeesukseen ja Pyhään kolmiyhteiseen Jumalaan. Se on osallisuutta Jumalan lahjoihin. Tämä yhteys syntyy silloin, kun kuulemme ja omaksumme hyvän sanoman Jeesuksesta. Hän saa aikaan meissä uskon. Sen ilmaisemme myös sanoillamme. Kasteen ansiosta voimme iloita pelastuksesta. Kaste ja usko kestävät ja kantavat ikuiseen iloon.

Tästä kaikesta on edelleen kysymys jokaisessa kasteessa, joka toimitetaan Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen vettä käyttäen. Ihmiseltä ei odoteta mitään. Riittää, että hänet kannetaan kasteveden äärelle sellaisena kuin hän on. Pyhä Jumala toimii ja lahjoittaa kastettavalle armonsa ja lahjansa.

Syntyy yhteisö

Kaste ei kuitenkaan merkitse vain sitä, että yksilö pääsee osalliseksi uudesta elämästä ja että hänestä tulee kristitty. Kasteessa kristitystä tulee seurakunnan ja Kristuksen kirkon jäsen. Kun sunnuntaisin seurakunnalle ilmoitetaan uusien kastettujen nimet, heidän puolestaan myös rukoillaan seuraavasti: ”Siunaa heitä, jotka kasteessa on otettu Kristuksen omiksi ja seurakunnan yhteyteen.” Kastettu tulee siis sekä Kristuksen omaksi että seurakunnan yhteyteen.

Tämä tarkoittaa, että seurakunta on aina olemassa ennen kristittyjä ja jäseniään. Seurakunta ei synny siten, että Kristuksen seuraajat päättävät muodostaa oman joukkonsa. On juuri toisinpäin: kirkko ja seurakunta on kuin äiti, joka synnyttää meidät lapsikseen Jumalan sanalla ja tekee meistä kristittyjä.

Näin on ollut satojen vuosien ajan täällä Konnevedellä. Näillä seuduilla on julistettu evankeliumia Kristuksesta. Sitten ihmisiä on kastettu ja heille on tarjottu ehtoollisen sakramentti. Heissä on syntynyt usko siihen, että Jeesus Kristus on todella Jumalan Poika. Vastakin he ovat turvautuneet häneen. Tälle perustalle on seurakunnan elämä Konnevedellä rakennettu.

100 vuotta sitten konnevetiset päättivät irtautua Rautalammista, samaan tapaan kuin monet muut Keski-Suomen seurakunnat. Rakennettiin oma, aikaa hyvin kestävä kivikirkko. Samoin muut ajanmukaiset toimitilat. Papin, kanttorin, suntion ja diakonin lisäksi seurakunnan työhön palkattiin lisää väkeä. Talous oli hyvässä kunnossa.

Viime vuodet

Viime vuodet ovat olleet Konnevedellä vaikeita. Monet ovat kysyneet, haluavatko he vielä olla seurakunnan jäseniä? – Kirkosta eroaminen ei ole ratkaisu seurakunnan ongelmiin. Juuri nyt on pysyttävä jäseninä ja toimittava niin, että sopu syntyy seurakuntalaisten keskuudessa.

Tähän on hyvät mahdollisuudet, sillä seurakunnan työntekijät tekevät työtä ahkerasti ja yhteen hiileen puhaltaen. Luottamushenkilöille tehtävän hoitaminen on raskasta, mutta monet myös tahtovat seurakunnan parasta ja riitelyn lopettamista.

Meidän kaikkien on nyt muistettava, mitä kaste merkitsee seurakunnan olemukselle. Seurakunta ei ole kenenkään, ei luottamushenkilön eikä työntekijän, henkilökohtaisesti omaa. Seurakunta, yhteisö, on ensin; vasta sitten tulevat sen jäsenet, työntekijät ja muut vastuunkantajat.

Myös valtaa tulee käyttää seurakunnassa tämän ajatuksen mukaisesti. On kysymys toisten ja koko yhteisön palvelemisesta, ei siitä, että yksittäisen ihmisen tai ryhmän näkemys voittaa. Nyt on nähtävä kokonaisuus ja tunnistettava olennainen. Olemme isommalla asialla. On toimittava niin, että Kristuksen pelastavat teot nousevat etualalle. On huomattava, että seurakuntalaiset tarvitsevat ja kaipaavat elämäänsä armon evankeliumia ja lupausta Jumalan hyvyydestä. He eivät ole tulleet täydelliseksi, vaan tekevät elämässään parannusta. Kasteen armo kantaa, ja siihen saa edelleen palata.

Oma paikka seurakunnassa

Kaste on luja ja yhteinen perusta Konneveden seurakunnan kaikille jäsenille. Siitä avautuu kristitylle kuuluva tehtävä toimia seurakunnan parhaaksi. Yksille se merkitsee rukousta työntekijöiden ja luottamushenkilöiden puolesta. Toisille lähimmäisen rakkauden osoittamista sanoin ja teoin. Kolmansille sitä, että he lohduttavat kärsiviä lähimmäisiään ja muistuttavat Jumalan uskollisuudesta. Neljänsille jotakin käytännön tehtävää seurakunnassa.

Ota sinäkin oma paikkasi ja palvele sitä yhteisöä, joka kerran kantoi sinut Jumalan kasvojen eteen kasteellesi. Jos tämä mieliala voittaa, silloin syntyy yhteys. Sen merkki olisi ilo. Se sama, jonka vallassa hoviherra jatkoi matkaansa. Aamen.

© Simo Peura