”Luottamusta rakentamassa”

Evankeliumista Johanneksen mukaan, luvusta 4 (Joh. 4:39–42)

Monet tuon Samarian kaupungin asukkaista uskoivat Jeesukseen kuultuaan naisen todistavan: ”Hän kertoi minulle kaiken mitä olen tehnyt.” Kun samarialaiset tulivat Jeesuksen luo, he pyysivät häntä jäämään kaupunkiin, ja hän jäikin sinne kahdeksi päiväksi. Yhä useammat uskoivat Jeesukseen kuultuaan hänen itsensä puhuvan, ja he sanoivat naiselle: ”Nyt emme enää usko vain sinun puheesi perusteella. Me olemme nyt itse kuulleet häntä ja tiedämme, että hän todella on maailman pelastaja.”

SAARNA ”Luottamusta rakentamassa”

1. Johdanto

Tammikuussa 1918 Suomi oli täynnä pelkoa, epävarmuutta ja vastakkainasettelua. Takana oli maamme tuore itsenäisyysjulistus, mutta maassa pitkään vallinneen sääty-yhteiskunnan perinnön seurauksena Suomen kansa oli jakautunut kahtia taloudellisesti, sosiaalisesti ja poliittisesti. Yhteiskunnallinen jakautuminen johti kiivaaseen sisäpoliittiseen valtataisteluun ja sisällissotaa edeltävän niin sanotun kaksoisvallan syntyyn. Kiistassa käytettiin hyväksi Suomen riippuvuutta Venäjästä, ja valtataistelu kytkeytyi Venäjän sisäiseen kriisiin sekä Saksan ja Venäjän väliseen sotaan kysymyksenä Suomen hallinnasta. Sisäistä taistelua vallasta ja yhteiskunnan hajoamista vuoden 1917 aikana heijastelivat monet ilmiöt. Näitä olivat muun muassa haluttomuus ja kyvyttömyys poliittisiin kompromisseihin sekä elintarvike- ja työttömyys­kriisi ja niistä johtuneet levottomuudet.

Ihmiset kysyivät: Kuka meitä johdattaa? Keneen voi luottaa? Samat kysymykset elävät tänään Euroopassa, maailmassa, ehkä välillä myös omassa elämässä. Tammikuun viimeinen pyhä on omistettu monissa kunnissa ja seurakunnissa vapaussodan muistolle. Noista sisällissodan tapahtumista on kulunut jo paljon aikaa, mutta on tärkeätä edelleenkin säilyttää muisto itsenäisyytemme puolustajista sekä niistä syistä, jotka johtivat tuohon traagiseen, yli 30 000 uhria vaatineeseen taisteluun. Kun seuraamme maailman uutisia, vastaavia valtioiden sisäisiä jänniteitä on nähtävissä siellä ja täällä. Tällä hetkellä katse kiinnittyy erityisesti Lähi-Idän suuntaan ja Iranin tapahtumiin. Eikä suurvaltojen johtajien viime aikojen toimintakaan vähennä jännitteitä.

Tämän päivän kirkollinen aihe on ”Jeesus herättää uskon”. Myös uskon kysymys nousee usein kriisin keskeltä, sillä silloin etsitään jotain, mikä kestää, etsitään pysyviä arvoja ja lujaa perustaa elämälle ja tulevaisuudelle, haetaan toivoa.

2. Samarialaiset – epäluulosta luottamukseen

Päivän evankeliumi Jeesuksen ja samarialaisen naisen kohtaamisesta näyttää luottamuksen syntymisen portaat. Evankeliumissa kerrotaan, miten ”monet uskoivat kuultuaan naisen todistavan”. Ensin usko tai kiinnostus uskoon herää usein toisen todistuksesta, jonkun kertomuksesta ja kokemuksesta tai vanhempien uskosta. Usein läheisen tai tutun kokemuksella on vahvempi vaikutus kuin pappien saarnoilla. Samalla tavalla kansakuntakin oppii historiastaan sukupolvissa kulkevien kertomusten ja sukujen vaiheiden kautta.

Sitten tuli henkilökohtainen kohtaaminen. Evankeliumissa kerrotaan, miten ”he pyysivät Jeesusta jäämään kaupunkiin”. He eivät jääneet vain toisten kertomusten varaan, vaan halusivat itse kuulla Jeesusta ja kohdata hänet. Näin syntyi henkilökohtainen suhde. ”Nyt emme enää usko vain sinun puheesi perusteella. Me olemme itse kuulleet.” Näin samarialaisissa syntyi usko: se ei ollut enää toisten puheiden varassa tai jotenkin pakotettuna, vaan siitä oli tullut sisäinen varmuus ja vakaumus. Näin usko kypsyy vaiheittain.

Usko ei koskaan synny painostuksen, uhkaamisen tai manipuloinnin kautta. Se syntyy kohtaamisesta Kristuksen kanssa. Evankeliumissa kerrotaan, miten Jeesus jäi heidän luokseen, puhui heille, kuunteli heitä ja kohtasi heitä.

3. Tammisunnuntain opetus: kansakin tarvitsee eheytymistä

Tammisunnuntai ei ole vain kauan sitten tapahtuneen muistelua kansan ja sukujen historiassa. Se nostaa esiin kysymyksen: miten hajonnut kansa löytää yhteisen tulevaisuuden, miten haavat voivat parantua?

Miten oma maamme eheytyi noista vuosista? Se vaati aikaa, vastaan tulemista, anteeksi antamista, jälleenrakennusta, yhteisen vastuun löytämistä. Siinä kävi toteen sama periaate kuin evankeliumissa: Todellinen voitto ei ole toisen kukistaminen, vaan yhteisen tulevaisuuden rakentaminen.

Sisällissodan jälkeen Suomi oli kahtia revennyt kahtia. Kymmeniä tuhansia kansalaisia oli vankileireillä. Toistakymmentä tuhatta kuoli leireillä nälkään ja tauteihin. Se jätti jälkeen valtavan katkeruuden. Jos koston tie olisi jatkunut, maa olisi jäänyt pysyvästi jakautuneeksi.

Käänne tapahtui, kun annettiin useita armahduksia, vangit vapautettiin ja punaiset saivat takaisin kansalaisoikeuksia. Ratkaisevaa oli, että valtiovalta luopui kostopolitiikasta. Ilman tätä Suomi ei olisi koskaan eheytynyt tai se olisi ainakin vaatinut vielä paljon enemmän aikaa.

Monessa Euroopan maassa sisällissodan jälkeen seurasi diktatuuri, Suomessa sen sijaan ei. Sosialidemokraattinen puolue sai toimia, työväestö pääsi eduskuntaan ja yhteiskuntaa rakennettiin parlamentaarisesti, ei väkivallalla. Tämä loi pohjan yhteiselle isänmaalle: vastustajasta tuli jälleen kansalainen.

Talvi- ja jatkosota loivat pohjaa kansalliselle eheytymiselle. Yhteinen puolustustaistelu yhdisti entiset punaiset ja valkoiset, ja monille syntyi kokemus yhteisestä kansasta. Varsinainen sovinto oli kuitenkin pidempi prosessi, jonka juuret olivat sodan kokemuksissa, mutta jonka toteutuminen vei vuosikymmeniä.

Sodan jälkeen koitti jälleenrakennuksen aika. Silloin ymmärrettiin, että kansakunta ei pysy koossa, jos osa jää pysyvästi ulkopuolelle. Tärkeitä askeleita olivat yleinen koulutus, sosiaaliturva, työmarkkinajärjestelmä ja terveydenhuolto. Tämä oli sovinnon politiikkaa käytännössä: Yhteiskunta rakennettiin niin, ettei kenenkään tarvinnut jäädä häviäjäksi. Kirkollakin on ollut tärkeä rooli kansankunnan rakentamisessa niin sodan aikana kuin muutenkin.

Haavojen parantuminen vaati kuitenkin aikaa. Vasta myöhemmin oli aika puhua sodan kärsimyksistä ja tunnustaa vankileirien vääryydet ja tasapainottaa historiankirjoitus. Tätä vaati henkinen paraneminen. Haavat paranevat vasta, kun niistä uskaltaa puhua.

4. Ekumeeninen rukousviikko: “Maailman pelastaja” ylittää rajat

Myös Palestiinassa oli Jeesuksen toiminnan aikaan monenlaisia sisäisiä jännitteitä. Samarialaiset olivat juutalaisten silmissä vääräuskoisia. Ei pidetty hyvänä, että juutalainen olisi missään tekemisissä samarialaisen kanssa. Jeesus kuitenkin ylitti nämä ennakkoluulot ja rajat. Samarialaiset todistivat juutalaisille ja meillekin Jeesuksesta: ”Hän on maailman pelastaja.” Ei vain juutalaisten eikä vain samarialaisten, eikä vain yhden ryhmän, vaan koko maailman pelastaja.

Kristus ei kuulu yhdelle kansalle, puolueelle eikä kirkolle. Tämä on ekumenian ydin. Uskon ydin ei ole erottaminen vaan yhdistäminen Kristuksessa. Tänään päättyy kristittyjen yhteyden ekumeeninen rukousviikko, jonka teemassa ja teksteissä korostetaan siinäkin yhteyden vaalimista.

Tasavallan presidentti on antanut julistuksen kahdesta ekumeenisesta rukouspäivästä. Niistä ensimmäinen oli viikko sitten ja siitä alkoi tämä kristittyjen ykseyden rukousviikko. Viikon johdantolauseena ovat Efesolaiskirjeen sanat: ”On vain yksi ruumis ja yksi Henki, niin kuin myös se toivo, johon teidät on kutsuttu, on yksi”. (Ef. 4:4)

Kirkko on yksi kokonaisuus, joka ylittää maantieteelliset, kansallisuuteen, etnisyyteen ja traditioihin perustuvat esteet. Ekumeenisen liikkeen toimintaan on varsinkin toisen maailmansodan jälkeen liittynyt vahvasti rauhan edistäminen. Yhdessä viikon esittelytekstin kohdassa viitataan Vanhan testamentin käskyyn: ” Älä kosta omaan kansaasi kuuluvalle äläkä pidä yllä riitaa hänen kanssaan, vaan rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Minä olen Herra.” Tällaiset käskyt muistuttavat meitä siitä, että anteeksiantamus ja rakkaus ovat elintärkeitä ykseyden säilyttämiseksi. Kohdassa viitataan erityisesti oman kansan jäseniin. Sisällissota on aina järkyttävä vaihe kansan elämässä. Se saa jopa perheenjäsenet, naapurit ja sukulaiset kääntymään toisiaan vastaan.

Ilosanoma Jumalan rakkaudesta kehottaa kristittyjä rakentaman siltoja erilaisten ihmisten ja ryhmien välille ja edistämään yhteisymmärrystä. Tälle työlle on tässä ajassa vahvaa kysyntää. ”Autuaita ovat rauhantekijät, sillä heidät pitää Jumalan lapsiksi kutsuttaman”.

5. Mitä tämä merkitsee Suomelle nyt?

Me elämme jälleen epävarmuuden aikaa. Euroopassa käydään sotaa, suurvallat kokoavat omia etupiirejään, luottamus instituutioihin horjuu ja vastakkainasettelu voimistuu.

Silloin kirkon tehtävä on sama kuin Samariassa: tuoda Kristus ihmisten keskelle, jotta usko, toivo ja yhteinen tulevaisuus voivat syntyä. Samarialaiset totesivat: ”Me olemme itse kuulleet”.

Kristinusko ei elä menneisyydessä vaan nykyhetkessä. Kristus ei ole vain historian hahmo vaan elävä Herra. Tammisunnuntain äärellä viesti on: Emme elä vain eilisen muistoista, vaan tulevaisuuden toivosta. Ja tämä toivo syntyy yhä samalla tavalla kuin Samariassa: Kun Kristus saa jäädä keskellemme.

Matti Salomäki