Alustus EU-neuvottelukunnassa

Reformaatio on luonteeltaan katolisen kirkon sisäinen uudistusliike. Se käynnistyi, kun Luther alkoi luennoida Raamatusta vasta perustetussa Wittenbergin yliopistossa. Hän arvosteli oman aikansa yliopistoteologeja siitä, että nämä tulkitsivat armo-oppia tuon ajan tieteen, aristoteelisen metafysiikan, avulla. Lutherin ajatukset alkoivat herättää laajempaa kiinnostusta kuitenkin vasta sitten, kun hän otti julkisesti kantaa kirkollisen elämän epäkohtiin.

Seurakuntalaisille tuntuvin ongelma oli vallitseva rippikäytäntö. Lokakuussa 1517 Luther asettui vastustamaan anekauppaa ja messun väärinkäytöksiä julkistamalla 95 teesiään. Kimmokkeen Lutherin antoi Tetzel-niminen munkki, joka myi aneita Mainzin arkkipiispan ja vaaliruhtinaan Albrecht Brandenburgilaisen laskuun. Tämä oli ostanut virkansa lainalla, jonka takaisinmaksun aika oli koittanut. Arkkipiispan rahat menivät Roomaan Pietarin kirkon rakentamiseen.

Kritiikistä huolimatta tilanne ei korjaantunut heti. Wittenbergin linnankirkossa pidettiin vielä vuonna 1519 lähes 9000 messua. Korkea määrä aiheutui yksityismessuista, jotka pappi toimitti yksin tai pienen joukon läsnä ollessa. Messu oli mahdollista toimittaa myös katuvan puolesta hyvityksenä synneistä. Näistä messuista maksettiin kirkolle rahallinen korvaus.

Teeseillään Luther korosti Jumalan armoa kristityn Jumala-suhteessa. Syntien anteeksiantamus ei perustunut ihmisen hyvyyteen eikä tämän suorittamiin hyvitystekoihin saati ostettaviin ansioihin, vaan Jumalan suvereeniin hyväntahtoisuuteen ja uskoon. Jumala antoi ihmiselle synnit anteeksi ja hyväksyi hänet, koska hänen Poikansa Jeesus oli sovittanut synnit ristillä. Jumala myös käynnisti ihmisessä uudistumisen. Vanhurskauttaminen eli ihmisen pelastaminen sisältää näin kaksi puolta: vanhurskaaksi lukemisen ja vanhurskaaksi tekemisen Kristuksen tähden.

Vaikka reformaattori korosti Jumalan armoa ja sen yksinvaikuttavuutta, hän ei tinkinyt kristityn kilvoituksesta. Anteeksiantoa tuli seurata pyrkimys elää Jumalan tahdon mukaan. Se on ilmaistu 10 käskyssä, jotka vaativat rakastamaan Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä kuin omaa itseä. Tätä rakkauden kaksoiskäskyä kristitty voi toteuttaa vain Jumalalta saamiensa lahjojen, ennen muuta Pyhän Hengen avulla. Kristittynä eläminen muodostuu siten uskosta, joka on Jumalan hyvyyden vastaanottamista, ja rakkaudesta, jona lahjaksi saatu hyvyys laitetaan kiertämään.

Edellä on pääpiirteissään kuvattu Lutherin käsitys armosta ja hyvistä teoista. Mutta mikä on hänen näkemyksensä yhteisöllinen merkitys? Ennen kysymykseen vastaamista, on hahmotettava Lutherin käsitys todellisuuden luonteesta. Jumala ei ole jättänyt luomaansa maailmaa ajelehtimaan, vaan ylläpitää sitä ja toteuttaa siinä tahtoaan jatkuvasti. Reformaattorin mukaan Jumala käyttää valtaa maailmassa kahdella erilaisella tavalla: maallisen regimentin ja hengellisen regimentin välityksellä.

Maallisessa regimentissä Jumala toimii yhteiskunnan eli erilaisten ihmisten kehittämien rakenteiden välityksellä. Tämän regimentin piiriin kuuluvat maallinen esivalta, erilaiset yhteiskunnalliset virat ja tehtävät sekä oikeuslaitos ja lainsäädäntö. Maalliselle regimentille ovat tunnusomaista velvoitteet, määräykset ja tarvittaessa pakko, myös lain rikkomuksista aiheutuvat rangaistukset.

Pakottavuudestaan huolimatta maallisen regimentin tarkoitus on toteuttaa Jumalan vaatimus lähimmäisen rakastamisesta. Maallisen regimentin piirissä vallankäyttö onkin pakotettua rakkautta. Se ei kuitenkaan saa johtaa mielivaltaan. Yhteisön ja yksilön moraalin tulee rakentua ns. luonnollisen lain pohjalle. Klassiseen luonnonoikeuteen kuuluvat järjen käyttö ja inhimillinen harkinta.

Kuninkaalle tai parlamentille annetun vallan tulee siis palvella yhteisön ja sen jäsenten parasta. Mikäli näin ei ole, valta menettää oikeutuksensa, legitimiteettinsä. Sama koskee lakien säätämistä. Maailman muuttuessa lakeja on jatkuvasti uudistettava. Tämä tapahtuu asettumalla lähimmäisen tilanteeseen ja kysymällä, toteuttaako laki hänen hyvänsä. Mittapuuna on siten kultainen sääntö. Sitä hyvän tuomarinkin tulee käyttää rangaistusta määrätessään. Viisas tuomari ottaa huomioon tilanteen ja on kohtuullinen ja harkitseva. Luonnollisen moraalilain etu on lisäksi siinä, että se muodostaa yhteisen eettisen pohjan vakaumuksesta riippumatta ja tarjoaa mahdollisuuden erilaisten maailmankatsomuksellisten ja uskonnollisten ryhmien kannattajien yhteydelle.

Toiseksi Jumala toimii maailmassa hengellisen regimentin välityksellä. Tällöin Jumalan toiminnan välineenä ovat kirkko ja sen pyhät toimitukset. Evankeliumin sanoma Kristuksesta ja sakramentit synnyttävät uskon, jonka vaikutuksesta kristitty tulee osalliseksi Jumalan hyvyydestä. Aikanaan hän myös vapautuu elämää tuhoavista hirmuvalloista, kuten kuolemasta, synnistä ja omantunnon syytöksistä. Kuten edellä kävi ilmi, kirkko on maailmassa, jotta Jumala voi osoittaa armoa särkyneille ja haavoittuneille syntisille. Lisäksi hän uudistaa ihmistä niin, että tässä herää rakkaus lähimmäistä kohtaan. Se saa kristityn, ainakin periaatteessa, luopumaan omasta edustaan ja asettamaan lähimmäisen edun etusijalle. Tällainen rakkaus on pakottamatonta ja vapaaehtoista. Siihen, kuten myöskään uskoon, ei voi käskeä vaan ainoastaan houkutella ja kannustaa.

Lutherin todellisuuskäsityksessä on syytä tunnistaa sekä regimenttien yhteys että niiden erillisyys. Tähtäyspiste on yksi ja sama: Jumalan rakkauden toteutuminen luodussa maailmassa. Keinot ovat kuitenkin erilaiset. Kirkossa Jumala toimii uskon, armon ja hengellisen vapauden keinoin; maailmassa lakien, vaatimusten ja jopa rangaistusten keinoin. Jos regimentit sekoitetaan keskenään ja armolla pyritään hallitsemaan yhteiskuntaa, tuloksena on kaaos. Jos kirkossa otetaan käyttöön pakko hengellisissä asioissa tai pakotetaan rakastamaan, ihmiset tulevat vain epätoivoisiksi.

Käytännössä reformaatiosta tuli sekä hengellinen että yhteiskunnallinen uudistusliike. Se näkyi monin eri tavoin. Yhteisöllinen vastuu köyhistä on edelleen osa luterilaista eetosta. Wittenbergissä otettiin 1530-luvun alussa käyttöön yhteiset kassat, jotta köyhistä huolehtiminen ei perustuisi vain vapaaehtoisuuteen. Yhteinen kassa toimi oman aikansa sosiaaliturvana. Siitä voitiin antaa myös lainoja käsityöläisille, kun nämä perustivat oman yrityksen. Jos yritys alkoi tuottaa, käsityöläinen maksoi lainan takaisin. Jos ei, yhteisö kantoi tappiot.

Luterilaisesti virittyneissä yhteiskunnissa omaksuttiin myös Lutherin osoittama arvostus työtä kohtaan. Työn tarkoitus ei ollut varmistaa Jumalan armon saamista, vaan edistää yksilön ja koko yhteisön hyvinvointia. Luther tähdensi kansan oman kielen ja lukutaidon merkitystä sekä lasten ja nuorten kasvatusta. Näillä korostuksilla oli aikanaan tärkeä vaikutus kansallisen kulttuurin ja kansalaisyhteiskunnan muotoutumiseen.

Kun Wittenbergin reformaation yhteiskunnallista vaikutusta arvioidaan, on hyvä huomata, että Lutherin uudistushankkeilla oli viime kädessä uskonelämään liittyvä perustelu. Jos tämä näkökulma unohdetaan, reformaation tulkinta ohenee ja irtautuu lähtökohdistaan. Esimerkiksi lasten kasvatuksen tähdentämisessä ei ollut kyse vain kansan sivistämisestä lukutaito opettamalla. Tarkoitus oli, että lasten hengellinen hyvä toteutuisi: heidän tuli voida lukea Jumalan sanaa, ymmärtää evankeliumi ja uskoa Kristukseen. Tämä pyrkimys ei tee tyhjäksi maalliselle regimentille kuuluvaa kansan sivistämisen tehtävää. Sen sijaan esimerkki osoittaa, että uskonnolla voi olla arvaamattoman suuri – ja tässä tapauksessa – myönteinen merkitys yhteiskunnassa.

© Simo Peura