Mies uskoi

Joh. 4:46-53

Reumayhdistys: toisen rinnalla

Reumaviikon päätteeksi vietämme yhteistä kirkkopyhää. Pyhä on osa Jyväskylän reumayhdistyksen toimintaa. Se määrittelee tarkoitustaan seuraavasti: ”Haluamme tarjota jäsentemme arkeen tietoa terveydestä ja voimaa sekä virkistystä.”

Tehtävän määrittelystä kuultaa läpi vahva halu asettua sairastavan rinnalle ja auttaa häntä eteenpäin sairauden kanssa. Kun sairaudesta tulee osa elämää, kaikenlainen tieto on tarpeen. Se lisää turvallisuutta, ja tekee tutuksi sairauden monet puolet. Voimaa tarvitsemme siihen, että selviämme arjesta elämän hankaloituessa, liikkumisen vaikeutuessa ja kipujen vaivatessa. Virkistys, uudenlaisten näkymien ajatteleminen, tämä kirkkopyhäkin, helpottaa mielen tuskaa ja tuo iloa.

Reformaation juhlavuosi alkaa

Reumaviikon kirkkopyhä osuu tänä vuonna sunnuntaihin, joka on uskonpuhdistuksen muistopäivä. Se ajoittuu lokakuun lopulle ajankohtaan, joka on lähellä Martti Lutherin teesien naulaamisen ajankohtaa. Tästä päivästä käynnistyy myös reformaation merkkivuosi. Ensi vuonna 95 teesin julkistamisesta tulee kuluneeksi 500 vuotta.

Lutherin ajatukset saivat nopeasti vastakaikua. Syntyi reformaatio-liike, joka Mikael Agricolan kautta ulottui myös Suomeen. Vähitellen muodostuivat luterilaiset kirkot. Uskonpuhdistuksen kielteistä vaikutusta puolestaan on lännen kristikunnan hajoaminen.

Aikaa on kulunut paljon. Niinpä tänään saatamme kysyä, mikä oli reformaation asia. Mitä se halusi tähdentää?

Voimme etsiä vastausta tämän päivän evankeliumista. Siinä on kuvattu hätääntynyt isä, kuninkaan virkamies. Tämän poika oli vakavasti sairaana, kuolemaisillaan. Isä meni Jeesuksen luo, joka oli tulossa lähiseudulle. Hän pyysi Jeesusta lähtemään mukaansa ja parantamaan poikansa. Jeesus kieltäytyi lähtemästä isän mukaan ja koetteli tämän uskoa.

Uskon merkitys

Uskosta oli kysymys myös reformaatiossa. Kun keskiajan kristillisyydessä painottuivat ihmisen hyvät teot, niin reformaatio asetti keskukseen uskon. Uskon keskeisyys selittää myös sen, miksi Jeesus kohtasi poikansa tilanteesta hätääntyneen isän suorastaan tylyllä tavalla. Tuntuu siltä, että hän ei aluksi lainkaan kuullut isän hätää, vaan ajatteli tämän vain juoksevan ihmeen perässä. Isä oli kuitenkin sinnikäs eikä häkeltynyt Jeesuksen kiertelevästä vastauksesta. Hän sanoi: ”Herra, tule ennen kuin poikani kuolee.”

Isän sinnikkyys paljastaa uskosta kaksi olennaista puolta. Ensinnä sen, että usko syntyy hädän hetkellä. Toiseksi sen, että se kohdistuu siihen tai häneen, joka voi auttaa. Nämä kaksi puolta – hätä ja avun saanti – määrittelivät isän uskon kohteen. Se oli Jeesus, joka tunnettiin tuolla seudulla siitä, että oli auttanut ja tehnyt ihmeitä.

Tähän samaan tapaan reformaatio kuvasi uskoa Jumalaan. Ja tuskinpa uskon olemus on sen jälkeenkään erityisemmin muuttunut. Yhä edelleen ihminen näyttää joutuvan hätään ja epätoivoisiin tilanteisiin. Yhä edelleen ihminen tarvitsee auttajaa elämänsä suurten uhkien keskellä. Yhä edelleen kysymys Jumalasta, hänen hyväntahtoisuudes-taan ja hyvyydestään on ihmiselle merkityksellinen.

Isossa katekismuksessa uskonpuhdistaja selittää ensimmäistä käskyä juuri siten, että hän sitoo sen ihmisen hätään. Usko punnitaan hädässä. Silloin uskon todellinen kohde käy ilmeiseksi. Kun Jumala sanoo: ”Minä ole Herra sinun Jumalasi. Sinulla ei saa olla muita jumalia.”, hän tarkoittaa, että avun tarpeessa olevan on lupa turvautua Raamatun Jumalaan. Tämä on olemukseltaan sellainen, joka auttaa – tavalla tai toisella. Uskon merkityksen ja luonteen olemme saaneet perinnöksi luterilaisesta uskonpuhdistuksesta.

Kristus uskon kohteena

Vaikka Jeesus koetteli isän uskoa, hän lopulta kuuli tämän pyynnön. Jeesus ei lähtenyt isän mukaan, mutta lupasi hänelle: ”Mene kotiisi, poikasi elää.”

Jeesuksen vastaus ei ollut helppo isälle. Hänellä oli nyt kaksi vaihtoehtoa. Jos isä uskoisi Jeesusta, niin hän pitäisi lähteä kotimatkalle tyhjin käsin, Jeesuksen pelkkien sanojen varassa. Jos hän vaatisi Jeesusta edelleen mukaansa, hän kyseenalaistaisi Nasaretilaisen voiman ja halun auttaa. Tällaiseen tilanteeseen moni meistäkin on elämässään joutunut.

Raamatusta tiedämme, että Jeesus paransi ja auttoi monia aikalaisiaan. Tämä herätti luottamusta Nasaretilaiseen. Mutta toimiiko hän taivaaseen mentyään edelleen samalla tavoin? Voiko hänen ihmisrakkauteensa ja hyvyyteensä yhä luottaa?

Näihin kysymyksiin luterilainen uskonpuhdistus halusi vastata selvästi ’kyllä’. Sen vuoksi se nosti Jeesuksen persoonan ja hänen toimintansa, tekonsa, puheensa ja lupauksensa etualalle. Lutherille Jeesuksen inhimillisyys ja ihmiskasvoisuus oli tärkeää. Hän korosti, että Jeesus ei ensimmäiseksi osoittanut jumalallista voimaansa, vaan inhimillisen puolensa. Siihen kuului lopulta suostuminen kärsimykseen ja kuolemaan. Nämä ovat meille viestejä siitä, että Jumala ymmärtää ihmistä, tämän kysymyksiä ja särkyneisyyttä. Jeesuksessa Jumala tahtoo olla ihmistä lähellä.

Yhtä tärkeää on, että Jeesus taisteli kaikenlaisia elämän tuhovoimia vastaan. Ja hän voitti ne. Ylösnousemus on viesti siitä, että pahuus, kuolema ja epätoivo ovat kärsineet ristillä murskatappion. Ylösnousemus on meille merkki siitä, että Jumala ei ole jättänyt ihmistä kamppailemaan yksin. Ylösnoussutta Jeesusta ei kukaan pysty estämään: hän haluaa olla läsnä elämässämme ja asua sydämissämme. Hän tahtoo auttaa.

Isä uskoi Jeesuksen puhuva totta ja lähti paluumatkalle. Kesken matkan hän kohtasi palvelijansa ja kuuli heiltä, että poika oli alkanut parantua. Toipuminen alkoi sinä hetkenä, kun Jeesus oli sanonut ”Mene kotiisi, poikasi elää.” Niinpä Johannes päättää kertomuksen toteamukseen: ”hän [isä] ja koko hänen talonsa väki uskoivat Jeesukseen”. Miten on meidän laitamme: uskommeko, että Jeesus Kristus tahtoo meille hyvää, vaikka antaa sairauden kannettavaksemme?

Lähimmäisen kanssa

Uskonpuhdistuksen perintöä on myös ajatus siitä, että Jeesuksen hyvyys vaikuttaa ihmisten elämässä. Usko synnyttää kiitollisuutta Jumalaan, kun huomaa pääsevänsä osalliseksi hänen hyvistä lahjoistaan. Suuri kiitoksen aihe ovat lääkärit ja hoitajat, koko suomalainen terveydenhoitojärjestelmä. Luottamus Kristukseen saa katselemaan elämää toisella tapaa: särkyneisyydessään se on lahjaa ja aina elämisen arvoista. Suuri ilon lähde on tietoisuus siitä, että minä ja elämäni ovat suuremmissa käsissä.

Neljäs ja tällä kertaa viimeinen uskonpuhdistuksen korostus on lähimmäinen. On suuri etuoikeus palvella lähimmäistä, olla hänen tukenaan ja apunaan. Niin kuin Kristus on tullut minun avukseni, voin minäkin mennä lähimmäiseni hädän keskelle häntä auttamaan.

Tästä on kysymys myös reumayhdistyksen toiminnassa, kun se tarjoaa mahdollisuuden vertaistukeen. Samanlaiset kokemukset auttavat ymmärtämään toista. Hänen sijaansa on helpompi asettua, kun on omakohtainen tuntuma tilanteeseen. Ehkäpä reumaviikon tärkeimmät tapahtumat ovat olleet ne, joissa toinen kuuntelee toista ja jakaa tämän huolia ja tuskia. Kun rinnalla on ymmärtäviä lähimmäisiä, elämän perusluottamus säilyy. Arjessa selviytyminen lisää tulevaisuuden toivoa ja jaksamista

Uskon vuoksi sinun ei tarvitse murehtia siitä, muistaako Jumala sinut. Aivan varmasti muistaa. Olet vapaa tekemään hyvää lähimmäisellesi. Aamen.

© Simo Peura