”Minä olen kanssanne”

Miltä tuntuu olla ensimmäistä kertaa kastamassa pientä vauvaa, seistä ensimmäistä kertaa yksin arkun äärellä toimittamassa siunaamista, olla kuuntelemassa perheen talousvaikeuksista tai tehdä päätös taloudellisesta avustuksesta? Kukin joutuu työuralla aloittamaan jostakin itsenäisen työnteon. Asiat on opeteltu teoriassa, on oltu seuraamassa kokeneempien työntekijöiden työtä, oltu seurakuntaharjoittelussa, saatu itsekin osallistua johonkin tehtävään. Mutta sitten tulee se päivä ja se hetki, kun sinut laitetaan yksin uuteen tilanteeseen. Se on jännittävä ja mieleen jäävä hetki. Mutta se on ensimmäinen kerta vain kerran, toisella kerralla on jo kokemus siitä, miten siitä edellisellä kerralla selvittiin. Oma työni pappina alkoi 31 vuotta sitten kiirastorstain messun toimittamisella. Se oli kieltämättä jännittävä hetki. Sen jälkeen niitä on tullut toimitettua useita. Mutta jostakin täytyy aina aloittaa.

Evankeliumissa Jeesus valmistaa seuraajiaan jo uuteen vaiheeseen. Hän tulee menemään pois ja opetuslasten täytyy selvitä yksin, ilman häntä. Tähän asti he ovat voineet kulkea mukana ja seurata ja vähän kokeilla itsekin evankeliumin julistamisen ja rakkauden palvelun työtä, mutta heillä on aina ollut mahdollisuus tulla kokemuksiensa ja epäonnistumisiensa kanssa takaisin Mestarin luokse. Nyt edessä oli uusi aika, aika jatkaa työtä itsenäisesti. Oppivuodet ja koulu alkoivat olla takana.

Jeesus valmisti huolellisesti opetuslapsia tulevaan. Hän kertoi useampaan otteeseen siitä, että pian hänen aikansa on ohitse. Hän oli antanut perusteellisen koulutuksen ja työharjoittelun opetuslapsilleen kolmen vuoden aikana. Siihen mahtui monenlaisia oppitunteja, onnistumisia ja epäonnistumisia, pettymyksiä ja iloja. Siihen mahtui yritystä ja erehdystä. Lopulta kaikki tuntui päättyvän suureen tappioon. Ehkä tuntui siltä, että viimeiset vuodet olivat menneet täysin hukkaan. Olisi kannattanut pysyä entisessä ammatissa.

Pääsiäisaamu muutti kuitenkin kaiken. Kaikelle alkoi taas löytyä tarkoitus. Kohtaamiset ja ilmestymiset korjasivat särkyneet sydämet ja lupaus uudesta puolustajasta antoi toivon tulevaisuuteen. Helluntai toi voiman ja rohkeuden jatkaa sitä, mitä he olivat oppineet ja harjoitelleet.

Jeesus oli rohkea rekrytoija: Ottaa nyt näin suureen tehtävään oppimattomia kalastajia ja tullimiehiä, äkkiväärää isottelijaa ja pyrkyriveljeksiä ja monenlaisia arkajalkoja. Eikö olisi pitänyt kiinnittää tarkempaa huomiota laatuun, koulutukseen, luonteeseen, sukuun ja perintötekijöihin. Miten ensimmäisillä opetuslapsilla olisikaan käynyt soveltuvuustesteissä tai tuomiokapitulin haastattelussa?

Jumalan toimintatapa on usein erilainen. Paavali, joka oli kyllä itse oppinut ja arvostettu taustaltaan, kirjoitti siitä näin: ”Mikä maailmassa on vähäpätöistä ja halveksittua, mikä ei ole yhtään mitään, sen Jumala valitsi tehdäkseen tyhjäksi sen, mikä on jotakin. Näin ei yksikään ihminen voi ylpeillä Jumalan edessä. Jumalan vaikutusta on se, mitä te Kristuksessa Jeesuksessa olette” (1 Kor 1: 28-30).

Edelleenkin Jumala uskoo kalliin tehtävän meidän vajavaisten ihmisten käsiin. Hänellä ei ole täällä kuin meidän kätemme ja meidän suumme ja meidän korvamme. Me olemme hänen lähettiläitään tässä maailmassa. Me saamme kutsua ihmisiä sovintoon Jumalan kanssa.

Ei Jeesus jättänyt opetuslapsiaan yksin, vaikka hän itse lähti pois. Hän lupasi puolustajan ja opettajan. Hän lupasi totuuden Hengen, joka johtaa tuntemaan koko totuuden ja kirkastaa Kristuksen ja välittää Kristuksen viestin opetuslapsille ja antaa voiman tehtävään. Sama puolustaja on luvattu meillekin, sen kautta Kristus on opettamassa meitäkin ja kirkastamassa meillekin Kristusta ja johtamassa askeleitamme. Vaikka Jeesus on mennyt pois ja vaikka te uudet työntekijätkin joudutte nyt yksin vastaamaan työstänne, ette ole yksin. Pyhä Henki on kanssanne, Kristus on kanssanne!

Tämä sunnuntai liittyy vahvasti pääsiäisajan ”iloisten” sunnuntaiden ketjuun. Päivän aiheesta kerrotaan, että ”Seurakunta kulkee Voittajan jäljissä totuudessa ja rakkaudessa kohti täydellistä iloa taivaassa. Pyhän Hengen johtamina kristityt saavat jo nyt elää taivaan kansalaisina maailmassa”.

Kahden maan kansalaisuudesta muistuttaa myös toinen tämän päivän aihe, kaatuneitten muistopäivä. Päivän viettäminen sai alkunsa 1940 järjestetyn piispainkokouksen ehdotuksesta, jossa oli ehdotettu suru- ja muistojumalanpalvelusten pitämistä talvisodassa kaatuneitten muistoksi. Sittemmin päivän teema on laajentunut niin, että tänään muistetaan Suomen aluetta ja suomalaisia koskettaneissa sodissa tai muissa taistelutoimissa, kuten rauhanturvatehtävissä kaatuneita sekä taistelujen aikana ja niiden jälkeen muillakin tavoilla sodan takia kuolleita, kuten teloitettuja tai vankileireillä kuolleita. Sodan uhrien joukko on suuri ja muisto menetyksestä kulkee vieläkin mukana. Tänään muistamme heitä.  Kristittyinä saamme olla kansalaisia sekä tässä katoavassa että tulevassa pysyvässä maailmassa. Näin päivä siirtää ajatukset ja katseen sinne, minne Jeesus jo edeltä meni ja joka sai opetuslapset murehtimaan ja suremaan. Jeesus kuitenkin lohdutti jälleennäkemisen toivolla. Tänään laskettava muistoseppeleet osoittavat kaipaustamme ja kiitostamme taistelujen takia kuolleita kohtaan.

Hyvät papiksi ja diakoniksi vihittävät! Omassa tehtävässänne saatte myös edustaa kahden maan kansalaisuutta.   Lähdette hoitamaan tehtävää yksin kukin omaan seurakuntaan tai järjestöön, mutta ette ole yksin. Teillä on perehdyttäjät, teille on nimetty mentorit, voitte myös jatkaa keskinäistä yhteyttä ja jakaa kokemuksia viranhoidon alkumetreiltä. Teillä on työtoverit, vastaanottava seurakunta. Teillä on Pyhä Henki opettajana ja Kristus on luvannut olla omiensa kanssa. Vaikka lähdette yksin, ette ole yksin!

Täällä monenlaisten surujen ja murheiden maailmassa tehtävänne on kertoa toisesta maasta. Siellä kaikki paha on pois. Jo täällä voimme kokea tuon valtakunnan todellisuutta, rauhaa, rakkautta, iloa, anteeksiantamusta. Näin voitte olla tuomassa toivoa ihmisten elämään. Moni nääntyy nytkin huolten ja pelkojen alla. Rohkaiseva sana tai konkreettinen apu voi tuoda valon sellaisen arjen keskelle. Jesajan kirjassa kerrotaan avusta, jota kansa oli saanut kohdata: ”Rakkaudessaan säälivänä hän lunasti heidät vapaiksi, hän nosti ja kantoi heitä kaikkina menneinä päivinä”. Te voitte olla noita nostajia ja kantajia ja samalla muistaa, että teitäkin nostetaan ja kannetaan.

”Teille on hyödyksi, että minä menen pois. Ellen mene, ei Puolustaja voi tulla luoksenne”. Puolustaja on tullut. Ette jää yksin. Lähtekää siinä turvassa ja luottamuksessa kohti uusia tehtäviänne!

Astukaa nyt alttarin ääreen tunnustamaan yhteinen kristillinen uskomme!

Piispa Matti Salomäki