Saarna Ähtärissä seurakuntarakenteen uudistamisen päivillä (Simo Peura)

Lk. 24:46-53

Kaikki olisi paljon yksinkertaisempaa, jos Jeesus olisi jäänyt keskellemme. Ainakin kirkon toiminnan järjestäminen seurakuntarakenteen uudistamista myöten. Kun johtaja on läsnä päättämässä, asiat etenevät. Voisimme luottaa hänen linjauksiinsa. Hän myös näkisi meitä paremmin tulevaisuuden. Sellaistakin viisautta pitäisi nyt olla.

Mutta näin ei ole. Jeesus on Isän luona taivaassa me olemme täällä maailmassa. Hän ei ratko puolestamme kirkon tulevaisuuden kysymyksiä, vaan on osoittanut tehtävän meille: luottamushenkilöille, kirkkoherroille ja talouspäälliköille, tuomiokapitulin työntekijöille. Millä mielellä otat tehtävän vastaan?

Levollisella mielellä?

Kun Jeesus kertoi päätöksestään palata Isän luokse, hänen oppilaansa ottivat tiedon vastaan yllättävän rauhallisesti, jopa riemuiten. Ainakin siltä näyttää Luukkaan kertomuksen perusteella. Me sen sijaan tunnemme itsemme usein avuttomiksi ja epävarmoiksi, kun pähkäilemme kirkon ratkaisujen kanssa. Saatamme ajatella, että Jeesuksen oppilaiden rauhallisuus johtui pelkästä tietämättömyydestä ja huonosta tilannearviosta. He kun eivät vielä tienneet, mitä tulevaisuus toisi tullessaan.

Tällainen selitys ei ole kuitenkaan uskottava. Kun Luukas kirjoitti muistiin Jeesuksen taivaaseen lähdön vaiheet, ensimmäinen kristitty sukupolvi oli jo kohdannut monia vaativia tilanteita. He olivat joutuneet tekemään ratkaisuja ja valintoja ja kaivanneet Herransa läsnäoloa. Silti Luukas kirjasi evankeliuminsa loppuun oppilaiden riemun ja ylistyksen. Miksi näin?

Kuoleman ja ylösnousemuksen sanoma

Opetuslasten levollisuus ja päättäväisyys kasvoivat ymmärtämisestä ja luottamuksesta. Jeesukseen liittyvä arvoitus ratkesi pääsiäisaamuna. Palaset loksahtelivat kohdilleen. Niin sen piti mennä Vanhan testamentin kirjoitusten mukaan: Jeesuksen täytyi kuolla, mutta se ei suinkaan ollut kaiken päätös. ’Hän elää sittenkin!’, kuului viesti tyhjältä haudalta. Pettymys ja pelko vaihtuivat iloon ja uuteen rohkeuteen. Ja vaikka hän palasikin taivaaseen, pääsiäisen jälkeisinä viikkoina hän osoitti elävänsä. Siitä oppilaiden uusi ymmärrys, luottamus tulevaan ja suuri riemu. – Mitä tästä voimme oppia?

Tämän päivän evankeliumissa Luukas tähdentää ensimmäiseksi kristinuskon ydinsanomaa. Siinä on kaksi ydinajatusta: Jeesus Kristus on kuollut puolestamme mutta noussut sitten ylös. Nämä seikat on kirjattu myös uskontunnustukseen. Saarnan päätteeksi lausumme yhteen ääneen sen, mikä on ollut alusta alkaen kristittyjen vakaumus: me uskomme ’Jeesukseen Kristukseen, joka kärsi ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin astui ylös taivaaseen ja istuu Isän oikealla puolella ’. Tämän  ytimen varaan rakentuu yhteinen tulevaisuutemme kirkkona. Tämän ytimen varassa on sinunkin tulevaisuuden uskosi ja elämän rohkeutesi. Tästä kirkon on pidettävä kiinni niin kauan kuin se on olemassa tässä maailmassa.

Syntien anteeksiantamisen saarna

Toinen seikka, joka loi oppilaissa levollista mielialaa, oli Jeesuksen antama tehtävä.  Heidän ei pitänyt jäädä toimettomiksi, vaikka Jeesus palaisi Isän luokse. Eivät he olleet turhaan viettäneet vuosia Jeesuksen seurassa. He olivat oppineet tuntemaan Mestarinsa, hänen tekonsa ja puheensa. Heistä oli tullut Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen todistajia. Heillä oli tehtävä koko maailmaa varten.

Tähän tehtävään kuului parannuksen ja syntien anteeksiantamisen julistaminen Jeesuksen nimessä. Mitä se tarkoittaa?

Parannus on sanana vaikea. Minä ymmärrän sen tarkoittavan elämänmuotoa, johon kuuluu Jumalan tahdon kysely. Se on uskallusta arvioida omaa elämää Jumalan sanan valossa. Toisinaan se johtaa suunnan tarkistamiseen: on palattava tielle seuraamaan Kristusta. Aina se merkitsee turvautumista Jumalan anteeksiantoon ja uudelleen alkamisen mahdollisuutta. Tähän Jeesus meitä kehottaa: ottamaan oma syntisyys todesta ja luottamaan Jumalan armoon. Näihin kahteen on kirkonkin kiinnitettävä julistuksessaan huomio.

Voima korkeudesta

Kolmas levollisuuden lähde oli Jeesuksen antama lupaus. ”Saatte varustukseksenne voiman korkeudesta”, hän sanoi. Muutama viikko myöhemmin oppilaat oivalsivat Jeesuksen tarkoittaneen Pyhän Hengen lahjaa.

Pyhä Henki oli ratkaisu kaipuuseen, joka oppilaissa syntyi Jeesuksen palattua taivaaseen. Edessä on elämänmittainen vaellus Kristuksen jalanjäljissä. Pääsemme hänen luokseen perille vasta sitten, kun elämämme päättyy. Siihen asti tarvitsemme Pyhän Hengen läsnäoloa, voimaa ja varustusta.

Kristityn ja kirkon elämä on eräänlaista rajalla olemista. Toisinaan koemme Jumalan poissaolon, toisinaan vakuutumme hänen läsnäolostaan. Jos kristillinen elämä olisi pelkästään omassa varassamme, päällimmäiseksi nousisi Jumalan poissaolo. Pyhä Henki on kuitenkin kanssamme. Hän tekee meille Kristuksen todelliseksi ja läsnä olevaksi.

Tämä tarkoittaa, ettei kirkko ole maailmassa koskaan yksin oman avuttomuutensa ja tulevaisuutensa avointen kysymysten kanssa. Kristus johtaa edelleen kirkkoaan. Hän varustaa kirkkonsa hengellään ja antaa sille voiman toteuttaa tehtävänsä maailmassa. Jos pysymme annetussa perustehtävässä – niin kuin nykyisin on tapana sanoa – ja julistamme Kristuksen ylösnousemusta ja syntien anteeksiantamusta, silloin voimanamme ja apunamme on Jumalan Pyhä Henki.

Siunaavat kädet

Helatorstain evankeliumin vaikuttavin kohta on hetki, jona Jeesus erkanee oppilaistaan. Luukas kuvaa sen näin: ”…hän kohotti kätensä ja siunasi heidät. Siunatessaan hän erkani heistä, ja hänet otettiin ylös taivaaseen”. Olisi ollut mieleenpainuvaa kokea tuo hetki ja osoittaa kumartumalla kunnioitusta taivaaseen palaavalle Kristukselle. Eikö sinustakin?

Se on vieläkin mahdollista. Sanan lupausten ja sakramenttien välityksellä Kristus jakaa edelleen siunaustaan. Kuulumme siihen Jeesuksen oppilaiden joukkoon, jonka keskellä hän on läsnä. Samaan aikaan, kun hän on Isän oikealla puolella, hän on myös luonamme. Miksi muutoin sanoisimme, että syömme ja juomme hänet ehtoollisen leivässä ja viinissä. Hänen läsnäolonsa tuo meille siunauksen. Ehkäpä tästä kaikesta selittyi oppilaiden riemu ja halu kokoontua Jerusalemin temppeliin ylistämään Jumalaa. Siitä avautuu myös meille rohkeus ja tulevaisuuden usko.

Kun kirkkona pohdimme tulevaa, meillä on siis monta kiintopistettä: sanoma kärsineestä ja ylösnousseesta Kristuksesta, tehtävä julistaa parannusta ja syntien anteeksiantamusta, Pyhän Hengen voima ja Kristuksen antama siunaus. Näiden varassa kykenemme yhdessä luomaan kirkon työlle sellaisen rakenteen, joka palvelee armon sanoman julistamista muuttuvassa maailmassa. Aamen.