Saarna Kristiinankaupungissa

Luuk. 17:11-19

Samarialaisen hätä

Evankeliumi kertoo meille tänään 10 miehen ja Jeesuksen kohtaamisesta. Miehet ovat samarialaisia, Jeesus puolestaan oli juutalainen. Nämä kaksi kansaa eivät olleet tekemisissä toistensa kanssa. Hurskas juutalainen väisti samarialaista, jotta tämän epäpuhtaus ei tarttuisi häneen. Siksi miehet puhuttelivat Jeesusta etäältä.

Välimatkan säilyttämiseen oli toinenkin syy. Miehet sairastivat spitaalia, tarttuvaa tautia, johon ei ollut parannuskeinoa. Siksi heidän oli oltava erossa terveistä. Lisäksi spitaalisten oli lain mukaan ilmaistava sairautensa laatu, jotta ihmiset voisivat pysytellä heistä etäällä. Spitaaliseen ainoita ystäviä ja lähimmäisiä olivat toiset spitaaliset. Niinpä sairaus täytti heidän maailmansa ja mielensä.

Avuntarve

Jeesuksen huomatessaan miehet pysähtyivät matkan päähän. Tätä mielenkiintoisempaa on kuitenkin se, että spitaaliset pyysivät Jeesukselta apua. Luukas kirjoittaa: ”nämä… pysähtyivät ja huusivat: Jeesus, opettaja, armahda meitä.” Raamattu ei kerro tarkemmin, mikä sai spitaaliset ajattelemaan, että Jeesus saattaisi auttaa. He pitivät Jeesusta juutalaisena opettajana eikä parantajana. Ehkäpä tieto Jeesuksen suorittamista ihmeparannuksista oli kiirinyt myös spitaalisten korviin.

Olennaista on kuitenkin se, että Jeesus auttoi miehiä. Vaikka emme osaisi puhutella Jeesusta oikein, tärkeintä on, että turvaudumme häneen. Jeesuksen puoleen kääntyminen on merkki siitä, että luotamme hänen hyvyyteensä ja että uskomme hänen voivat auttaa. Usko on turvautumista Jeesukseen, armahtajaan.

Uskosta oli kyse

Spitaalisten usko käy ilmeiseksi siinä, kuinka parantaminen tapahtui. Jeesus ei mennyt miesten luokse, vaan pysytteli etäällä. Tällä kertaa Jeesus ei myöskään sanonut parantavia sanoja, joiden voimalla tauti olisi poistunut. Hän sanoi yksinkertaisesti vain näin: ”Menkää näyttämään itsenne papeille.” Kaikki tapahtui uskon varassa.

Paluu terveiden maailmaan oli mahdollista vain siten, että tuon ajan uskontoviranomainen, pappi, toteaisi taudin jälkien hävinneen. Kuullessaan Jeesuksen sanat, spitaaliset kuitenkin näkivät yhä edelleen taudin merkit ruumiissaan. Heillä oli kaksi vaihtoehtoa: jatkaa entiseen tapaan tai toimia Jeesuksen kehotuksen mukaisesti ja uskoa vastoin sitä, minkä itsessään tunnistivat ja näkivät. Miehet lähtivät pappien luo. Sitten Luukas jatkaa: ”mennessään he puhdistuivat”.

Juhlapäivän evankeliumin ensimmäinen viesti meille on tämä: usko ja luota Jeesukseen. Onpa hätäsi kuinka suuri tahansa, turvaudu Jumalaan ja hänen armoonsa. Ota todesta se, että hänen tahtonsa sinua kohtaan on hyvä. Vaikka omat havaintosi puhuisivat vastakkaista kieltä, luota häneen ja hänen uskollisuuteensa.

Kiitollisuus

Toiseksi juhlapäivän evankeliumi kertoo kiitollisuuden merkityksestä. Kaikki 10 huomasivat puhdistuneensa matkalla pappien luo. Kuitenkin vain yksi palasi kiittämään Jeesusta. Hän oli samarialainen.

Lukeepa Vanhaa tai Uutta testamenttia, psalmeja, kertomuksia tai kirjeitä, kaikkialla meitä kehotetaan muistamaan kiitoksen merkitys. Parhaiten muistamme kiitoksen silloin, kun olemme selviytyneet jostain vastoinkäymisestä tai kun koemme saaneemme syntimme ja virheemme anteeksi. Vaikeinta se on silloin, kun elämä arkipäiväistyy. Silloin kiitos vaikenee.

Kiitollisuus on kristityn vastaus Jumalan hyvyyteen ja armoon. Se on katseen siirtämistä pois omasta itsestä siihen, mitä Jumala on tehnyt ja tekee hyväkseni. Mistä kaikesta sinulla on aihetta kiittää?

Uskontunnustuksen alkua ”Minä uskon Jumalaan, Isään kaikkivaltiaseen” selittäessään Luther kiittää ensin siitä, että Jumala on luonut minut ja että hän joka hetki ylläpitää elämääni. Sitten hän kiittää siitä, että Jumala pitää huolta elämän perustarpeista sekä suojelee vaaroilta ja varjelee kaikesta pahasta.

Puolestaan Isä meidän -rukous päättyy siihen, että sanomme kaiken voiman ja kunnian kuuluvan Jumalalle. Tunnustamme, että jo täällä maan päällä Jumalalle yksin kuuluu valta ja voima niin yksitäisen ihmisen elämässä kuin koko maailmassa. Joka päivä meidän tulee muistaa, että kunnia ja kiitos kokemastamme hyvästä on osoitettava Pyhälle Jumalalle. Hyvä elämä ei ole mikään itsestäänselvyys, vaan Jumalan uhrautuvan ja elämää ylläpitävän rakkauden aikaansaama.

Muukalainen

Kolmanneksi huomioni kiintyy tämän päivän evankeliumissa siihen, että ainoa kiittämään tullut oli kansallisuudeltaan samarialainen. Jeesus kutsui häntä ”muukalaiseksi”. Hän ei siis kuulunut Vanhan testamentin valittuun kansaan, jota oli erityisellä tavalla opetettu ylistämään ja kiittämään Herraa. Muukalainen oli ulkopuolinen. Silti hän ylisti Jumalaa suureen ääneen ja lankesi maahan Jeesuksen jalkojen juureen.

Neljä vuotta sitten muukalaiset saapuivat isoin joukoin Suomeen. Otimme heidät hyvin vastaan ja pyrimme auttamaan uuteen alkuun. Meilläkin on tuolta ajalta syyrialainen ystäväperhe. Perheen äiti on opetellut suomen kielen. Perheen isä on saanut työpaikan. Perheeseen on syntynyt toinen lapsi. Heillä on asunto, ja he osoittavat oman kulttuurinsa mukaista vieraanvaraisuutta. He ovat suunnattoman kiitollisia uuden elämän mahdollisuudesta.

Joskus kyselen, olemmeko me suomalaiset unohtaneet, kuinka hyvää ja turvallista elämää voimme päivittäin viettää. Yhteiskunnan joistakin epäkohdista huolimatta meillä on suuri määrä kiitoksen aiheita. Älkäämme antako elämän muodostua itsestäänselvyydeksi, vaan arvostakaamme hyvää, mitä meillä on. Jos tämän huomaamme, silloin osoitamme myös kiitoksen ja kunnian Hänelle, jolle se kuuluu.

Vielä enemmän

Evankeliumi päättyy Jeesuksen sanoihin muukalaiselle: ”Nouse ja mene. Uskosi on sinut pelastanut.” Muukalainen sai takaisin terveytensä. Sitäkin tärkeämpää oli, että hänessä oli syntynyt usko. Se laajensi näkökulman terveyttä suuremmaksi. Oli kysymys pelastavasta uskosta. Siitä, jonka varassa luotetaan Jumalan armoon ja huomataan, että Jeesus Kristus on sekä koko maailman että minun Herrani ja Jumala. Tämä on kaikkein suurin kiitoksen ja ylistyksen aihe. Aamen.

© Simo Peura