Saarna Piispanmessu Vaasan kirkossa

Hoosianna, Herra auta ja pelasta!

Adventtisunnuntai on ollut vuosikymmeniä yksi vuoden suosituimmista kirkkopyhistä. Moni on halunnut tulla adventtina ennen kaikkea laulamaan kirkkoon yhdessä Hoosianna-hymniä. Se on yksi perinteinen jouluajan alkamisen merkki. Laulu painottuu tähän ensimmäiseen adventtiin, sitten se jää taas odottamaan seuraavaa vuotta. Tästä lähtien alkavat yhä enemmän soida myös joululaulut kodeissa ja kirkoissa.

Evankeliumin kuvaus Jeesuksen ratsastamisesta Jerusalemiin ja juhliva kansanjoukko on säilynyt tämän päivän pääsisältönä tänne asti. Vaikka tämän päivän jälkeen alkaa kirkkovuodessa jouluun valmistava paastonaika, tänään on aika juhlia ja riemuita. Ja vaikka hoosianna on varsinaisesti avunpyyntö, on se myös juhlahymni kuninkaalle ja Messiaalle.

Adventin kertomukseen sisältyy kuitenkin monenlaista jännitettä, niin poliittista kuin uskonnollista. Jeesusta juhlittiin uutena kuninkaana. Ehkä hän ei maallisille hallitsijoille näyttäytynyt kuitenkaan kovin suurena uhkana, sillä hän ratsasti vaatimattomasti aasin varsalla ja sotajoukkojen sijaan häntä seurasi suuri joukko lapsia ja muuta kansaa. Myöhemmin hän joutui – ehkä myös tämän tapahtuman johdosta – vastaamaan maaherra Pilatuksen kysymykseen: Oletko sinä juutalaisten kuningas? Jeesus torjui kuitenkin selkeästi maallisen kuninkuuden tavoittelun, se ei ollut hänen päämääränsä. Hän edusti täällä Jumalan valtakuntaa ja sen kuninkuutta.

Kulkue aiheutti myös uskonnollista jännitettä. Juutalaiset eivät katsoneet hyvällä Jeesuksen toimintaa ja julistusta eikä myöskään hänen saamaansa kansansuosiota. He eivät hyväksyneet Nasaretissa syntynyttä poikaa luvattuna Messiaana. He pitävät häntä lainrikkojana ja perinnäissääntöjen kumoajana. Heillä oli suunnitelmia Jeesuksen vangitsemista ja rankaisemista varten, mutta suuri kansansuosio häiritsi suunnitelmia.

Kristinuskossa juuri Jeesuksen asema ja rooli ovat halki vuosisatojen jakaneet ihmisten ajatuksia ja mielipiteitä. Kristinuskon ydin on juuri Jeesuksen tunnustamisessa. Ensimmäiset uskontunnustuksetkin olivat lyhyitä Jeesukseen keskittyviä lausumia: “Jeesus on Herra”. Myöhemmin uskontunnustukset laajenivat käsittämään Jumalan kolminaisuuden, mutta Kristuksen asema pelastuksen tuojana on keskeinen. Jeesuksen toiminta johti tutkintaan ja tuomioon, mutta lopulta siinä tapahtui Jumalan suuri suunnitelma tuoda pelastus tälle maailmalle. Sen sinetöi ylösnousemus.

Näemme adventin saattueessa Jeesuksen nöyränä ja vaatimattomana. Hän ei provosoi eikä provosoidu. Hän ei käytä tilannetta hyväksi suuremman vallan tai kansansuosion saamiseksi. Adventtivirsi kuvaa hyvin hänen toimintaansa: “Nöyryyttä hiljaisuutta, Jumala rakastaa, ei kärsi kopeutta, ylpeitä vastustaa…” (Virsi 7:3). Hän antaa mallin palvelevasta rakkaudesta ja palvelevasta johtajuudesta. “Suurin teistä on se, joka palvelee muita”.

Samalla voimme huomata, että nyt on syntymässä jotain uutta. Jeesus herättää tunteita, innostusta ja iloa. Se purkautuu näkyvässä muodossa, väreinä, huutoina, kansanliikkeenä. Jeesus toi juutalaisen lakihurskauden ja perinnäissääntöjen kyllästämän, aika kovan ja kylmän uskonnollisuuden sijaan toisenlaisen sisällön uskontoon: miten ydintä siinä on lähimmäisenrakkaus ja Jumalan laupeuden viestin välittäminen sanoin ja teoin. Jo toimintansa alussa Jeesus viittasi Jesaja kirjan pohjalta nousevaan ohjelmanjulistukseen: 18 – “Herran henki on minun ylläni, sillä hän on voidellut minut. Hän on lähettänyt minut ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman, julistamaan vangituille vapautusta ja sokeille näkönsä saamista, päästämään sorretut vapauteen ja julistamaan Herran riemuvuotta” (Lk 4:18-19). Näin toimien Jeesus ei hylännyt Kirjoituksia, vaan ainoastaan perinnäissäännöt, jotka olivat vääristäneet alkuperäisen sanoman tarkoituksen.

Hyvät seurakuntalaiset! Ihmisen perushuuto tämän maailman vääryyden ja monenlaisen ahdistuksen ja taakkojen keskellä on edelleenkin: hoosianna, Herra auta ja pelasta. Eri elämänvaiheissa se voi nousta suustamme eri voluumilla ja intensiteetillä. Mutta mikä lahja se onkaan meille, että voimme huutaa avuksi elävää Vapahtajaa. Kun sairaus pysäyttää, kun kuolema tulee lähelle, kun ajalliset huolet toimeentulosta tai työn kuormasta painavat, kun yksinäisyys tai ikääntyminen pelottavat, kun luonnon tulevaisuus ahdistaa – meillä on lupa kääntyä elävän Jumalan puoleen. Ensimmäinen käsky ja sen selitys muistuttavat, että se, mihin ennen muuta turvaamme hädässä, on meidän jumalamme. Tätä viestiä Vaasan seurakunta voi sanoin ja teoin viedä täällä asuville ihmisille.

Adventtiaika tuo tähän pimeään syksyyn ja maailman synkkien uutisten keskelle raikkaan välähdyksen Jumalan valtakunnasta meidän keskellämme. Se tuo toivon viestin toivottomuuden keskelle. Se muistuttaa, että Vapahtajamme kulkee nytkin kansansa keskellä nöyränä ja hiljaisena auttajana. Voimme turvautua häneen ja odottaa päivää, jolloin hän kerran saapuu kunniassa ja loistossa kaikkien nähden takaisin. Tänään voimme liittyä jo vanhan liiton keskeltä nousevaan ylistykseen:
Iloitse, tytär Siion!
Riemuitse, tytär Jerusalem!
Katso, kuninkaasi tulee.
Vanhurskas ja voittoisa hän on,
hän on nöyrä, hän ratsastaa aasilla,
aasi on hänen kuninkaallinen ratsunsa.

Piispa Matti Salomäki