Puheenvuoro keskusteluillassa Lapualla

”Onko mikään enää pyhää?” Näin kuulee joskus kysyttävän. Epäilemättä tällaista kyselyä on ollut läpi historian, kun ajat ovat muuttuneet. Siitä huolimatta tuntuu, että pyhään liittyy juuri nyt monia kysymyksiä. On arvokasta, että Lapualla on tämän vuoden kinkereillä pohdittu pyhää ja että nyt syksyllä on järjestetty tämä tilaisuus.

Ihmisessä elää kaipaus pyhään. Lehtien palstoilla julkisuuden henkilöt voivat avoimesti kertoa, mikä on heille pyhää ja missä he kohtaavat pyhän. Tällöin pyhä on jotakin hyvin henkilökohtaista. Se voi löytyä esimerkiksi hiljaisesta meditaatiosta. Tällaista henkilökohtaista pyhää aikamme ei kovinkaan vahvasti kyseenalaista.

Pyhä on kuitenkin ollut perinteisesti myös yhteisesti jaettua. Vielä äskettäin pyhäpäivä näkyi koko yhteiskunnassa. Kaupat olivat kiinni, ja tahti rauhoittui. Kirkko edusti paikkaa, johon yhdessä voitiin kokoontua pyhän äärelle. Tänään yhteisesti koettu ja jaettu pyhä ei ole mitenkään itsestään selvää. Tuntuu, että se kyseenalaistetaan aika usein.

Kaipaus pyhään

Kaikesta huolimatta näyttää edelleen siltä, että me ihmiset kaipaamme pyhää. Mihin tämä kaipaus perustuu?

Pyhä voidaan määritellä Jumalalle erotetuksi, Jumalalle kuuluvaksi. Kristillinen opetus pyhästä lähtee liikkeelle Raamatun alkulehdiltä. Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen. Sen vuoksi ihminen uskoo ja luottaa Jumalaan. Ihminen voi myös tunnistaa rakkauden kaksoiskäskyn merkityksen: ”Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.” Koska ihminen on Jumalan kuva ja Jumalan oma, hänessä elää luotuna kaipuu kohti Jumalaa. Siitä syntyy pyrkimys kohdata pyhä.

Käsitettä oikeus pyhään ei ole aivan helppo ymmärtää. Jos meillä kuitenkin on oikeus pyhään, se nousee luomisesta ja sen pohjalta rakentuvasta ihmiskäsityksestä. Kirkkoisä Augustinus tiivisti rukouksessaan: ”Sinä olet luonut meidät itsellesi, ja levoton on sydämemme, kunnes se löytää levon Sinussa, Jumala.”

Joku voi sanoa, että hän on aivan levollinen ilman Jumalaakin. Silti moni, joka on ollut vahvasti tätä mieltä, on myöhemmin toisessa elämäntilanteessa kokenut levottomuuden, etsikkoajan, ja lähtenyt kulkemaan Augustinuksen polkua. Tuossa tilanteessa on ollut hyvä, että oikeus pyhään on ollut tallella.

Velvollisuus vai oikeus pyhään?

Kun jatkaa Raamatun lukemista luomiskertomuksesta eteenpäin, mieleen voi hiipiä kysymys, onko pyhä sittenkin enemmän velvollisuus kuin oikeus. Vastaan tulee monia VT:n puhtaussäännöksiä ja velvoittavia ohjeita siitä, miten pyhä tulee kohdata. Jumalan pyhyys näyttäytyy majesteettisena, pelottavana ja velvoittavana.

Näitä säännöksiä lukivat tarkasti ja kuuliaisesti myös Jeesuksen ajan juutalaiset opettajat. Osa heistä oli hyvinkin tiukkoja tulkinnoissaan. Pyhä oli pidettävä ehdottoman pyhänä. Siitä huolimatta kukaan heistä, sen enempää kuin aiempien sukupolvien edustajista, ei onnistunut täydellisesti pyhän tavoittelemisessa. Ihminen kykenee luettelemaan Jumalalle kuuluvia ominaisuuksia, kuten pyhä, oikeudenmukainen, hyvä, rakastava, kaikkitietävä ja kaikkivaltias. Hän voi ryhtyä myös palvomaan tuollaiseksi kuvittelemaansa Jumalaa. Silti ihmisen pyrkimys tavoittaa ja kohdata Jumala on tuomittu epäonnistumaan. Vaarana on, että etsiessään Jumalaa ihminen etsii lopulta omaa parastaan.

Tätä vasten juutalaisten oppineiden opetus pyhästä tulee aivan uuteen valoon, kun heidän keskelleen ilmestyi Nasaretin mestari. Tämä käänsi pyhää koskevat asetelmat ylösalaisin. Hän opetti, että sapatti oli ihmistä varten eikä ihminen sapattia varten. Tiukka velvollisuus pyhään muuttui oikeudeksi pyhään. Pyhä olikin ensisijaisesti olemassa ihmistä varten eikä ihminen pyhää varten.

Jeesuksessa Jumala tuli ihmiseksi ja rikkoi pyhän rajat. Kun ihmiset eivät kyenneet saavuttamaan pyhää, Jumala tuli pyhyydessään ihmisten luo. Sama tapahtuu yhä tänään. Meidän omat pyrkimyksemme kohti pyhää päätyvät lopulta epäonnistumiseen. Siksi Jumala vähitellen riisuu meitä pyhyyden kuvitelmistamme ja tulee Kristuksessa luoksemme. Vaativan ja pelottavan pyhyyden takaa astuu näkyviin toisenlainen Jumala: armahtava ja rakastava Pyhä. Silmämme avautuvat, kun Jumalan Pyhän Henki ne avaa.

Pyhä Henki ja pyhäin yhteys

Kristillisen opetuksen mukaisesti lopulta kaikki pyhä liittyy Pyhän Hengen toimintaan. Ajatellaanpa vaikka tätä tuomiokirkkoa. Se on rakennettu samanlaisista hirsistä kuin monet pohjalaistalot. Kirkko poikkeaa kuitenkin muista rakennuksista siinä, että se on erotettu toisenlaiseen käyttöön. Jumalanpalveluksissa kuulemme saarnatuolista ja lukupulpetista Jumalan sanaa. Sanan välityksellä Pyhä Henki toimii ja synnyttää uskoa. Kastemaljan äärellä ja alttarilla Pyhä Henki tekee työtään erityisellä tavalla, kun Jumala lahjoittaa armon ja pelastuksen lahjan kasteessa. Ehtoollisessa otamme vastaan Pyhän Jumalan, joka kätkee itsensä Kristuksen ruumiiseen ja vereen.

Näitä tilanteita yhdistää se, että niissä ollaan yhdessä. Seurakunta on koolla. Kirkkoon voi tulla hiljentymään yksinkin, mutta kirkon perustarkoitus on, että tänne kokoonnutaan yhdessä. Martti Luther kirjoittaa: ”- – rakennusta tulisi kutsua kirkoksi ainoastaan sen ihmisjoukon vuoksi, joka sinne kokoontuu. Sillä me, jotka kokoonnumme yhteen, rakennamme tai otamme käyttöön kokouksiamme varten erityisen tilan ja annamme huoneelle nimen – -.” (Iso katekismus, kolmannen uskonkohdan selitys.)

Korona-viruksen edetessä on käynyt ilmeiseksi, että kirkko on syvimmältään seurakuntalaisten yhteisö. Kun yhteinen kokoontuminen on käynyt mahdottomaksi tai vaikeutunut, yhteisöllisyyden kaipuu on korostunut. On suurta Jumalan sallimusta, jos voimme jatkossakin kokoontua yhteiseen messuun. Kirkon elämä on yhteisöllistä elämää pyhän äärellä.

Tämä tarkoittaa, että kirkkoon liittyvä pyhyys on olemukseltaan yhteistä pyhyyttä. Uskontunnustuksessa lausutaan joka sunnuntai, että uskomme ”pyhäin yhteyden”. Pyhä Henki yhdistää meidät Jumalaan, toisiimme ja jopa poisnukkuneisiin, perille päässeisiin kristittyihin. Ehtoollinen on pyhä ateria, jossa tämä yhteys on läsnä koko rikkaudessaan – tänäkin iltana. Tällä aterialla pyhä ei ole henkilökohtainen tai ansaittu oikeus, vaan se on pelkästään armoa ja lahjaa. Se on osallisuutta toisiin pyhiin mutta myös pyhiin asioihin, pelastukseen ja Jumalan elämään.

Hyvät kuulijat. Ihminen ei voi väistää elämässään pyhän kohtaamista. Usein se toteutuu henkilökohtaisesti, omassa rauhassa ja hiljaisuudessa. Sen lisäksi on olemassa yhteinen pyhä, joka on vieläpä persoonallinen Pyhä. Tätä Pyhää me emme ehkä osaa edes etsiä. Lohdullista on, että Pyhä kutsuu ja etsii meitä luokseen.

Tällainen ajatus Pyhästä voi kuulostaa radikaalilta, jopa pelottavalta. Pyhä ei olekaan yksityistä ja näkymätöntä vaan yhteistä ja näkyvää. Häntä emme voi estää murtautumasta esiin ja lahjoittamasta armoa ja rakkautta. Jumalan Pyhä Henki toimii hienovaraisesti ja kuunnellen ja tekee lopulta ristin Kristuksen näkyväksi. Kun häneen katsomme, huomaamme Jumalan hyvyyden. Tämä pyhä saa näkyä ja sen tuleekin näkyä, ja siitä saa iloita.

Pyhiinvaellukselle yhdessä

Lopuksi viittaan vielä yhteen yhteisöllisen pyhän harjoittamisen muotoon. Yhteiset pyhiinvaellukset ovat viime vuosina kasvattaneet suosiotaan. Ne ovat erinomaisia esimerkkejä tilanteista, joissa on tilaa hiljentyä mutta joissa myös Pyhä otetaan vastaan ja jaetaan yhdessä.

Täällä Etelä-Pohjanmaalla on viime vuosina aktiivisesti kartoitettu kirkkoteitä. Ympärillämme on pyhiinvaellusreittejä, jotka toivottavat tulevaisuudessa entistä useamman kulkijan matkalle kohti kirkkoa, vastaanottamaan ja jakamaan Pyhän Hengen lahjoja yhdessä. Yksi näistä reiteistä kulkee Lapuanjoelta Simpsiön yli Kyrönjoelle ja Pohjankyrön kirkkoon. Siihenkään ei keskiajalla välttämättä pysähdytty. Jotkut vaelsivat Pohjanlahden yli ja jatkoivat Köli vuoristonkin ylittäen aina Atlantin rannalla olevaan Trondheimiin. Kohteena oli Pyhälle Olaville omistettu tuomiokirkko, Norjan kansallispyhättö. Ystävyyshiippakunnissamme Härnösandissa ja Nidarosissa ollaan parhaillaan elvyttämässä vanhaa vaellusreittiä. Tarkoitus on liittyä tähän hankkeeseen. Ehkäpä vaellusreitit ovat tulevaisuudessa kunnossa, ja mekin voimme lähteä pyhiinvaeltajan matkalle.

© Simo Peura