Saarna Vaasassa diakoniavihkimyksessä

Joh. 12:25-33

Laskiaissunnuntain evankeliumissa Jeesus antaa oppilailleen seuraavan elämänohjeen: ”Joka rakastaa elämäänsä, kadottaa sen, mutta joka tässä maailmassa panee alttiiksi elämänsä, se saa osakseen ikuiseen elämän.” Tämä ohje tuntuu aluksi kovin vaativalta. Samalla kuitenkin aavistamme, että siihen sisältyy syvällinen viisaus. Mihin Jeesus pyrkii ohjeellaan? Miksi oman elämän rakastaminen johtaa vastakkaiseen lopputulokseen, sen kadottamiseen?

Tavoitteleva vai luopuva rakkaus?

Jeesuksen ohjeessa on kysymys siitä, mihin ihmisen sydän kiinnittyy. Rakkaus, jonka Jeesus torjuu, on luonteeltaan omaa hyvää tavoitteleva rakkaus. Se pyrkii pitämään kiinni omastaan. Jeesuksen mukaan tämä ei kuitenkaan johda tavoiteltuun tulokseen. Käy juuri päinvastoin: kun oikein kovasti rakastaa elämäänsä, se pakenee ihmisen ulottuvilta. On vieläpä niin, että mitä kiihkeämmin ihminen yrittää tavoittaa rakastamaansa, sitä kauemmaksi se karkaa. Kokemuksesta tiedämme, että parhaimmillaankin rakkautemme on epätäydellistä ja keskeneräistä.

Ohjeen toinen puoli sisältää vaihtoehdon. Herramme sanoi: ”mutta joka tässä maailmassa panee alttiiksi elämänsä, se saa osakseen ikuisen elämän.” Näillä sanoilla Jeesus johdattaa kuulijoitaan luopumisen tielle. Se merkitsi itsensä alttiiksi asettamista. Luopuminen ei kuitenkaan johda siihen, että ihminen jäisi puille paljaille. Jeesuksen mukaan hän saa tilalle muuta. Antaessaan oman elämänsä alttiiksi pääsee osalliseksi ikuisen elämän lahjasta. Mutta kuka meistä kykenee tällaiseen omastaan luopuvaan rakkauteen?

Jeesuksen kuolema oli omasta luopumista

Evankeliumin mukaan Jeesus pohti edellä kuvattua elämästä luopumista valmistautuessaan ristinkuolemaan. Hän oli juuri tullut Jerusalemiin pääsiäisjuhlille ja aloitti matkan kohti ristiä. Herramme oli ahdistunut ja epäröi kutsumustaan. Epäilysten jälkeen hän kuitenkin suostui ja sanoi: ”Ei! Juuri tähän on elämäni tähdännyt.” Getsemane oli siis jo alkanut. Siksi kuulemamme evankeliumi päättyi toteamukseen, että näin Jeesus ilmaisi, millainen hänen elämänsä päätös oli oleva.

Jeesuksen pohdiskelussa on kysymys siitä, väistääkö edessä oleva ristintie vai antaako oman elämänsä alttiiksi. Väistäminen olisi ilmaus oman elämän rakastamisesta. Se johtaisi kuitenkin elämän kadottamiseen, ja Isän antama tehtävä jäisi täyttämättä. Samalla Jeesuksen toiminta menettäisi merkityksensä. Jos hän sen sijaan laittaisi oman elämänsä alttiiksi, hän eläisi ikuisesti. Ja mikä tärkeintä meille, ylösnousemuksen seurauksena myös hänen oppilaillaan olisi ikuisen elämän toivo.

Jeesuksen pohdiskelu oman elämän rakastamisesta on siten perimmältään hänen sisäistä kamppailuaan ja suostumistaan uhrautuvaan rakkauteen. Tiedämme, että lopulta Jeesus valitsi tämän tien. Hän uhrasi itsensä koko maailman puolesta. Hänen ansiostaan Taivaallinen Isämme ei meitä vihaa, vaan rakastaa ja armahtaa. Jeesuksen ristin vuoksi hän ei hylkää vaan antaa anteeksi. Tämän kaiken Jeesus sai aikaan luopumalla omasta elämästään ja antamalla itsensä alttiiksi. Hinta oli kova. Siksi sanomme, että Jumalan uhrautuva rakkaus syntistä kohtaan ei ole halpaa vaan kallista rakkautta. Tästä rakkaudesta pääsemme osallisiksi, kun uskomme ja turvaudumme Jumalan armoon.

Kutsu seuraajille

Kaikki ei kuitenkaan ole vielä tässä. Jeesus ohjaa myös meidät tuolle ylivoimaiselta ja vaikealta tuntuvalle omasta luopumisen tielle. Tätä tietä hän lähti itse kulkemaan, ja sille tielle hän kutsuu seuraajansa. ”Jos joku tahtoo olla minun palvelijani, seuratkoon minua”, hän sanoi, ja jatkoi: ”Missä minä olen, siellä on oleva myös palvelijani”.

Laskiaissunnuntaina alkaa valmistautuminen hiljaiseen viikkoon, kiirastorstaihin, pitkäperjantaihin ja kaiken tämän läpielettyämme myös pääsiäisaamuun. Paastonaika on ennen muuta oman itsen tutkistelun ja ehkäpä myös sisäisen kamppailun aikaa. Samaan tapaan kuin Jeesuksen maallisen elämänsä loppuvaiheessa. Erona on kuitenkin se, että meistä ei tule maailman Vapahtajaa – olemme hänen seuraajiaan ja oppilaitaan. Mitä Kristuksen seuraaminen on käytännössä?

Paastoon kuuluu yksinkertainen elämäntapa. Se voi ilmetä eri tavoin: esimerkiksi kaikenlaisen kuluttamisen vähentämisenä, kieltäytymisenä tavarasta ja sen tarpeettomasta ostamisesta, kohtuutena ruoassa ja juomassa. Paastoon voi sisältyä oman ajankäytön ja asenteiden arviointi. Parhaimmillaan ulkoiset paastoamisen tavat johtavat sisäisen maailman pohdiskeluihin ja mielen uudistumiseen. Paastonaika on sopiva hetki elvyttää rukouselämä tai päivittäinen raamatunluku. Jos ei muuten, niin vaikka lukemalla Päivän tunnussanasta kaksi raamatunjaetta päivässä.

Paaston aikana jokainen meistä voi kysellä itseltään, kuinka elän lähimmäisteni kanssa. Onko niin, että rakkauttani sävyttää oman hyvän etsintä? Pystynkö luopumaan omastani toisten parhaaksi? Uskallanko asettaa oman etuni alttiiksi ja huolehtia ensin lähimmäisen tarpeista? Eikö tässä ole kyse siitä samasta, mitä Jeesus kohdallaan pohti: ”Joka rakastaa elämäänsä, kadottaa sen, mutta joka tässä maailmassa panee alttiiksi elämänsä, saa osakseen ikuisen elämän.” Miten sinä aiot viettää edessä olevat paastoviikot?

Diakoneiksi

Laskiaissunnuntai on ilon ja kiitoksen päivä, kun kaksi Kristuksen palvelijaa vihitään diakonian virkaan. Se tapahtuu kätten päällepanemisella ja rukouksella. Hetken päästä he tunnustavat yhdessä meidän muiden kanssa yhteisen kristillisen uskomme. Sitten he vastaavat kysymyksiimme. Yksi niistä kuuluu seuraavasti: ”Tahdotteko saamillanne armolahjoilla palvella ihmisiä Kristuksen esikuvan mukaisesti Jumalan kunniaksi ja seurakunnan rakentumiseksi?”

Kysymyksestä käy ilmi, että teillä on diakonian viranhoidossa tarvittavia armolahjoja. Sen lisäksi olette saaneet monipuolisen koulutuksen diakonian tehtäviin. Kaikesta tästä on apua viranhoidossa. Kysymyksestä voi huomata myös diakonian tarkoituksen. Se on ihmisten palvelemista Kristuksen esikuvan mukaisesti. Palveleminen on rakkauden osoittamista Jeesuksen antaman esikuvan mukaisesti. Se on vastedes tehtävänne.

Vihkimyksessä teidät laitetaan sen tien alkuun, jota Kristus lähti itsekin kulkemaan. Hän katsoo teihin, ja sanoo: ”Jos joku tahtoo olla minun palvelijani, seuratkoon minua. Missä minä olen, siellä on oleva myös palvelijani, ja Isä kunnioittaa sitä, joka palvelee minua.” Tällä tiellä te joudutte asettamaan elämänne alttiiksi ja palvelemaan toisia. Toisinaan joudutte luopumaan omastanne ja näkemään vaivaa. Vastoinkäymisiäkin tulee. Niiden keskellä älkää unohtako, että Kristus on teidät virkaan kutsunut ja myös teitä siihen varustaa. Älkää unohtako, että kutsuun kuuluvat myös lupaukset. Kristus lupaa olla kanssanne.

Seurakunnan diakoniatyössä tarvitaan ammattitaitoa. Meidän on kuitenkin hyvä muistaa, että diakonia on jokaisen seurakuntalaisen tehtävä. Sen vuoksi, että jokaisen lähipiirissä on ihmisiä, jotka tarvitsevat lähimmäistensä apua. Diakonian viranhaltijan tehtävä on rohkaista ja kannustaa seurakunnan jäseniä lähimmäisen palvelemiseen. Tämä työ on yhteistä. Vaikka emme rakasta lähimmäistä virkatyönä, se on kuitenkin tehtävämme. Tälle omastaan luopumisen tielle Kristus kutsuu meitä kaikkia. Tähänkin kutsuun pätee evankeliumin lupaus. Kristus sanoo: ”Missä minä olen, siellä on oleva myös palvelijani.” Tämän lupauksen varassa voimme vastata kutsuun turvallisin mielin. Kristus on kanssamme. Aamen.

© Simo Peura