Avauspuhe KLK:n Kirkon missio ja globaali kristinusko -seminaarissa Helsingissä (Simo Peura)

Käsityksemme todellisuudesta pakolaisineen on muuttunut tämän seminaarin suunnittelun ja toteuttamisen ajankohtien välillä. Maailma itsessään ei ole kuitenkaan muuttunut merkitsevällä tavalla. Jo useiden vuosien ajan esimerkiksi KMN:sta oli todettu, että pakolaisuus on yksi globaaleista, ennakoimattomilla tavoilla vaikuttavista ongelmista. Maahanmuuton ja pakolaisuuden kysymykset nousivat tietoisuuteemme kuitenkin vasta sitten, kun Eurooppaan tuli syksyn 2015 kuluessa lähes miljoona pakolaista.

Pakolaisten saapuminen on muistutus kirkolle, että se toteuttaa sille annettua lähetystehtävää aina ajassa ja kontekstissa. Tehtävässä voi menestyä vain, jos toteutus on ajantasaista ja todellisuudentajuista. Miten pakolaisten saapuminen Eurooppaan ja sen laidalle Suomeen vaikuttaa lähetystehtävän hoitamseen?

Maailmanlähetyksessä on tähdennetty jo pitkään mm. seuraavia seikkoja. Ensinnä sitä, että kirkon missio suuntautuu kaikkialta kaikkialle. Huolimatta siitä, että edelleen on olemassa niin perinteisiä lähetysjärjestöjä kuin maita, joissa on suuri kristittyjen enemmistö, on lähetyksen tilanne muuttunut.

Tältä pohjalta olemme korostaneet, että Suomi on lähetyskenttää siinä missä globaalin etelän maat. On ajateltu, että suomalaisten erotessa kirkosta lähetyskenttä on kasvavassa määrin omassa keskuudessamme. Kirkon tehtävä on tavoittaa yli miljoona suomalaista, jotka eivät kuulu mihinkään kristilliseen yhteisöön.

Viime kuukausina edellä kuvattu näkemys on saanut uutta väriä. Maassamme elää kasvava joukko toisin uskovia ihmisiä. Seurakunnissa ympäri maan joudumme kysymään, mitä muslimien ja muiden toisin uskovien saapuminen merkitsee kirkon lähetystehtävän toteuttamiselle.

Toinen viime vuosien korostus on ollut kirkon mission kokonaisvaltaisuus. Se on tarkoittanut sitä, että ihminen kokonaisuudessaan ja eri puolineen on otettava huomioon. Hänen ihmisarvoaan ja inhimillisen elämän edellytyksiään on puolustettava ja parannettava, ja hänelle on myös kerrottava evankeliumi Kristuksesta, joka on tie, totuus ja elämä. Tämä on käytännössä merkinnyt esimerkiksi Tansaniassa niin albiinojen elämisenoikeuden puolustamista ja maan terveydenhuoltojärjestelmän rakentamista kuin evankeliointia kylissä.

Kokonaisvaltaista lähetysnäkyä olemme sanoittaneet luterilaiselle perinteelle tunnusomaisten käsitteiden usko ja rakkaus avulla. Kirkon on toimittava siten, että usko Kristukseen syntyy ja kasvaa. Kirkon on toimittava lähimmäisen rakkauden mukaisesti ja hyväksi. Viime mainittu tarkoittaa elämän inhimillisten edellytysten, oikeudenmukaisuuden ja rauhan edistämistä.

Kymmenien tuhansien turvapaikanhakijoiden saapuminen tekee nyt näkyväksi sen, että lähetys suuntautuu kaikkialta kaikkialle ja että yhtäkkiä keskuudessamme elää marginaaliin joutuneita lähimmäisiä, jotka on kohdattava kokonaisvaltaisesti. Tämä uusi tilanne on kirkolle suuri mahdollisuus. Se on meille mahdollisuus elää todeksi omaa uskoamme ja hengellistä vakaumustamme ja todistaa Kristuksesta ja hänen hyvyydestään. Ajattelen myös, että pakolaiset kohdattaessa kirkon mission kokonaisvaltaisuus joutuu tarpeelliseen testiin.

Kirkko on vastannut turvapaikanhakijoiden saapumiseen noudattamalla periaatetta ”diakonia edellä”. Muiden auttajien rinnalla seurakunnat ja kirkon jäsenet ovat tukeneet vastaanottokeskusten toimintaa. He ovat monin tavoin tehneet parhaansa ja samalla todistaneet kristillisestä uskostaan. Kirkkona olemme puolustaneet pakolaisten ihmisoikeuksia ja oikeutta anoa turvapaikkaa luotamme. Olemme tähdentäneet sitoutumista kansainvälisen oikeuden ja oikeusvaltion velvoitteisiin. Olemme sanoutuneet irti kovasydämisestä kohtelusta, rasismista, vihapuheesta ja väkivallasta. Olemme kantaneet huolta perheenyhdistämisistä ja niiden estymisten vaikutuksista. Toiminta on perustunut kristilliseen vakaumukseen.

Tänään meidän on syytä muistaa, että kristillinen lähimmäisenrakkaus ei rajoitu omaan lähipiiriin, asuinseutuun tai maahan. Pakolaisten saapumisesta huolimatta emme saa unohtaa heitä, jotka haluaisivat paeta taisteluita ja väkivaltaa, mutta eivät siihen pysty. Syyrian ja muiden kriisimaiden lähialueilla tarvitaan edelleen konkreettista apua, kuten ruokaa, terveydenhoitoa ja ihmisten tulevaisuudentoivon ylläpitämistä. Lisäksi on huomattava, että jos pakolaisuuden juurisyyt jätetään hoitamatta, hädänalaisten virta Eurooppaan jatkuu.

Kokonaisvaltaiseen lähetysnäkyyn sisältyy myös uskontojen kohtaaminen. Mitä pidemmän aikaa maahanmuuttajat ovat Suomessa, sitä välttämättömämmäksi käy kulttuurien ja uskontojen kohtaaminen. Ilman sitä kotoutuminen Suomeen tuskin onnistuu. Tarvitaan siis uskontodialogia. Se pakottaa meitä tutkimaan ja arvostamaan omaa hengellistä perinnettämme. Kirkolle, joka toimii sekularisoituneessa, uskonnolliseen neutraaliuteen taipuvassa yhteiskunnassa, muslimien kohtaaminen on mahdollisuus uudistua.

Uskontojen edustajien toisiaan kunnioittavaa vuoropuhelua tarvitaan ennen muuta siksi, että uskontojen rinnakkaiselo toteutuisi rauhanomaisesti. Kenelläkään ei ole varaa uskonnolliseen kiihkoiluun. Tälläkin kohtaa on aiheellista kääntää katse itsemme ulkopuolelle, globaaliin maailmaan. Vaikka Lähi-Itä tunnetaan väkivallan kierteestä, alueelta löytyy myös lukuisia esimerkkejä uskontojen ja niiden kannattajien rauhanomaisesta rinnakkaiselosta. Näitä esimerkkejä meidän tulisi tuntea paremmin ja myös hyödyntää. Ehkäpä ne myös suitsisivat jonkin verran kantasuomalaisten pelkoja ja huolia.

Uskontojen vuoropuhelu vaatii meiltä ajatustyötä. Uskon silti meidän onnistuvan vuoropuhelussa. Hyvä lähtökohta on, että muslimit kääntyvät luottavaisesti kristittyjen puoleen. Tästä kiinnostuksesta on syksyltä 2015 myönteisiä esimerkkejä seurakunnista. Muslimeille kristityt ovat vakaumuksen ihmisiä, koska heillä on Jumala ja pyhät kirjoitukset. Uskonto on niin kristityille kuin muslimeille sitoutumista korkeampaan auktoriteettiin.

Kokonaisvaltaiseen lähetyskäsitykseen sisältyy myös evankeliumin sanoma, Kristuksesta kertominen. Kirkko on olemukseltaan missionaarinen, se on olemassa lähetettynä maailmaan. Olemme olemassa julistaaksemme sanomaa ristiinnaulitusta ja ylösnousseesta Kristuksesta; elämme tästä sanomasta. Uudessa tilanteessa missionaarinen tehtävä on hoidettava taiten. On kysyttävä ja kuunneltava, mitä odottavat ne kymmenet maahanmuuttajat, jotka päättävät sunnuntaina mennä paikalliseen kirkkoon.

On pidettävä huolta myös siitä, että kirkon sanoma ei muodostu välineeksi edistää jotain muuta. Tästä syystä meidän on sanottava selvästi, että kristityksi kääntyminen ei ole toimenpide, jolla edistetään turvapaikan saamista. Jos joku kuitenkin haluaa omaksua kristinuskon, siihen hänellä on täysi oikeus uskonnonvapauden periaatteen mukaisesti.

Kristityksi kääntyminen on iso asia, elämän mittainen sitoumus. Se edellyttää huolellista tutustumista kristinuskoon ja sen ydinvakaumusten omaksumista. Siksi aikuisen kastetta edeltää aikuisrippikoulu. Tästä on pidettävä kiinni myös pakolaisten kohdalla. Tälläkin kohdalla voimme oppia niistä kokemuksista, jotka on saatu globaalissa etelässä ja idässä. Kirkkoa on rakennettu vähä vähältä, kärsivällisesti ja ajan kanssa. Yhä edelleen kirkon tulee luottaa siihen, että evankeliumi Kristuksesta vaikuttaa omalla, sisäisellä voimallaan ja synnyttää uskoa siellä, missä Jumala tahtoo.

Hyvät seminaarin osanottajat. Näillä ajatuksilla toivotan teidät lämpimästi tervetulleeksi tuomiokirkon kryptaan. Seminaarimme juhlistaa Kirkon lähetystyön keskuksen neljän vuosikymmenen mittaista toimintaa. Näkökulman pitäminen globaalin kristinuskon kysymyksissä on merkki siitä, että KLK pyrkii toimimaan ajassa. Olen iloinen siitä, että toimintarakenteen kysymykset voidaan nyt jättää taka-alalle. Voimme keskittyä siihen, mikä on olennaista kirkon missiossa muuttuvassa maailmassa. Hyvä Jumala siunatkoon yhteisen työskentelymme.

© Simo Peura