Saarna Keuruun kirkossa

Evankeliumista Johanneksen mukaan, luvusta 10

Jeesus sanoi:
”Totisesti, totisesti: se, joka ei mene lammastarhaan portista vaan kiipeää sinne muualta, on varas ja rosvo. Se, joka menee portista, on lampaiden paimen. Hänelle vartija avaa portin, ja lampaat kuuntelevat hänen ääntään. Hän kutsuu lampaitaan nimeltä ja vie ne laitumelle. Laskettuaan ulos kaikki lampaansa hän kulkee niiden edellä, ja lampaat seuraavat häntä, koska ne tuntevat hänen äänensä. Vierasta ne eivät lähde seuraamaan vaan karkaavat hänen luotaan, sillä ne eivät tunne vieraan ääntä.”
Jeesus esitti heille tämän vertauksen, mutta he eivät ymmärtäneet, mitä hän puheellaan tarkoitti. Siksi Jeesus jatkoi:
”Totisesti, totisesti: minä olen lampaiden portti. Ne, jotka ovat tulleet ennen minua, ovat kaikki olleet varkaita ja rosvoja, eivätkä lampaat ole kuunnelleet heitä. Minä olen portti. Se, joka tulee sisään minun kauttani, pelastuu. Hän voi vapaasti tulla ja mennä, ja hän löytää laitumen. Varas tulee vain varastamaan, tappamaan ja tuhoamaan. Minä olen tullut antamaan elämän, yltäkylläisen elämän.”

SAARNA

Miten sinä reagoit, kun näet tien varrella lammaslauman? Itselleni se on ainakin niin harvinainen näky, että kiinnitän siihen huomion ja hoksautan rouvaakin, jos hän sattuu olemaan mukana.  Tarkistin, että Suomessa on kaikkiaan noin 600 lammastilaa ja noin 150 000 lammasta. Lammassektori on verrattain pieni suhteessa muihin lihantuotantosektoreihin ja jonkun maanviljelijän kanssa jutellessani hän totesi, että todella taitava on se, joka saa tuon tuotantopuolen menestymään.

Lammaslaumassa on toisaalta jotain hellyyttävää. On mukava seurata lauman toimintaa ja liikehdintää. Omalla paikkakunnallakin on yleistynyt kesäiset lammaslaumat kaupungin omistamilla pelloilla tai ranta-alueilla ja käymme niitä lastenlasten kanssa ihailemassa. Sitten on kuitenkin välillä lehdissä ikäviä kuvia siitä, kun sudet ovat päässeet tekemään tuhojaan lammaslauman keskelle.

Lammas on sudelle sopivan kokoinen ja puolustuskyvytön saaliseläin, jonka taipumus kerääntyä ahdistettuna laumaksi ja lamaantua tekee siitä helpon uhrin. Lisäksi lampaat ja nautakarja laiduntavat Suomessa kesäisin kevyesti aidatuilla, suurilla laitumilla, jotka saattavat sijaita kaukanakin pihapiiristä. Ne ovat susille herkullisia kohteita. Eräs lampuri kuvaakin ammatinharjoittamisen tilaa toivottomaksi susireviirialueen tihenevän susikannan myötä.

Lampaat ovat tuttuja Raamatun kertomuksista tai pyhäkoulutauluista, mutta silloin tällöin niihin törmää tämänkin päivän maailmassa. Vaikka toisaalta muistan, kuinka opiskelujen saarnakoulutuksessa opettajamme totesi: ”pois pyhän maan pässien keskeltä tämän päivän tietoyhteiskuntaan…” Viivytään nyt kuitenkin vielä hetkinen lampaiden parissa.

Myös paimen on Raamatun kertomuksissa usein toistuva ammatti tai vertauskuva sekä Vanhassa- että Uudessa testamentissa. Monet Vanhan testamentin tunnetuista henkilöistä toimivat paimenina. Heitä olivat niin Mooses kuin Daavidkin. Paimenet olivat myös Jeesuksen syntymän ensimmäisiä todistajia, vaikka olivatkin omana aikanaan halveksittuja, koska eivät voineet työnsä takia elämään juutalaisten säädösten mukaan.

Israelissa lampaat vietiin yöksi turvaan lammastarhaan, jolla oli oma vartijansa niin varkaiden kuin petojenkin varalta. Aamulla paimen tuli hakemaan omansa viedäkseen ne laitumelle. Tavallista oli, että paimen kykeni luettelemaan nimeltä jokaisen lampaansa. Siksi lampaat myös tunnistivat paimenensa.

Jeesus kuvaa itseään myös lammastarhan portiksi. Toisaalla hän sanoo: ”Ei kukaan voi tulla Isän luo muuten kuin minun kauttani”. Näin hän samalla osoittaa, miten Jumalan valtakunta ja sinne pääseminen kiteytyy Kristukseen. Vain hänen kauttaan kulkee tie Jumalan yhteyteen. Hänen ristinkuolemansa ja ylösnousemuksensa on portti Jumalan valtakuntaan.

Lampailla ei ole kovin hyvä näkö. Kuulo niillä on sen sijaan hyvä. Niinpä ne kuulevat ja tuntevat oman paimenensa äänen ja osaavat seurata häntä. Evankeliumi antaa kauniin kuvan siitä, kuinka paimen tuntee lampaansa nimeltä ja ne tuntevat oman paimensa äänen ja seuraavat häntä. Miten tämä toteutuu tai voisi toteutua seurakunnissamme. Minkä kokoinen olisi se lauma, jonka paimen oppisi tuntemaan näin hyvin. Usein taitaa olla niin, että evl kirkossa yhden papin vastuulle kuuluu keskimäärin 2-3000 seurakuntalaista. Siinä on oppimista, että tuntisi kaikki lampaat nimeltä. Pitkään samalla paikkakunnalla asunut pappi voi jossakin määrin päästä tähän tavoitteeseen. Toisaalta voi miettiä, mikä olisi ihannekoko seurakunnalle tai jumalanpalvelusyhteisölle, että paimen näin tuntisi laumansa ja osaisi vastata hyvin sen tarpeisiin – tai että lammas tuntisi riittävän hyvin paimenen, että uskaltautuisi juttusille asioidensa kanssa.

Kirkossamme käytössä oleva pastori-nimitys tulee latinan vastaavasta sanasta ja se tarkoittaa paimenta. Taustalla on kreikan poimen-sana, joka Raamatussa tarkoittaa seurakunnan kaitsijaa. Pappisvihkimyksen yhteydessä rukoillaan: ”Vahvista armollasi seurakuntaasi ja anna sille uskollisia paimenia ja opettajia”. Pastorin tehtävä on ylimmäisen paimenen, Kristuksen, seuraajana jatkaa tätä kaitsentatehtävää. Paimen johtaa laumaa ravinnon äärelle. Hänen tulee erityisesti kiinnittää huomiota sairaisiin ja heikkoihin lampaisiin tai niihin, jotka eivät muuten pysy lauman tahdissa. Hänen tulee varjella laumaa petojen hyökkäyksiltä ja vahtia, ettei portista tule laumaa tuhoavia kulkijoita. Hänen tulee etsiä kadonneita lampaita.

Myös piispan symboleihin kuuluu paimenen varuste, sauva. Piispanvihkimyksessä vihkivä piispa, Suomessa yleensä arkkipiispa, ojentaa sauvan vihittävälle piispalle. Symbolisesti sauvaa on tulkittu niin, että sen yläpään lenkillä voi vetää ja nostaa uupuneita, alapään piikillä antaa vauhtia veltoille ja pitkällä varrella karkottaa petoja. Oikeasti en ole sillä ketään pappia tai seurakuntalaista tökkinyt, mutta tämä on sen vertauskuvallinen tarkoitus… Perinteisesti piispa käyttää sauvaa vain omassa hiippakunnassaan, piispan valta kun on rajoitettu kullakin omaan hiippakuntaan. Muutenkin piispansauvaa käytetään vain jumalanpalveluksissa, yleensä kirkkoon tullessa ja siellä poistuessa sekä siunausta luettaessa. Käytän sitä myös pappisvihkimyksessä tai papin virkaanasettamisessa siunatessa vihittäviä tai virkaanasetettavia, kuten tänään. Myös piispantarkastuksien messujen varusteisiin piispansauva siis kuuluu.

Seurakunta on kautta historian joutunut kohtaamaan myös omat sutensa, viholliset, jotka pyrkivät hajottamaan ja tuhoamaan lauman. Niitä on voinut tulla ulkopuolelta tai lauman sisältä. On ollut niitä, jotka vainoavat kristittyjä ja haluavat tuhota heidät. On ollut vääriä opettajia, jotka tuovat kirkon sisään Raamatulle vierasta opetusta ja näin hajottavat laumaan. Siksi paimenen eli papin tehtävä on tärkeä, että hän pitää esillä oikeaa opetusta ja valvoo seurakuntaa harhaopeilta. Se kuuluu myös piispan tehtäviin. Tärkeätä on myös meidän paimenten kuunnella ylimmän paimenen ääntä. Hän tuntee omansa ja hänen omansa tuntevat hänet. Hänen äänessään kuuluu totuuden ja rakkauden sointi. Joskus ääni voi varoittaa tai kehottaa, usein se rohkaisee ja tukee, mutta aina siinä on rakkauden sointi. Siitä sen tunnistaa. Tätä ääntä meidän kannattaa kuunnella.

Lopulta pedolla ja paimenella on aivan päinvastainen päämäärä. Peto, vaikka olisi pukeutunut valkoiseen pukuun tai lammasten vaatteisiin, tähtää lopulta lauman hajottamiseen ja lampaiden tuhoamiseen. Paimenen suurin päämäärä on pitää lampaat elossa ja lauma yhdessä ja auttaa ne lopulliseen pelastukseen.

Paimenpsalmi 23 on monille yksi tutuimmista raamatunkohdista ja Pipliaseuran vastikään julkaisema uusi käännös antaa siihen uusia sävyjä. Luen siitä muutaman alkujakeen: ”Jumala on minun paimeneni, minulta ei puutu mitään. 2Hän antaa minun levätä niityillä, viheriöivän ruohon keskellä, hän vie minut lepäämään veden äärelle. 3Hän antaa minulle uutta voimaa ja pitää minut uskollisesti oikealla reitillä, sillä hän on nimensä veroinen”. Voi tuntua oudolta kuunnella tuttua kohtaa uusin sanoin, mutta eikö toisaalta anna siihen vielä lisää syvyyttä ja rikkautta. Voitte netissä tutustua muidenkin psalmien uusiin käännöksiin Pipliaseuran nettisivuilla.

Hyvät seurakuntalaiset! Tänä viikonloppuna olemme saaneet piispantarkastusseurueella tutustua tämän paikkakunnan elämään ja seurakunnan toimintaan monipuolisesti. Täällä teitä seurakuntalaisia palvelee iso joukko paimenia ohjaten, tukien ja ruokkien teitä. Saatte myös monet seurakuntalaiset itse olla tässä tehtävässä mukana omilla lahjoillanne. Myös siellä kodeissa ja kouluissa ja muissa paikoissa tarvitaan hyviä paimenia. Sen lasten ja nuorten pahoinvointi paljastaa. Kohtaamista, välittämistä, ohjaamista, rakkautta.

Näin myös Herra itse hoitaa ja paimentaa meitä, että kerran olisi yksi lauma ja yksi paimen siellä taivaan viheriäisillä niityillä ja perillä tämän matkan jälkeen. Siihen asti – kuunnelkaamme hyvän paimenen ääntä ja seuratkaamme häntä. Hän johtaa meitä kaikkien vaiheiden läpi perille asti. Hän lupaa: ”Minä tunnen lampaani ja ne tuntevat minut”.

Lausumme uskontunnustuksen seuraavan virren jälkeen yhdessä tehtävään siunattavien kanssa.

Matti Salomäki