Saarna pappisvihkimyksessä Lapualla

Joh. 3:16-21

Helluntai, kirkon syntymän muistojuhla, sopii hyvin päiväksi, jona vihitään uusia pappeja virkaan. Mutta mikä on se kirkko, jonka palvelukseen olette nyt sitoutumassa loppuelämänne ajaksi? Millaiseen virkaan olette ryhtymässä?

Vierailu kyläkirkossa

Huhtikuun lopulla vierailin ystävyyskirkossamme Saksassa. Kiertelimme Wittenbergin seudulla, uskonpuhdistuksen syntysijoilla, tutustumassa seurakuntaelämään. Sota, Itä-Saksan kommunistiaika ja sen jälkeinen kapitalismi ovat jättäneet jälkensä. Yksi pappi joutuu hoitamaan 10 kylää ja seurakuntaa kirkkoineen. Seurakuntalaisten kokonaismäärä lasketaan silti vain sadoissa.

Isäntämme veivät meidät kylään, jossa oli rauniokirkko. Kunnostustyötä oli tehty jo vuosia. Kirkko oli rakennettu keskiajalla. Viime vuosikymmenet sitä oli käytetty varastona. Katto oli osin romahtanut ja purettu pois. Kellotornia oli vahvistettu. Työtä oli vielä paljon jäljellä. Seurakunnassa oli kahdeksan jäsentä. Onneksi muut kyläläiset osallistuivat korjaustoimiin.

Pidimme rukoushetken kivisten seinien sisäpuolella, avoimen kevättaivaan alla, alttarin paikalla. Pappi kutsui kirkkoaan pyhäksi ja haavoitetuksi. Se oli kirkko edelleen, kerran tehtäväänsä pyhitetty. Mutta samalla pahasti vaurioitunut ja särkynyt.

Millaisen kirkon palvelukseen olette tulossa?

Tämän saarnan päätteeksi siirrytte alttarille ja tunnustatte uskonne yhdessä seurakunnan kanssa. Käytämme Nikean tunnustusta. Se on kristillisen kirkon päätunnustus: omaksuttu niin idän kuin lännen kirkoissa. Nikean tunnustuksen mukaan kirkko on yksi, pyhä, apostolinen ja katolinen, kaikkialle ulottuva. Tästä syystä saksalainen pappi kutsui raunioina olevaan kyläkirkkoa edelleen ja kaikesta huolimatta pyhäksi.

Mutta mihin kirkon pyhyys perustuu? Tuskinpa ainakaan sen jäseniin. Jos meitä kirkon jäseniä ryhtyy tarkkaamaan, niin pyhyyttä voi olla vaikea löytää. Silti, jäsenistään riippumatta, kirkko on pyhä. Kirkon pyhyys perustuu sen Herran, Kristuksen, pyhyyteen. Hän on Jumala ja sellaisena pyhä. Hän on läsnä kirkossaan sanan ja sakramenttien kautta. Ja Kristuksen Henki johtaa, ohjaa, puolustaa, auttaa ja lohduttaa kirkkoaan.

Kirkon pyhyys merkitsee sitä, että se ei ole lähtöisin tästä maailmasta. Kirkko on Jumalan Hengen luomus. Se on paljon enemmän kuin ulkoiset rakenteet, työntekijät, rakennukset, budjetit, toiminta ja mielipiteet. Kirkolla on myös tehtävä. Se muistuttaa pyhän kolmiyhteisen Jumalan olemassaolosta ja tahdosta.

Tämän päivän evankeliumissa kirkon tehtävä on kiteytetty ytimekkäästi. Monet meistä osaavat pienoisevankeliumin ulkoa: ”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.” (Joh. 3:16) Tässä maailmassa kirkko julistaa Jumalan uhrautuvan rakkauden sanomaa: ei mitä tahansa rakkauden sanomaa, vaan itsensä uhriksi antavan rakkauden sanomaa. Niin teki tuo saksalainen pappikin puhuessaan kirkkonsa raunioiden keskellä.

Kirkon särkyneisyys

Pyhyyden rinnalla tai oikeastaan sen peitteenä kirkolla on ihmiskasvoinen puolensa. Saksalainen pappi kutsui sitä kirkon haavoittuneisuudeksi tai särkyneisyydeksi. Kirkolla on puutteensa, vammansa ja keskeneräisyytensä. Se ei ole valmis, hyvin kunnostettu, eheäksi tehty, seiniltään luja, kaunistettu ja täydellinen. Te olette tulossa tällaisen, haavoitetun ja toisinaan jopa häväistyn kirkon palvelukseen.

Kirkon haavoittuneisuus on kuitenkin sen elämän näkökulmasta merkityksellistä. Miksi? Kaikki palaa lopulta siihen, millainen kirkon Herra, Jeesus Kristus, on.

Kirkon olemusta kuvataan vertaamalla sitä Kristuksen ruumiiseen. Kiirastorstain ja pitkäperjantain jälkeen Kristuksen ruumis oli häväisty, haavoilla ja runneltu. Pääsiäisen jälkeen oppilaat tunnistivat Herransa juuri hänen käsissään olevista naulojen jäljistä ja hänen kylkeensä osuneen miekan pistosta. Näitä jälkiä Kristus kantaa siihen asti, kunnes kaikki on tehty uudeksi. Hän elää keskuudessamme runneltuna ja kärsivänä Kristuksena. Tähän viittaa pienoisevankeliumi puhuessaan Jumalan rakkaudesta. Rakkautensa vuoksi Isä antoi ainoan Poikansa, luopui hänestä, jotta me emme joutuisi kadotukseen vaan pääsisimme iankaikkiseen elämään.

Olette siis tulossa sellaisen kirkon palvelukseen, joka on särkynyt ja haavoitettu. Olette tulossa kirkon palvelukseen, joka julistaa Kristuksen haavojen ja särkyneisyyden kautta Jumalan mittaamatonta rakkautta.

Myös kirkon jäsenet ovat särkyneitä

On toinenkin syy siihen, miksi kirkko on haavoitettu. Haavoitetussa ja keskeneräisessä kirkossa on tilaa särkyneelle ja vammojensa kanssa kamppailevalle ihmiselle. Haavoitettu kirkko on kuva kirkon jäsenistä.

Luterilaisessa perinteessä kirkkoa kutsutaankin sairasten majataloksi. Kristus puolestaan on Laupias samarialainen. Hän kantaa kirkkoon tien varsilta löytämänsä särkyneet, pahoinpidellyt ja sairaat. Majatalon hoitaja saa tehtävän huolehtia heistä. Hänellä on hallussaan lääkkeet, joita hän käyttää särkyneiden hoitamiseen.

Kun menette työhön seurakuntaan, teidän tulee tarkoin muistaa, millaisia me kirkon jäsenet olemme. Olemme haavoitettuja, keskeneräisiä ja syntisiä. Kuten Johannes päivän evankeliumissa karusti toteaa, teemme myös pahaa. Emme aina suinkaan valitse valoa vaan myös pimeyden. Meitä kasteessa valon tielle lähteneitä tulee sen vuoksi jatkuvasti hoitaa anteeksiantamuksen sanomalla. Vain siten jaksamme uskoa Jumalan armoon ja luottaa siihen, että Herramme uhrautuminen riittää.

Tarvitsemme myös elämäämme ja kristilliseen kilvoitukseen voimaa. Sitä saamme Jumalan sanasta ja ehtoollisen sakramentista. Keskeneräisten vaeltajien matkaravinto synnyttää uutta elämää. Silloin huomaamme lähimmäisen ja hänen tarpeensa. Ohjatkaa sen tähden majatalossa hoidettavia kärsivällisesti lähimmäisten luo. Rakentakaa kirkkoa, jossa särkyneet huolehtivat toisistaan. Kun asetutte heidän rinnalleen ja olette itsekin särkyneitä, Kristuksen pyhyys ja rakkaus alkavat valaista ja tulla näkyviksi.

Rukoushetken ajan rauniokirkon alttarin kohdalla paloi kynttilä. Maahan oli laitettu risti, ja ruukussa kasvoi värikkäitä kukkia. Ne olivat valon ja uuden elämän tunnusmerkkejä tuossa rauniokirkossa. Pyhä Jumala siunatkoon palvelutyönne. Aamen.