Rakkauden kylvötyöhön lähetetyt

Luuk. 8:4-15

Hankimme viime keväänä kasvihuoneen. Sen kokoaminen olikin yllättävän kova urakka, mutta tulihan siitä valmista kun aikansa ahersi. Ostimme sinne valmiit taimet ja saimme nauttia tomaateista ja muusta sadosta pitkälle syksyyn. Mutta jos ensi kesäksi haluaa kasvattaa taimet itse, kohta pitää olla jo asialla. Kasvun ihmettä on hieno seurata joka kevät ja kesä uudelleen! Moni seuraa sitä ainakin pienimuotoisesti kylväessään pääsiäiseksi rairuohoa. Vaikka monenkaan elämä ei enää ole suoraan maan kasvusta kiinni, luonnon tapahtumien seuraaminen varsinkin keväällä on innostavaa. Ja lopulta maan kasvusta me olemme kovasti riippuvaisia edelleen.

Ympäristöasiat ovat nousseet viime vuosina voimakkaasti esiin, varsinkin kun on huomattu, miten ympäristömme muuttuu ja ilmasto lämpenee ja erilaiset erityiset sääilmiöt voimistuvat. Vaikuttaa, että ainakin osa muutoksista on osin meidän itse aiheuttamia. Tämän kaikkia maapallon asukkaita koskevan todellisuuden kohtaaminen ahdistaa varsinkin nuoria, joiden tulevaisuuden elinolosuhteista on kyse.

Ihmiselle annettiin tehtäväksi viljellä tätä maata ja nauttia sen hedelmistä, mutta myös varjella sitä. Synti on vääristänyt ihmisen elämää monella tavalla, niin suhde Jumalaan kuin lähimmäiseen ja luontoonkin on vääristynyt. Tämänkin ajan ilmastokeskustelujen keskellä on hieno seurata Jeesuksen toimintaa ja opetuksia, hänellä oli jotenkin luonteva suhde luontoon ja sen ilmiöihin. Hän kulki paljon luonnon keskellä ja seurasi sen tapahtumia ja käytti luontoa havaintovälineenä puheissa ja opetuksissa. Ei hän tehnyt luonnosta jumalaa, mutta muistutti, että Jumala on sen luoja ja ylläpitäjä.

Kylväjävertaus kuuluu tuttuihin Raamatun vertauksiin. Siinäkin Jeesus sovelsi käytäntöön sitä, minkä kaikki tiesivät. Israelin karussa maaperässä täytyi tarkkaan katsoa, mihin siemeniä kannatti kylvää, että saisi satoa. Niinpä siemen kohtasi monenlaista maaperää, tien laitaa, kalliota, ohdakkeista maata ja hyvää maata. Vertauksen sovelluksessa siemen tarkoitti Jumalan sanaa, sitä, josta ensimmäisessä lukukappaleessa sanottiin: ”niin käy myös sanan, joka minun suustani lähtee: se ei tyhjänä palaa vaan täyttää tehtävän, jonka minä sille annan, ja saa menestymään kaiken, mitä varten sen lähetän” (Jes 55). Jumalan sanassa on elämä itsessään ja se synnyttää uskoa, mutta sekin tarvitsee hyvän maaperän kasvaakseen satoa. Jumalan sanan lukeminen kuuluu jokaiseen jumalanpalvelukseen ja toimitukseen, mutta sitä kannattaa lukea itsekseenkin.

Maaperä kuvaa meitä ihmisiä ja niitä erilaisia tilanteita, missä olemme. ”Tien laitaan pudonnut siemen tarkoittaa ihmisiä, jotka kuulevat sanan mutta joiden sydämestä Paholainen heti tulee ottamaan sen pois, jotta he eivät uskoisi ja pelastuisi”. Toisinaan sana kohtaa heti torjunnan. Se tuntuu liian vanhanaikaiselta tai vaativalta tai epärealistiselta – ja niin se ei saa sen enempää sijaa ajatuksissa ja elämässä vaan häviää saman tien.

”Kalliolle pudonnut siemen tarkoittaa niitä, jotka sanan kuullessaan ottavat sen iloiten vastaan mutta uskovat vain hetken aikaa. Heillä ei ole juurta, ja niin he koetukseen joutuessaan luopuvat”. Julistettu sana voi herättää myönteisiä tunteita ja jopa innostusta, mutta se jää vai pinnalliseksi kokemukseksi ja niin se ilman juurta ja koetusten paineessa kuivahtaa vailla kasvua.

”Ohdakkeisiin pudonnut osa tarkoittaa niitä, jotka kuulevat sanan mutta sitten tukahtuvat elämän huoliin, rikkauteen ja nautintoihin”. Tämä kuvaa tänäkin päivänä tuttua asetelmaa, jossa kylvetty sana joutuu kilpailutilanteeseen: on niin monia muitakin mielenkiintoisia ja aikaa vieviä asioita, että ne vievät voiton ja jälleen sanan siemen tukahtuu ja muut asiat saavat elämässä ensimmäisen sijan.

Mutta sitten on vielä yksi maaperä: ”Mutta hyvään maahan pudonnut siemen tarkoittaa niitä, jotka sanan kuultuaan pysyvät siinä puhtain ja ehein sydämin ja kestävinä tuottavat satoa.” Aina sanan siemen löytää jostakin myös hyvää maaperää, niitä, jotka kuulevat, mutta myös ottavat todesta sanan ja elävät sen mukaisesti. Näissä ihmisissä sanan siemen tuottaa satoa, uskoa, toivoa ja rakkautta ja muita Hengen hedelmiä.

Eikö niin, että omaakin sydän tarkkaillessa nuo kaikki maaperät tuntuvat tutuilta. On tilanteita ja elämänvaiheita, joista voi tunnistaa itsensä tien laidaksi, kallioksi, ohdakkeiseksi pelloksi, mutta ehkä joskus sana on myös erityisellä tavalla kolahtanut kohdalleen ja osunut maaliin, uskon on vahvistunut, armo kirkastunut ja toivo auennut.

Kirkon nelivuotiskertomuksessa suomalaisten uskonnollinen identiteetti on ryhmitelty neljään erilaiseen ryhmään. Sieltä löytyy uskovat, kulttuurikristityt, etsijät ja uskonnottomat. Voisiko siinäkin nähdä neljä erilaista maaperää. Jumalan sanan siementä on kylvetty kotona, koulussa, seurakunnassa ja mediassa ja se on kohdannut erilaista maaperää. Tällaisen todellisuuden keskellä me tänäänkin elämme. Vaikka Jumalan sana on elävää ja voimallista synnyttämään jopa kuolleesta elävän, se kuitenkin kasvaa satoa vain osuessaan hyvään maaperään. Mutta toisaalta juuri siksi kirkko toimii tässäkin ajassa julistaen ja palvellen, että kaikki eivät vielä tai enää usko. Missionaarinen kirkko etsii kadonneita ja auttaa apua tarvitsevia ja välittää näin Jumalan rakkautta sanoi ja teoin.

Kirkon toimintaan on alusta asti kuulunut julistuksen ohella rakkauden palvelu, diakonia. Jo alkuseurakunnassa nämä molemmat kuuluivat yhteen ja toisaalta molempia tehtäviä varten erotettiin tietyt henkilöt vastaamaan niistä. Jeesuksen oma toiminta osoittaa, että uskon on tarkoitus toteutua myös tekoina. Jeesus paransi sairaita, tuki syrjäytyneitä, osoitti arvoa muiden hylkäämille, huomasi yksinäiset ja näki ihmisten hädän – mutta julisti myös syntejä anteeksi ja kertoi Jumalan valtakunnasta.

Näin meidän tulee toimia tänäkin aikana. Diakonia on kuin Jumalan ennakoiva armo, joka etsii ihmistä jo silloin kun hän vielä itse on kadoksissa ja kenties Jumalan vihollinen. Diakoniaa ei suunnata vain seurakunnan jäsenille, vaan kaikille apua tarvitseville. Vaikka sydän tai korvat olisivat kiinni Jumalan sanalle, rakkauden kieltä yleensä kaikki ymmärtävät. Ehkäpä sitä kieltä on tänä aikana vahvistettava, kun yhä useampi toteaa, ettei usko kuin kirkko opettaa tai ei halua sitoutua kirkon julistukseen. Diakoniakin on sitä kylvötyötä, joka kantaa satoa aikanaan. Se, joka saa kokea ehdotonta rakkautta, ei voi jäädä kylmäksi, vaan hänenkin täytyy pian osoittaa samaa asennetta toisia kohtaan. Näin Jumalan valtakunta etenee keskellämme. Olisiko se sitten missionaarista diakoniaa.

Hyvät diakonian virkaan vihittävät! Te joudutte kohtaamaan monenlaista kylvömaata, kun lähdette toteuttamaan tehtäväänne. Joudutte kohtaamaan monenlaista asennetta kirkkoa kohtaan ja sen julistamaa sanomaa kohtaan. Myös palvelutyötänne voidaan arvostella. Teidän erityisenä tehtävänä on olla Kristuksen rakkauden välittäjinä usein hyvin konkreettisella tavalla ja välittää ihmisistä sillä agape-rakkaudella, jolla Jumala meitä katsoo: tuo rakkaus ei perustu siihen, miten rakastettavia sen kohteet ovat, vaan se rakastaa sitäkin, missä ei ole inhimillisesti ajatellen mitään rakastettavaa. Siihen Jumala antaa teille voiman ja rakkauden!

Sen lupauksen Jeesus antoi teillekin jo kastehetkellä. Tänään se lupaus kuullaan jälleen. Kun hän antoi tehtävän ja lähetti matkaan hän myös antoi lupauksen: ”Minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti”. Näin hän sulkee teidät ja meidät kaikki lupauksensa, armonsa ja varjeluksensa suojaan. Se on hyvä muistaa erityisesti silloin, kun työ tuntuu turhalta, raskaalta ja toivottomalta. Tärkeä on saada itse kokea Jumalan ehdoton rakkaus ja armo, niin sitten sitä voi jakaa eteenpäin toisille ja jaksaa kohdata vaativiakin tilanteita ja asiakkaita sillä kärsivällisyydellä ja rakkaudella, mistä 1 Kor 13 sanotaan: ”Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä, …kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii”.

Te olette kohtaajia. Saatte olla Kristuksena lähimmäisille, kuten Luther osuvasti kuvaa: ”Oikeata ja kristillistä työtä on se, että vajotaan ja kääriydytään syntisen mutaan yhtä syvällä kuin hän siinä on, otetaan hänen syntinsä kannettavaksi, kieritään hänen kanssaan siitä ulos ja menetellään aivan kuin lähimmäisen synti olisi oma. –Kristillisessä rakkaudessa pyritään tekemään köyhistä, heikoista ja sairaista hyviä, vanhurskaita ja pyhiä. Aivan niin kuin Kristus on tehnyt jokaiselle kristitylle.” (Kirkkopostilla)

Tähän rakkauden kylvötyöhön teidät tänään lähetetään!

Piispa Matti Salomäki