"Rakkaus on sanoja ja tekoja"

Rakkaat ystävät, rakastakaamme toisiamme, sillä rakkaus on Jumalasta. Jokainen, joka rakastaa, on syntynyt Jumalasta ja tuntee Jumalan. Joka ei rakasta, ei ole oppinut tuntemaan Jumalaa, sillä Jumala on rakkaus. Juuri siinä Jumalan rakkaus ilmestyi meidän keskuuteemme, että hän lähetti ainoan Poikansa maailmaan, antamaan meille elämän. Siinä on rakkaus – ei siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä, että hän on rakastanut meitä ja lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi.

Rakkaat ystävät! Kun Jumala on meitä näin rakastanut, tulee meidänkin rakastaa toisiamme. Jumalaa ei kukaan ole koskaan nähnyt. Mutta jos me rakastamme toisiamme, Jumala pysyy meissä ja hänen rakkautensa on saavuttanut meissä päämääränsä.”

Rakkaus on sanoja ja tekoja. Jumalan rakkaus kohdistuu myös sitä kohti, missä ei itsessään ole mitään rakastettavaa. Jumala on rakkaus. Hän haluaa rakastaa myös meidän kautta.

Hyvät kirkkoillan osanottajat, Kristuksessa rakkaat sisaret ja veljet!

Kun kuuntelee suomalaisia iskelmiä, voi kuulla monta kertaa imelästi lauletun sanan rakkaus, niin että lopulta siihen voi jo turtua ja kyllästyä. Rakkaudesta on tehty tuhansia lauluja ja iskelmiä ja uusia syntyy. Mitä se rakkaus on, josta he laulavat? Se kertoo siitä kaipauksesta, joka meillä ihmisillä on ja joka usein joutuu pettymään ja jäämään vastausta vaille. Jokaisen on helppoa tunnistaa tuollaisia tunteita.

Äskeisessä raamatunkohdassakin lausuttiin moneen kertaan sana rakkaus, yhteensä 14 kertaa.

Siinä ei kuitenkaan puhuttu pettyneestä tai petetystä rakkaudesta eikä vastausta vaille jääneestä rakkaudesta. Siinä ei puhuttu ihmisten tunteista ja kokemuksista, vaan Jumalan rakkaudesta. Koko kohdan ydin on oikeastaan nuo tutut sanat: ”Jumala on rakkaus”. Se kertoo paljon Jumalan olemuksesta ja luonteesta.

Alkukieli eli kreikan kieli on tuossa kohdassa monipuolisempi kuin suomen kieli. Siinä käytetään rakkaudesta kaiken aikaa sanaa agape, joka tarkoittaa aina pyyteetöntä, jumalallista rakkautta.

Meidän ihmisten rakkaus on usein omaa etua ajavaa ja omaa hyvää etsivää. Jumalan rakkaus on perusluonteeltaan toisenlaista, se ei lopu siihen, kun rakkauden kohde ei enää olekaan viehättävä ja puoleensa vetävä, vaan se kohdistuu jokaiseen riippumatta siitä, miten sen kokee ansainneensa.

Puhe rakkaudesta on helposti aika abstraktia, jos ei ole mitään, miten se konkretisoituu. Se on puhetta tunteista ja tunnelmista, jostakin häilyvästä ja vaihtelevasta. Jumalan rakkaus konkretisoitui siinä, että hän lähetti oman Poikansa tänne maailmaan. Sen tiivistää tuttu pienoisevankeliumi.

Rakkautta on, että Jeesus tuli taivaasta tänne maan päälle, että hän tuli jakamaan ihmisen kärsimystä ja taakka, että hän suostui tuomittavaksi ja kuolemaan ja että hän ylösnoustuaan ja taivaaseen astuttuaan ei sittenkään jättänyt meitä yksin vaan lupasi olla kanssamme. Jumalan rakkaus Kristuksessa ei ollut vain sanoja, vaan tekoja, aina ristille asti.

Raamatunkohdan loppuosa vetoaa meihin: ”Rakkaat ystävät! Kun Jumala on meitä näin rakastanut, tulee meidänkin rakastaa toisiamme”. Jumalan rakkaus antaa meille esimerkin. Meidän tulee laittaa hyvä kiertämään. Jos Jumala on rakastanut meitä, meidän tulee rakastaa myös toisia ihmisiä. Jos Jeesus kärsi meidän puolesta, tulee meidänkin olla valmiita kärsimään toisten puolesta. Jos Jeesus auttoi sairaita ja hylättyjä ja murheellisia, tulee meidänkin tehdä samoin. Jokainen, joka rakastaa on syntynyt Jumalasta ja tuntee Jumalan. Joka ei rakasta ei ole oppinut tuntemaan Jumalaa. Sillä Jumala on rakkaus. Näin Jumalan valtakunta käy toteen jo täällä, kun rakastamme toisiamme.

Meidän ei tarvitse tehdä näin siksi, että saisimme Jumalalta palkan, vaan siksi, että olemme jo saaneet. Hän antaa joka päivä niin paljon hyvää meille aivan armosta, ajallista hyvää ja hengellistä hyvää eli armoa ja anteeksiantamusta. Siksi meidän tulee jakaa sitä hyvää eteenpäin. Tästä näimme hyvän esimerkin vaatepankin toiminnassa. Joka päivä tulee uusia auttamisen mahdollisuuksia eteemme.

Mitä Jumalan rakastaminen on? Siihen Johannes vastaa kirjeessään näin: ”Sitähän Jumalan rakastaminen on, että pidämme hänen käskynsä, eivätkä ne ole raskaita noudattaa”. Niitä olisi raskasta noudattaa, jos palkka tulisi töiden perusteella. Mutta nyt voimme noudattaa niitä vapautettuina palvelemaan, jakamalla sitä hyvää, mitä hän on jo antanut meille. Joka on kokenut Jumalan rakkauden saa jakaa sitä eteenpäin.

Hyvät sanankuulijat! Tämä Töysän seutu on itselle aika vierasta aluetta. Tuurin kyläkaupassa on tullut käytyä ja Ponnejärven juoksukin on tuttu ja ohi on tullut ajettua, mutta muuten ei tänne ole paljon ollut asiaa. Mutta yksi asia on muistuttanut Töysästä jo pitkään. Simpsiön vuoren yli tuolla Lapualla kulkee Tohnin polku ja kerrotaan, että se Tohnin tai Tohnisen äijä on lähtenyt täältä Töysästä liikkeelle. Hän oli tarinan mukaan kantanut täältä sen suuren kiven, joka on Isonkyrön vanhan kirkon päädyssä oven yläpuolella. Näin voi ajatella, että hän oli yksi aikansa hyväntekijä, joka näki kovasti vaivaa rakentaakseen Jumalan temppeliä, mihin kirkkokansa voi kokoontua kiittämään ja palvelemaan Jumalaa.

Monelle miehelle on vaikea puhua rakkaudesta tai tunnustaa suulla rakkautta puolisolle, mutta helpompi on osoittaa se jollakin teoilla, vaikka leikkaamalla ruohon tai imuroimalla talon tai pesemällä auton. Ja kyllähän tietyllä lailla rakkaus onkin aina tekoja. On aivan turha puhua rakkaudesta, jos teot puhuvat aivan muuta. Toki tarvitaan myös rakkauden sanoja. Mutta tehokkainta on, jos ne molemmat puhuvat, sekä sanat että teot.

Pielaveden seurakunnassa ollessani monta ”Tohnin äijää” lähti liikkeelle, kun rakennettiin kirkon ja hautausmaan ympärille uutta kiviaitaa. Työtä tehtiin monena kesänä ja liikkeellä ei ollut vain äijiä vaan myös monia ahkeria naisia. Kiviä haettiin kärrykuormilla traktoreilla eri puolilta pitäjää ja sitten ne aseteltiin paikoilleen kiviaitaan suojaamaan pyhiä paikkoja. Tämä oli monelle rakkauden osoittamista käsillä ja teoilla.

Nyt vietetään diakoniatyön juhlavuotta. Diakonia on ollut kirkon alusta lähtien käytännön rakkautta. On huolehdittu köyhistä, orvoista, leskistä, sairaista, surevista ja niin edelleen. Jo alkuseurakunnassa erotettiin toiset tähän rakkauden palvelun työhön ja toiset rakkauden julistuksen työhön. Edelleen tarvitaan molempia. Tänäkin syksynä monia ahdistaa sota Ukrainassa ja hintojen nousu täällä Suomessa ja on monia huolen ja murheen asioita. On tärkeää, että kuuntelemme toisiamme ja kannamme toistemme taakkoja. Se on rakkautta. Näin toivo pysyy elossa ja jaksamme yhdessä jatkaa eteenpäin. Rakkaudelle ja rakkauden teoille on aina tilaa.

”Mutta jos me rakastamme toisiamme, Jumala pysyy meissä ja hänen rakkautensa on saavuttanut meissä päämääränsä.” Saakoon hän rakastaa muita myös meidän, sinun ja minun kautta!

Matti Salomäki