Saarna Isojoen piispantarkastuksessa

Mark. 9:17-29

Paaston aikana

Elämme paastonaikaa. Monelle paasto merkitsee ruokailutottumusten muuttamista. Ulkoista tärkeämpää on kuitenkin sisäinen maailmamme. Paasto ohjaa yksinkertaiseen elämäntapaan. Se saa kyselemään, mikä on olennaista ja mikä tarpeellista. Usein paasto on tyytymistä vähempään. Se on luopumista siitä, mikä on tarpeetonta, niin tavarasta kuin muustakin.

Samaan aikaan paastoon sisältyy valmistautuminen pääsiäisviikon tapahtumiin, Jeesuksen ristiinnaulitsemiseen ja hänen ylösnousemukseensa. Paaston aika on ikään kuin lähtemistä hengelliselle vaellukselle. Joku kutsuisi sitä jopa pyhiinvaellukseksi. Tarkoitus on, että kuljemme Jeesuksen kanssa ja seuraamme häntä. Vaelluksemme kestää 40 päivää.

Paasto on erinomainen mahdollisuus pohdiskella hengellisen elämän kysymyksiä. Se rohkaisee tutkistelemaan itseä ja elämäntapaa. Sen aikana kadumme syntejämme ja kiintymystämme tähän maailmaan. Paasto on oiva mahdollisuus palata Jumalan kasvojen eteen ja tehdä parannusta. Samalla voimme tutkistella Jumalan pyhyyttä ja rakkautta. Paasto opettaa meitä vastuulliseen elämäntapaan: se saa meidät luopumaan omastamme toisten ja apua tarvitsevien hyväksi. Nämä mahdollisuudet sinun kannattaa käyttää hyväksi edessä olevana paastonaikana.

Jokaisella sunnuntailla ennen piinaviikkoa on oma, paastoon liittyvä aiheensa. Tänään teemana on usko ja sen koetteleminen sekä rukous. Ne kumpikin tarvitaan taistelussa pahan valtaa vastaan.

Koetus

Päivän evankeliumi kertoo isästä, joka etsi apua poikansa sairauteen. Tuohon aikaan ajateltiin, että sairaus oli pahojen henkien aikaansaama. Niiden vaikutus oli ennalta arvaamatonta. Markuksen kertomuksesta emme voi varmuudella päätellä, mistä sairaudesta on kysymys. Ehkäpä epilepsiasta. Varma diagnoosi ei ole kuitenkaan nyt tarpeen. Olennaista on, että isä etsi apua poikansa sairauteen ja turvautui Jeesukseen.

Kokemuksesta tiedämme, että inhimillisen elämän vastoinkäymiset koettelevat uskoa Jumalaan. Hädissään olevan isän osa on monelle tuttu. Omat sairaudet ihminen vielä kestää, mutta lapsen vakava sairastuminen on kova paikka. Silloin voi olla vaikea luottaa Jumalaan ja hänen hyvyyteensä.

Tällaisessa tilanteessa luterilaisessa perinteessä puhutaan ristin teologiasta. Siihen sisältyy ajatus, että Jumala koettelee kristityn uskoa. Hän sallii sen, että joudumme ahtaalle elämän erilaisten vastoinkäymisten vuoksi. Koettelemuksiin kuuluvat myös tekemämme virheet seuraamuksineen. Niitäkin Jumala sallii. Monta kertaa voi olla mahdotonta löytää ymmärrettävää selitystä tällaiselle Jumalan toiminnalle. Miksi-kysymys jää elämään.

On lohdullista huomata, että Jumala ei hylkää meitä, vaikka hän toimiikin vastoin toivettamme ja pyyntöämme. Hän ei hylkää, vaikka koettelee. Tämä käy ilmi evankeliumin kertomuksesta. Jeesus ei heti vastaan isän avunpyyntöön. Tämä on kuitenkin sinnikäs. ”Sääli meitä ja auta, jos sinä jotakin voit!”, hän penäsi. Jeesus puolestaan kysyi: ”Jos voit?”. Kuulostaa siltä kuin Jeesus ärtyisi isän epäilystä ja vaatisi tältä enemmän. Isä ei kuitenkaan hellittänyt vaan huusi Jeesukselle: ”Minä uskon! Auta minua epäuskossani”. Lopulta Jeesus auttoi.

Isän uskon kaksi piirrettä

Evankeliumin kertomus paljastaa uskosta kaksi piirrettä. Usko on ensinnäkin olemukseltaan avunhuutoa ja luottamusta. ”Sääli meitä ja auta”, isä sanoi Nasaretilaiselle. Tällainen avunpyyntö on ensimmäisen käskyn täyttämistä, sen, joka vaatii rakastamaan ja kunnioittamaan Jumalaa yli kaiken. Luterilaisen käsityksen mukaan usko ja Jumala kuuluvat yhteen. Se, kehen ihminen luottaa ja turvautuu hädässä, on todellisuudessa hänen uskonsa kohde. Keskustelu johti siihen, että lopulta isä luotti Jeesuksen mahdollisuuksiin ja turvautui häneen. Sitä on usko.

Toiseksi kertomus paljastaa, että isän uskon oli arkaa ja haurasta. Kun Jeesus sanoi, että ”kaikki on mahdollista sille, joka uskoo”, isä myönsi avuttomuutensa. Hän joutui huutamaan: ”minä uskon, auta minua epäuskossani”. Kuinka usein löydämmekään itsemme vastaavasta tilanteesta. Uskomme on epäröivää ja heikkoa. Se on arkaa turvautumista ja hapuilua Jumalan edessä. Tämän päivän evankeliumi lohduttakoon meitä. Arka, epäileväkin usko riittää, kunhan se suuntautuu Jumalaan ja vetoaa hänen apuunsa.

Piispantarkastus:

Täällä Isojoella on ollut käynnissä piispantarkastus. Olemme yhdessä pohtineet seurakunnan tulevaisuuden näkymiä. Yksi asia on noussut vahvasti esille. Se on seurakuntalaisten vapaaehtoisuuden merkitys. Kun työntekijämäärä vähenee, seurakunta tarvitsee entistä enemmän jäseniään.

Vapaaehtoisen vastuun ottaminen on nyt helpompaa, kun työntekijän ympärille on koottu vastuuryhmä. Sinäkin voisit nyt etsiä oman paikkasi näistä vastuuryhmistä. Seurakunnan sanomaa voi viedä eteenpäin monella eri tapaa. Vastuuta kantamalla voi samalla elää käytännössä todeksi omaa uskoaan, arkaakin.

Rukouksen voima

Uskon lisäksi tämän päivän evankeliumissa pohditaan rukouksen voimaa. Jeesus keskustelee siitä oppilaidensa kanssa. Sairastuneen pojan isä kääntyi ensin oppilaiden puoleen, mutta nämä eivät kyenneet auttamaan. ”Heistä ei ollut siihen”, isä sanoi Jeesukselle. Tällä sen sijaan oli voima parantaa poika sairaudesta. Asia ihmetytti oppilaita, ja nämä kysyivät Jeesukselta, miksi eivät kyenneet vastaavaan. Jeesuksen mukaan siihen tarvittiin rukousta.

Rukous on uskon ilmaus. Se on meille helposti käyttämätön voimavara. Rukous on tästä huolimatta keskeinen osa pyhiinvaellusta ja Kristuksen seuraamista. Rukous on myös kristityn etuoikeus: sen varassa voimme astua pyhän Jumalan, Isämme, kasvojen eteen ja esittää avunpyyntömme hädässä. Voimme vedota siihen, mitä Jeesus on tehnyt ristillä puolestamme armosta.

Jos et mielestäsi osaa rukoilla tai olet liian arka tai aivan epätoivoinen, käytä Jeesuksen omia, oppilailleen opettamia sanoja. Älä hellitä, vaan toista Isä meidän -rukousta usein. Luota siihen, että rukoillessasi et ole yksin. Pyhä Henki toimii ja vahvistaa arkaa uskoasi niin, että lopulta Isä kuulee pyyntösi ja vastaa sinulle.

Nyt tarvitaan erityisesti niitä, jotka ovat valmiit rukoilemaan hädässä olevien lähimmäisten puolesta täällä Isojoella. Rukoilla voit myös seurakunnan työntekijöiden, luottamushenkilöiden ja vapaaehtoisten vastuunkantajien puolesta. Rukous on meistä jokaisen tehtävä paaston aikana. Aamen.

© Simo Peura