”Samaan maaliin”

Hyvä juhlaväki, sisaret ja veljet Jeesuksessa Kristuksessa!

En tiedä oliko tämän tapahtuman suunnittelijoilla mielessä, että vain viikkoa ennen juhlaa päättyvät jalkapallon naisten MM-kisat ja tänään päättyvät yleisurheilun MM-kisat. Penkkiurheilijat ja jalkapallon ystävät ovat viime viikot tuijottaneet tiukasti maalia kohtia ja katsoneet, kuka onnistuu naruttamaan maalivahtia. Rakas naapurimme Ruotsi onnistui taas kerran varsin hyvin ja parhaiten toki Espanja, joka tällä kertaa vei kirkkaimman pokaalin maahansa. Se oli ensimmäinen kerta kuin Espanja voitti mestaruuden ja ensimmäinen kerta, kun se pääsi ylipäänsä neljän parhaan joukkoon ja loppupeleihin.

”Samaan maaliin” on epäilemättä urheilumaailmasta otettu otsikko. Tuskin siinä maalivärejä on ajateltu. Maali on urheilussa ratkaiseva paikka, on sitten kyse maalista, johon pyritään saamaan pallo tai kiekko tai maalista, joka on vaikkapa juoksukilpailun päättymisen merkkipaalu. Vain maaliin tehdyt osumat lasketaan, vain maaliin juosseet saavat palkinnon. Ammuntaan tämä ei tosin sovellu, jokaisen pitää siinä osua omaan maaliin, ei samaan maaliin…

Mitä tämä voisikaan tarkoittaa rakkaassa kirkossamme tällä hetkellä tai laajemmin kristikunnassa? Espanjan menestys tämän vuoden naisten jalkapallossa tuli monelle yllätyksenä, sillä kerrotaan, että etukäteen ilmapiiri oli heikko ja osa pelaajista kritisoi voimakkaasti päävalmentaja Jorge Vildaa. Pelaajat olivat tyytymättömiä joukkueen ilmapiiriin, valintoihin, loukkaantumisten hoitamiseen ja harjoituksiin. Viime syksynä 15 pelaajaa kieltäytyi maajoukkuekutsusta, vain kolme heistä palasi joukkueeseen kisojen kynnyksellä. Tässä tilanteessa valmennus oli pyrkinyt pitämään joukkueen kasassa muun muassa aiempaa isomman taustatiimin voimin sekä rohkaissut heitä tuomaan paikalle sukua ja ystäviä liiton kustannuksella. Moni joukkueen pelaajista ei ollut keskustellut keskenään vielä lainkaan vielä kolme viikkoa ennen kisoja. Yksi pelaaja tiivisti joukkueen tilanteen ennen kisoja toteamalla, että ”ei tarvitse olla parhaita kavereita joukkuekaverin kanssa, jotta voi toimia yhdessä kentällä”. Kyseessä oli siis ajatus, että joukkue ymmärtäisi kaikista ristiriidoista huolimatta pystyvänsä sitoutumaan yhteiseen tavoitteeseen. Ja yllätys, yllätys: Tämä toimi. Kerrotaan, että Hollantia vastaan pelatussa ottelussa joukkue oli niin keskittynyt, ettei se huomannut lainkaan ennen ottelua pelipaikalla Wellingtonissa tapahtunutta maanjäristystä.

Kuulostaako tuo äsken kuultu mitenkään tutulta? Entä jos siihen jalkapallojoukkueen tilalle laitettaisiinkin meidän kirkkomme seurakunnat ja työntekijät ja herätysliikkeet? ”Etukäteen ilmapiiri oli heikko ja osa pelaajista kritisoi voimakkaasti päävalmentajaa. Pelaajat olivat tyytymättömiä joukkueen ilmapiiriin, valintoihin, loukkaantumisten hoitamiseen ja harjoituksiin…”

Mikähän sai joukkueen siitä huolimatta päätymään voittajajoukkueeksi? Olisiko se ollut sitoutuminen yhteiseen tavoitteeseen! Se, että ristiriidoista huolimatta pyritään samaan tavoitteeseen! Se, että voi toimia yhdessä vaikka ei olekaan parhaita kavereita tai ei ole paljon jutellut heidän kanssaan etukäteen.

Tästähän kerran lähdettiin liikkeelle. Jeesus kutsui seuraajikseen hyvin erilaisia ja toisinaan eripuraisia opetuslapsia. Joku kielsi, joku kavalsi, joku oli pyrkyri, ja kaikki olivat tiukan paikan tullen karkureita. Valmentajan työ ei mennyt hukkaan, hän teki siitä dream teamin, voittajajoukkueen. Ratkaisevassa vaiheessa jokainen tiesi paikkansa ja tehtävänsä ja he pelasivat samaan maaliin. Ei se aina ollut helppoa ja yksinkertaista. Oli erilaista käsitystä juutalaisilta ja pakanoilta vaadittavasta käyttäytymisestä, oli erilaisia näkemyksiä strategiasta, oli erilaisia painotuksia ja mieltymyksiä. Mutta kuitenkin evankeliumi meni eteenpäin ja Jeesuksen seuraajien joukko kasvoi. Tapahtui ihme! Voikohan se tapahtua vieläkin?

Meidän maassamme on aika monta kristillistä kirkkoa, seurakuntaa tai uskontokuntaa. Lisäksi on monia herätysliikkeitä. Uusiakin liikehdintöjäkin syntyy harva se vuosi. Voimmeko me kaikki pelata kuitenkin samaan maaliin?

Itselleni on ollut ilo havaita, miten eri kristilliset kirkkokunnatkin voivat paikkakunnalla tehdä yhteistyötä toisiaan kunnioittaen ja samaan päämäärään pyrkien. ”Samaan sankoonhan me marjoja kerätään” ilmaisi erään seurakunnan johtaja yhteistyömme ajankohtaisin sanoin.

Tarvitaan kuitenkin se sama sanko tai sama maali ja ainakin jossain määrin yhteisiä pelisääntöjä, että tämä peli voisi onnistua. Luen ensimmäisen Pietarin kirjeen alusta:

Uskon päämäärä

3 Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä! Suuressa laupeudessaan hän on synnyttänyt meidät uuteen elämään ja antanut meille elävän toivon herättämällä Jeesuksen Kristuksen kuolleista.

4 Häneltä me saamme perinnön, joka ei turmellu, ei tahraannu eikä kuihdu. Se on varattuna teille taivaissa,

5 ja voimallaan Jumala varjelee teidät uskossa, niin että te saavutatte pelastuksen, joka on valmiina saatettavaksi ilmi lopunaikana.

6 Siksi te riemuitsette, vaikka nyt jouduttekin jonkin aikaa kärsimään monenlaisissa koettelemuksissa.

7 Kultakin koetellaan tulessa, ja onhan teidän uskonne paljon arvokkaampaa kuin katoava kulta. Koettelemuksissa teidän uskonne todetaan aidoksi, ja siitä koituu Jeesuksen Kristuksen ilmestyessä ylistystä, kirkkautta ja kunniaa.

8 Häntä te rakastatte, vaikka ette ole häntä nähneet, häneen te uskotte, vaikka ette häntä nyt näe, ja te riemuitsette sanoin kuvaamattoman, kirkastuneen ilon vallassa,

9 sillä te saavutatte uskon päämäärän, sielujen pelastuksen.

Saavuttaakseen tavoitteen joukkue tarvitsee selkeän tavoitteen ja päämäärän. Kun se on selkeä, ei edes pienet ristiriidat ja erimielisyydet ja vieras kanssakulkija haittaa, kun tavoite on selvä. Viime vuosina keskustelu kristittyjen parissa täällä Suomessakin on valitettavasti välillä eksynyt vähemmän keskeisiin, mutta niin kiinnostaviin teemoihin, että välillä täytyy kysyä, onko meiltä varsinainen tavoite ja päämäärä unohtunut? Esihenkilön ja johtajan tehtävä on yhä uudestaan muistuttaa perustehtävästä ja palauttaa sen äärelle. Jos kentällä alkaa muut hommat kiinnostamaan kuin maalien tekeminen, joudutaan nopeasti tappion tielle. Vastustaja kyllä huomaa, jos pelaajien huomio kiinnittyy vaikkapa kentän laidalta huutelevien kuuntelemiseen tai varusteiden ehostamiseen. Silloin maalivahti on aika yksinäinen pelaaja.

Hyvät sisaret ja veljet Kristuksessa, hyvät pelitoverit!

Pietari muistuttaa meitä päämäärästä, se on sielujen pelastus. Tämä toivo meillä on Jeesuksen Kristuksen kuolleista herättämisen kautta. Elävä toivo, perintö, päämäärä. Nuo kaikki viitoittavat tietä kohti lopullista tavoitetta.  Meillä on sellainen valmentaja, joka saa heikoistakin yksilöitä muokattua tehokkaan ja voittavan joukkueen. Silloin tuo päämäärä on kirkkaana kaikkien mielessä ja se perusta, minkä varassa perille päästään.

Tänään taas uusia pelaajia sitoutetaan joukkoon. Kun tähän työhön saa siunauksen, se on kuin olisi yhteinen pelipaita päällä. Saa kokea, että me kuulumme yhteen ja meillä on yhteinen näky ja päämäärä.

Voisiko se yhteinen symboli tälle suurelle joukkueella olla vaikkapa meillä piispoilla näkyvästi esillä oleva risti. Siinä on paljon ja keskeistä tiivistettynä. Emme ehkä löydä kaikista asioista yhteistä ymmärrystä ja välillä tulee riitaa ja väärinymmärrystä, mutta jos voimme siihen yhtyä, että Jeesus on Herra ja joka Herraa avuksi huutaa, pelastuu, niin siitä jo muodostuu joukkue, jolla on paljon yhdistävää ja yhteinen päämäärä.

Hyvät ystävät! Tänä aikana kun monenlaiset voimat pyrkivät saamaan aikaan hajaannusta ja eripuraa, voisimmeko tehdä niin, että emme suostu siihen, vaan pidämme ytimestä kiinni ja teemme yhdessä työtä kaikkien kanssa, jotka haluavat sitoutua samaan päämäärään. ”Yhdistä meidät rakkaudella, yhdistä meidät palvelemaan”, kuten äsken lauloimme.

Siunattua peliä kohti samaa maalia!

Matti Salomäki