Sanat ja teot oikeuden edessä

Hyvä juhlaväki! Tämän päivän evankeliumi vie meidät oikeussalin kaltaiselle paikalle. Jeesus asettaa kuulijansa arvioimaan: kumpi näistä kahdesta pojasta teki oikein? Kumpi todella teki isänsä tahdon?

Kysymys on sanojen ja tekojen suhteesta. Ihminen voi sanoa yhtä ja tehdä toista. Ja toisaalta ihminen voi ensin sanoa väärin, mutta muuttaa mielensä ja toimia oikein. Kauniit sanat, arvokkaat periaatteet ja juhlavat tunnustukset eivät yksin riitä, jollei se näy arjen elämässä ja lähimmäisten kohtaamisessa – eli ellemme myös tee sitä, mitä lupaamme.

Oikeudenkäytössäkään asiat eivät aina ole yksinkertaisia. Se, mikä näyttää ulospäin selvältä, voi osoittautua lähempää tarkasteltaessa monimutkaisemmaksi. Olemme toisinaan nopeitakin antamaan pikatuomioita vaikkapa sosiaalisessa mediassa, mutta se ei välttämättä kestä tarkempaa tarkastelua.

Jeesuksen kiistoissa uskonnollisten johtajien kanssa oli usein kysymys siitä, mitä Jumalan laki todella tarkoittaa ja mihin se tähtää. Jeesus ei pitänyt Jumalan lakia pahana eikä tullut kumoamaan sitä. Hän palautti lain sen tarkoitukseen: Jumalan ja lähimmäisen rakastamiseen.

Ulkonainen lain noudattaminen ei vielä merkitse Jumalan tahdon tekemistä. Jumala katsoo myös sydäntä.

Jumalan laki elämän suojana

Israelin kansan elämässä Tooralla – Jumalan opetuksella ja ohjeella – oli keskeinen asema. Se ohjasi jumalanpalveluselämää, yhteisön elämää ja yksittäisen ihmisen arkea. Myöhemmässä juutalaisessa perinteessä Tooran käskyjä on luokiteltu 613 käskyksi ja kielloksi.

Toora ei kuitenkaan ollut juutalaiselle vain lakikokoelma. Se liittyi Jumalan ja hänen kansansa väliseen liittoon ja siihen, miten Jumalan kansa eli hänen yhteydessään.

Jeesuksen ajan juutalaisuudessa käytiin vilkasta keskustelua siitä, miten Jumalan tahtoa tulee tulkita ja toteuttaa. Myös Jeesus osallistui tähän keskusteluun. Hän ei tullut kumoamaan lakia, vaan täyttämään sen.

Johtajat tuomareina ja 10 käskyä ohjeena

Israelin kansa sai erämaavaelluksen aikana kymmenen käskyn ohjeen turvaamaan ja suojaamaan elämää. Nuo elämän liikennesäännöt ovat edelleen hyvä pohja turvalliseen elämään. Kymmenen käskyä ei ole Suomen lakikirja, mutta ne ovat yksi niistä historiallisista lähteistä, joiden kautta länsimainen yhteiskunta on oppinut ajattelemaan oikeasta ja väärästä, vastuusta ja lähimmäisen suojelemisesta. Kymmenen käskyä eivät kerro kaikkea siitä, mitä elämässä voidaan tehdä, mutta ne asettavat rajat, joiden sisällä elämä ja yhteiselo voivat olla turvallisia. Älä tapa. Älä varasta. Älä lausu väärää todistusta. Kunnioita isääsi ja äitiäsi. Ne suojelevat elämää, lähimmäistä ja yhteistä hyvää.

Tiettyyn aikaa Israelin kansaa johtivat tuomarit. Hallitsijoiden tehtäviin on usein kuulunut oikeuden jakaminen kansan parissa. Hovioikeuksiakin perustettiin 1600-luvulla Ruotsin valtakuntaan käyttämään aiemmin kuninkaalle kuulunutta tuomiovaltaa. Laki ja sen tulkinta on välttämätöntä ihmisten keskinäisissä suhteissa tässä maailmassa. Ne tuovat muuten kaoottiseen maailmaan järjestystä.

Myös uuden liiton tärkeänä sisältönä on laki ja sen noudattaminen, mutta ei ulkoinen lain noudattaminen, vaan sydämestä nouseva lainkuuliaisuus. Siihen viittaa jo profeetan ennustus messiaanisesta ajasta: ”Tämän liiton minä teen Israelin kansan kanssa tulevina päivinä, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän sisimpäänsä, kirjoitan sen heidän sydämeensä. Minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani” (Jer 31:33).

Laki kurittaa, paljastaa ja opastaa

Luterilaisessa teologiassa puhutaan lain kolmesta käytöstä: laki rajoittaa, paljastaa ja opastaa.

Laki rajoittaa: se suojaa yhteistä elämää ja pitää pahaa kurissa. Laki paljastaa: se näyttää meille, ettemme itse täytä sitä hyvää, jonka oikeaksi tunnistamme. Laki opastaa: se näyttää kristitylle suunnan: miten rakastaa Jumalaa ja lähimmäistä.

Laki ei kuitenkaan voi antaa sitä, mitä se meiltä vaatii. Se voi näyttää tien, mutta se ei voi nostaa ihmistä takaisin tielle silloin, kun hän on siltä poikennut.

Evankeliumin poika, joka ensin sanoi ei mutta muutti mielensä, muistuttaa meitä siitä, että ihminen voi palata. Hän voi tunnustaa väärän tiensä. Hän voi tehdä parannuksen.

Ja kristillinen usko menee vielä tätäkin pidemmälle. Meidän toivomme ei lopulta ole siinä, että onnistuisimme täyttämään Jumalan tahdon riittävän hyvin. Meidän toivomme on Kristuksessa, joka täytti Isän tahdon meidän puolestamme.

Oikeuden ja armon palveluksessa

Hyvä juhlaväki! Tänään olemme puhuneet oikeudesta. Oikeus tarvitsee lakia, jotta vahvemman oikeus ei pääse hallitsemaan. Se tarvitsee totuutta, jotta väärä ei muutu oikeaksi. Se tarvitsee viisautta, jotta lain soveltaminen olisi oikeudenmukaista.

Mutta Raamatun äärellä joudumme vielä yhden oikeussalin eteen: oman sydämemme eteen. Siinä salissa kukaan meistä ei voi vedota täydelliseen kuuliaisuuteen. Jokainen tarvitsee armoa.

Siksi kristillinen toivo ei ole siinä, että onnistumme aina sanomaan oikean vastauksen tai tekemään kaiken oikein. Toivomme on siinä, että Kristus tuntee meidät, kutsuu meitä parannukseen ja antaa anteeksi.

Kiitos työstänne oikeuden puolesta. Tarvitsemme sitä työtä. Tarvitsemme ihmisiä, jotka etsivät totuutta, puolustavat oikeutta ja kantavat vastuuta toisista. Ja tarvitsemme ennen kaikkea armoa – sitä armoa, joka tekee ihmiselle mahdolliseksi uuden alun.